6. syyskuuta 2009

O L E N O N N E L L I N E N !

ja se ei ole kenenkään muun ansiota kuin Jumalan. Minä löysin seurakunnan! Se oli se Kingswood Congregational Church vaimikäseoli, se kuitenkin. Katselin ensin sen United Church Kingswoodin suunnalle mutta ei siellä juuri tänään ollut iltaworshippia ja sitten metodistikirkon juttu oli tänään jo 4pm ja jossakin muualla. Joten menin tuohon viimeiseen vaihtoehtooni. Kattelin kun autoja tuli pihaan ja kaikki oli about 70-vuotiaita ja olin ihan että apua menenkö vai enkö.

Sitten menin kuitenkin ja heti juttelemaan yhdelle mummulle siellä, se oli tosi kiinnostunut heti ja osasi puhua mulle tarpeeksi hitaasti kun pyysin. Sitten yksi toinen mummu siitä otti mut hoiviinsa ja istui kirkossa mun kanssa ja puhui niin sairaan nopeasti ja semmoisella aksentilla etten saanut mitään selvää ja kun sanoin että can u speak a bit slowly please niin ei se osannut hidastaa yhtään. Katoin muita ympärilläistuvia anovasti että hei voitteko kääntää mitä tuo puhuu. Mutta se oli silti tosi kiltti kun istui mun kanssa.

Joku mies kertoili mulle että tiistaisin 7pm voin mennä tuonne ja siellä on nuorille semmoinen tanssilauludraamajuttu ja että olen tosi tervetullut sinne. Ihan varmasti menen!

Jumalanpalvelus oli kiva vaikka en ymmärtänyt paljoakaan. Ymmärsin kuitenkin sen että Jumala oli siellä läsnä ja että mä oon turvassa ja se riitti mulle. Kun rukoiltiin, aloin vaan itkemään siitä onnentunteesta että sain olla siellä ja kaikesta muustakin, siitä kun tunnistin sieltä englanninkielisiä kaikkia sanoja jotka olin kuullu enimmäkseen Ryttylässä Jim Millsin ja kaikkien muidenkin siellä englanniksi puhuessa. Ja tutuista ylistyslauluista. Se tunne oli niin lohtua täys että voi että. Ei sille oo sanoja.

Ja mut toivotettiin siellä edessä oikein erikseen tervetulleeksi ja hymyilin varmaan kuin aurinko koska tuntui että olin vaan yhtä onnentunnetta täys sillä hetkellä!

Sen jumalanpalveluksen jälkeen ne tarjosi mulle teetä ja keksejä ja jutteli mulle kaikkea, yksikin pappa kyseli Suomesta, Mika Häkkisestä, järvistä&metsistä, naapurimaista ja kaikkea. Ja sitten juttelin sen papin kanssa (se oli jopa vähän nuorempi kuin nuo muut) ja se oli tosi mukava, sitä oikeesti kiinnosti kuulla ja kerroin vaan kuinka pitkään oon täällä ja missä opiskelen (koska se kysyi) ja sitten jotain kaikkea. Ja sit soitin niille pianoa, oi että oli kiva soittaa vaikka se piano olikin semmonen kunnon miniatyyritapaus koska se oli ihan semmonen pieni vaikka siis koskettimet oli normaalin kokoisia (ja voin sanoa näin koska mun piano kotonakaan ei ole mikään valtavuuden huippu). Ne kaikki tuli sen mun soiton jälkeen kauheesti juttelemaan ja sanoi että ihanaa että olin siellä.

Lähdin sieltä kotiin ihan ilmassa liidellen, hyppelin ja pompein ja lauloin ja nauroin ja itkin. Ja kun olin jo Courtney Roadilla ihan lähellä kotia ni yhdet mummu ja pappa ajo siitä ohi ja kysy tartteisinko kyytiä kotiin mut sanoin että ei kun oon ihan lähellä jo. Vähän jännitti tulla kotiin kun en toki ollut voinut ilmoittaa noille missä olen koska mun puhelin isn't workin'! Peter tuli avaamaan oven ja oli että no missäs olit ja heti kauea selitys että mä olin vaan kirkossa ja mun puhelin ei toimi. Ja se oli ihan että ai no onkos se broken ja selitin ettei se toimi ollenkaan ulkomailla. "NO MUTTA SITTENHÄN SÄ TARTTET UUDEN PUHELIMEN" yesyes kappas kun nyt huomasit. Tosin en voi syyttää Peteriä siitä, se ei ole ollut niin paljoa kotona. Mutta silti, no Madel sano että ehkä tiistaina sit saan puhelimen. Voisin kyllä koulun jälkeen jo huomenna mennä ostamaan sen.

Olen vaan niin HAPPY nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti