30. toukokuuta 2009


En voi tajuta. Ei mun ehkä pitäiskään.

Maanantaina odottaa ripari
Perjantaina vaihtarivalmennustilaisuus
Lauantaina Rasmus tulee
Tiistaina lähden Norjaan

Kumoisitteko silti tän tyhjyyden? Musta tuntuu niin maailman oudoimmalta, tahtoisin kiittää kaikkia vuodesta mutta kun emmä osaa, musta tuntuu ettei sana kiitos riitä. Ei siksi että se olisi ollut jotenkin enemmän, jotenkin niin huikaisevan paljon, ei siksi, vaan koska se ei vain vastaa sitä mitä mä tahdon sanoa.

Mulle annettiin tänään henkistä valmiutta siihen että kaksi mun suurista unelmista olisi mahdollista toteuttaa. Mä tahdon kiittää siitä, kiitos P ja T. Tahdon kiittää Lindaa ihanasta polaroid-kuvasta ja ihmisotuksia kaikista halauksista jotka sain tänään. Ehkä mun täytyy sanoa kiitos myös itselleni kun jaksoin, kiitos Taivaanisille kun autoit mua jaksamaan.

Englanninvuosi on nyt lähempänä kuin koskaan, hetki hetkeltä se on vielä lähempänä. Mä uskon lupauksiin.

ps. Jos tahdotte niin kirjoitelkaa mulle tänne jotain, se tekis mun mielen iloiseksi. Musta saa kesällä myös paljon hengailuseuraa jos jollakin on tylsää, ois kiva tavata ihmisiä vielä ennen Englantia.
moi.


Tänään tajusin ensimmäistä kertaa että oikeasti olen lähdössä. Me istuttiin koulun auditoriossa ja mun teki mieli nojata kaverin olkaa vasten ja itkeä siksi vain että musta tuntui siltä ja siksi että se oli mun toiseksi viimeinen päivä tuossa koulussa viiteentoista kuukauteen. 15kk!!

Musta on ihana lähteä Englantiin mutta musta on ihan kummallista jättää tämä kaikki. Siksipä mietinkin mitä mulle mukamas edes tulee vaikka koulussa ikävä ja en keksinyt mitään muuta kuin tunnelma ja kolme opettajaa. Ehkä neljä tai viis mutta kuitenkin. Heippa ihmiset ootte te ihan kivoja en vaan muista että ootte olemassa.

Joskus taidan seota itseni kanssa, tänään oli OUTO päivä niinkun vähän aina. 2h yöunta, mun olisi pakko nukkua. Huomenna: viiminen päivä.


ps aloin kirjottaa runokirjaa mun sivuille, menkää tänne: http://kissapuu.webs.com
ja klikatkaa sitä projekti pikkuhiljaa
- noin: klik klik

18. toukokuuta 2009


Joskus elämä vie ja vie ja ei edes vie ja musta tuntuu että olen paikallani enkä silti ole paikallani vaan menen koko ajan eteenpäin, yhtäkkiä onkin jo seuraava aamu vaikka illalla on ahdistanut ihan hirveästi. Aamulla ahdistuksesta on jäljellä vain pieni harmaa sydän joka peittyy siihen kun ikkunasta paistaa sälekaihtimien läpi oranssia valoa joka leikkii silmäripsillä. Ikävästä on jäljellä väsymys ja pelosta kuvitelmat joille tekee mieli nauraa ivallisesti.

Tänään oli semmoinen aamu. Tiesin vain että matikankoe odottaa mua, ja sitäkin suurempi taakka, vaikken osannutkaan antaa sille taakalle ihan oikeaa nimeä. Pitäisi olla hyvä eikä voisi myöntää virheitään edes siskolleen tai paperille jolle sen kokeen kirjoittaa, ei myöntää mitään kenellekään.

Öisin silti tulee myöntäneeksi vaikka mitä, se tuntuu aika tyhmältä ja joskus mä vaan ajattelen ettei millään oo mitään merkitystä. Mä istun koulun aulassa ja vesiputous solisee, ihmiset kävelee ja jollain on korkokengät, joku tuhahtelee mun vieressä ja mun jalat on kylmät vaikka on villasukat ja toukokuu. Mä odotan ja mulla on ihan hirveä nälkä enkä silti mene syömään vaikka koulusta saa ruokaa kelakortilla (mun kelakortti on laskettelutakin taskussa).

Tahtoisin huomisia ajatuksia ja sitä ettei tarvitsisi tehdä mitään mutta silti voisi tehdä jotakin. Mun tarttisi saada ajatuksistani kiinni ja repäistyä itseni vapaaksi samalla kun sitoudun toiseen. Se on vaikeampaa kuin edes tajusin koska enhän mä tajunnut.

17. toukokuuta 2009


Hei.

Olen Emme-Syys.

Pieni tyttö joka ei osaa oikein elää. Värikäs joka ei oikein tiedä miltä näyttää, ei oikein tunnista peilikuvaansa. Katselee maailmaa etsimen läpi. Kirjoittaa maailmaa paperille. Ei elä maailmassa.

Tämän blogin alkuperäinen tarkoitus oli syntyä vasta joskus elo-syyskuussa 2009 kun lentokone lentää Englantiin ja minä sen mukana. Jään vuodeksi sitten sinne ja ajattelin, että suomalaisille ystävilleni (vaikkei heitä lukuisia olekaan) olisi mukava lukea kuulumisiani - ja minulle mukava kirjoittaa niitä tänne eikä aina kaikille erikseen (ps saa silti pistää mailia tai kirjeitä).

Sitten minä pieni ymmärsin, että voin kirjata tänne jo muuta jo ennen sitä kun se aika koittaa, kun se englanninvuosi alkaa ja siksi päätin perustaa tämän jo nyt. Tosin ei tunnu siltä että tahtoisin kirjoittaa tänne vielä, ei suinkaan, ja siksi kirjoitan teille tämmöisen aloituksen ja sitten varmaan unohdan tämän kunnes taas muistan Englannista kotiin ikävöidessäni.

Nyt tämä on olemassa.