12. lokakuuta 2009



Okei, minä en kestä tätä enää kauaa! Nyt tän viikonlopun aikana ja tänään (pe-ma) kaikki on vaan kärjistyny ihan hurjasti. Suutuin ekan kerran näistä siivousjutuista jo sillon ku mulle sanottii että joo, laita läppäri tähän ja kirjat tähän, tässä yöpöydällä ei saa olla kirjoja ja pistä tavarasi tähän Ikean verkkohyllykköön. Mutta sillon en jaksanu kauaa olla vihainen koska se oikeesti teki tästä huoneesta siistimmän ja sen jälkeen olen pitänyt tän huoneen ihan tosi siistinä lukuunottamatta sitä että ennen siivouspäivää on ollu vähän roskainen lattia (kokolattiamatto kerää aivan sairaasti roskia ja likaa) ja sitte joskus oon joutunu jättää jonku yhden laukun lattialle ja ehkä hupparin sängylle ja pari paperia pöydälle. Mut oon siivonnu ne yleensä heti ku oon tullu koulusta!! Ja niistä se tullut sanominen / pahat katseet / niiden outoihin paikkoihin siivoominen on ärsyttänyt tässä koko aika.

Mutta tosiaan eilinen oli sitten kaiken huippu, eka se että siivosin perjantaina KUNNOLLA ja täällä oikeasti oli siistiä sen jälkeen ja sitten sen jälkeen eilen sain kuulla että mun kirkossa ollessani Anna oli laitettu siivoomaan tää koko huone uudestaan ja mulle näytetään ens viikolla miten tämä PITÄISI siivota ja mun kaikki tavarat oli taas paikoissa mistä en niitä löydä (esim. kamerat viskottu housulaatikkoon miten sattuu, ne ois oikeesti voineet kärsiä siitä, sen näköisesti ne siellä oli!!). No sit nielin vaan kiukkua ja hymyilin että joo tosi kiva (miks oon niin tyhmä että teeskentelen vaikka vihaan sitä yli kaiken??). Siinä vaiheessa tuli oikeesti kaikki tuommoset tilanteet tässä 6 viikon aikana mieleen ja ajattelin että joo minähän vaihdan perhettä. Sit kuitenki tänään kaikki oli aamulla kivoja ja eilen katottii X-Factorya ja oli ihan kivaa ja mietin taas kaikkia tän perheen hyviä puolia ja koulussakin meni asiat ihan hyvin ja ajattelin että no en ehkä vaihdakkaan. Mutta sitte tulin kotiin....

No, kipusin yläkertaan ja katoin että MISSÄ MUN KAIKKI TAVARAT ON, mitään ei näkyny missään ja oikeesti aattelin että onko ne heittäny puolet mun kamoista roskiin VAI MITÄ OIKEIN ON TAPAHTUNUT, niin tyhjän näköistä täällä oli. Sit tajusin että mitä täältä puuttui: verhot. Eli siis tänne oli vaihdettu ikkuna ja mun kiukku laantui ku aattelin että no siihen tarttee tilaa ku vaihtaa ikkunan jne jne ja siis joo okei.. Sitte aloin ettii mun tavaroita. Löysin ne kyllä kaikki onneksi, taas oli ihmeellisiä asioita sullottu joka paikkaan ja keräsin ne kaikki kärsivällisesti pois sieltä ja laitoin lähes vanhoille paikoillee. Sit tajusin että mun punainen verkkohylly puuttuu, siellä oli mun kaikki johtojutut (kameralaturi, kännykkälaturi, kameran piuha, mp3:n piuha, hiustenkuivaaja....) ja kaikki korut ja kaikki huivit ja askartelutavaroita ja kirjeitä. Sen löysin Annan hyllyn vierestä tuolta jalkopäädystä ja pyysin Madelilta jos saisin laittaa sen mun omalle puolelle takaisin, koska toi toinen on ikään kuin Annan puoli ja toinen mun ja ei tuu mitään jos sehlataan ristiin tässä koko aika. Joten joo okei se sano että älä tohon sitä laita, että SE EI NÄYTÄ HYVÄLTÄ SIINÄ, sitä paitsi se oikeesti näytti ihan hyvältä siinä missä se oli ja toi jotain persoonallista tähän huoneeseen. No, nyt se on sillai meidän sängyssä kiinni ja se on mun puolella ja ihan kivasti ja ei sillä niin väliä. Paitsi sieltäki oli mun huivit otettu pois ja laitettu mun laatikkoon (mikä ärsytti mua hulluna koska se tarkoittaa sitä että niiden on ollut pakko penkoa mun laatikoita) ja sit mun piuhajutut oli siirretty toiselle hyllylle (MIKSI???) ja sit kirjekuoret oli siirretty kokonaan siitä pois vaikka ne ei kyllä näytä mitenkään pahalta vaikka ne on tuossa hyllyssä. Voi herranjestas. Siirsin kyllä kaiken takaisin, hahaa, sorry vain.

No, sit tajusin että kappas vain, mun yöpöytä on kadonnut! Se oli tungettu pöydän alle sillai että jos siihen laitto tuolin niin ei saanu jalkoi pöydän alle. Epäkäytännöllisyyden huippu! Kysyin Annalta onko sillä ideoita mihin tunkisin mun yöpöydän ja se ehdotti et sen hyllyn alle ja aateltiin laittaa se siihen mutta sitte ovee ei saa kiinni / auki joten ei oikein toiminut se. Sit kysyin Madelilta mihin oikein voin laittaa sen niin eikös se sanonukki että siinä pöydän allahan on oikein oiva paikka sille. Sanoin että no siis joo mutta ei pysty sit istuu pöydän ääressä, muuten kyllä. Enhän mä siis oikeesti ees käytä tota pöytää muutaku sillon ku aamulla tahdon kuivata hiukset peilin edessä, mutta Anna tekee siinä kaikki läksyt joten ajattelin sitäki vähän. Onneks Anna oli siinä mun puolella ni sain siirtää mun yöpöydän takas mun sängyn viereen..

Sitten en saa syödä täällä huoneessa. No okei varmaan karkkii saa syödä tai jotain semmosta MIKÄ EI SOTKE, mutta ei mitään muuta. Alakerrassa saa kuulemma. Okei no, en oo kyllä vielä sotkenu täällä yhtään mitään muuta paitsi kerran yhden oman huivini hilloon vähän mut siis joo niin en tiedä. Ärsyttää! Kun tykkään syödä ja katsoa leffaa samaan aikaan, en tiiä mitä noi sanoo ku sit raahaan koneeni alas ja kattelen leffaa ja syön. 8D Aion kyllä tehdä niin, ihan protestiksi vaikka, tai siis enhän minä itte siitä nauttisi lainkaan, siis siitä leffasta, protestoimisesta kyllä. En haluu olla mitenkään tyhmä tai ärsyttävä, mut ärsytti silti. Etten saa syödä mitään omassa huoneessani kun en ole aikeissa sotkea sitä ja oon syönyt varovasti kyllä joo.

Ja mun ihanarakas oikeasti hyvä juomapullo oli heitetty roskiin. Tosin okei, saan kaupasta punnalla uuden mutta silti. On sekin punta 8((

Joten siis: lepyin kyllä eilisillan ja tän päivän aikana, mutta nyt oon taas ihan tulistunut ja tekee mieli itkee ja nauraa tälle tyhmyydelle. Jos tämä ei mee tästä paremmaks niin oikeasti EN JAKSA OLLA TÄÄLLÄ, en jaksa elää näin rajotettua elämää! Ehkä valitan vähän turhasta tai voi kuulostaa siltä, muttaku tässä kuudessa viikossa on jo menny niin totaalisesti hermot! Kyllä mä tiesin siis että vaihtarina uudessa perheessä mun elämä tulee olemaan vähän rajotetumpaa kun elämä kotona Suomessa, mutta en aatellu että se ois näin kauheeta. Ei kai kaikilla oo samalla lailla?? Lisäks elättelin toiveita et mun ei tarttis asua parin neliön huoneessa semmosen ihmisen kanssa joka ei puhu ja joka ei nyt vaan ole YHTÄÄN samoilla aaltopituuksilla mun kanssa.

Tykkään Englannista ihan sillai, tykkään hirveästi mun koulusta ja seurakunnasta, tykkään myös englannin kielestä ja tykkään oppia puhumaan sitä ja vaikka vielä en kovin paljoa osaa niin koko aika opin paljosti kyllä ja se ei oo mikään ongelma. Mutta tää perhe on. Koska oikeasti ne rajottaa kaikkea LIIKAA, en voi edes aivastaa miettimättä että sotkenkohan nyt liikaa. En voi siis tehdä oikeesti paljon mitään miettimättä että onkohan tää nyt väärin. Ja semmonen kokoaikanen miettiminen on aivan sairaan turhauttavaa, etenkin munlaiselle ihmiselle kun mietin muutenki oikeasti aika paljon muita ja sitä että teenköhän nyt oikein ja haluan olla liian täydellinen kaikessa. Mun mieli saa ihan hirveitä kolahduksia siitä että mulle koko aika sanotaan et teen väärin vaikka yritän parhaani. Toisaalta se varmaan "kasvattaa luonnetta", mutta siis oikeesti liika on aina liikaa. Ei isäntäperheen pitäis saada ikävöimään kotiin vaan enemmänki tehdä tästä mulle niin koti että mun ikävä laantuis. Ihan oikeesti, haluisin uuden isäntäperheen. En vaan tiiä onko se mahdollista, koska koulua ja seurakuntaa EN VAIHDA POIS EN EN EN. Onko mulla taas liian suuret toiveet? 8((

Mut no niin, muut asiat on hyvin sitte. Koulussa oli ihan kivaa, vaikka no kavereidenpuute siellä ärsyttää ja se että tuntuu että Melanie kattoo mua jotenki alaspäin koska en vaan jotenki osaa tajuta kaikkea mitä se sanoo ja selitän aina et "i'm tired today" että ois joku "syy" miks oon niin huono puhumaan. Tai siis ku jännitän sille puhumista liikaa, koska se on vaihtari ja koska se on niin satakertaa mua parempi englannissa. En tiiä siitä ihmisestä ees paljon mitään eikä sekään tiiä musta oikein mitään ja en jaksais tätä. Tahtoisin osata jo puhua paremmin englantia niin voisin hankkia oikeesti kavereita ku voisin puhuakin jollekin. Mikä mua nytkään estää, mutta se on oikeesti vaikeaa tällä kielitaidolla mikä mulla on. Ei kukaan varmaan suuresti häiriintyisi siitä että juttelen, mutta en toistaiseksi oo nähnyt vielä ketään ihmistä kenelle uskaltaisin mennä juttelemaan.

Silti, koulussa oli ihan kivaa ja juttelin Patsyn kanssa ja tykkään siitä paljon. Tänään se oli jotenkin erityisen kiva kun se oli vähän hajamielinen ja se sano että sillä oli huono viikonloppu. Ei siis ollut kiva että sillä oli ollut huono viikonloppu, mutta mun sydämessä sykähtää joku tosi lämpimästi jos joku on surullinen ja tulee semmonen olo että tahdon auttaa. Vaikka no okei mun tehtäväni EI ole auttaa koulukuraattoria jos sillä on surullinen mieli, mutta ei se haittaa. Autoin sitä ehkä silti vähän, koska näytin sille mun päiväkirjasta listat: "100 asiaa joista saan olla kiitollinen" ja "100 asiaa joita inhoan / joista ärsyynnyn" ja vaikka ne oli suomeks ni se luki niitä kaikkii ja kyseli et mitä tää ja tää tarkottaa ja sit sain sen nauramaan kun siinä listassa "saan olla kiitollinen" niin oli yhdessä kohdassa vain "hän" ja se kysy et mitä tää tarkottaa ja sanoin että no siis "he" ja sit se kysy et mitä meinaan ja selitin että no en oo vielä löytäny "häntä", mutta vielä tuun löytämään ja oon siitä onnellinen. Oon vähän hassu ehkä toisinaan.

Niin, siitä vielä että jos vaihtaisin perhettä niin niillä ei ehkä oisi esim. pianoa (SURKU!) tai niitten suihkusta ei välttämättä tulis lämmintä vettä. Mutta elän mieluummin kylmän suihkun ja lämpiän kotoisan perheen kuin lämpimän suihkun ja kylmien perhsuhteiden kanssa.

Kiitos tästä.

PS: näkisipä nämä mun huoneen Suomessa!! Ei se oo sotkunen, siellä vaan on paljon kaikkee!

5 kommenttia:

  1. Voi ei, kaikki myötätuntoni sinne niin!
    Eikö tuossa vaiheessa kannattaisi jo Madelille sanoa, että et ymmärrä tuon siivouskontrollin ideaa jos huone kuitenki on siisti?
    Ihan kohtuuttomalta kyllä kuulostaa tuollanen rajoittaminen, toivottavasti asiat selviää parhain päin!

    VastaaPoista
  2. no kun tuntuu ettei sille voi sanoa oikein mitään, tuntuu oikeesti huonolle. pelottaa että joudun sen vihanpurkauksen kohteeksi ja sitä en todellakaan halua. puhuin siskon kanssa puhelimessa, se autto. nyt katon et mitä teen, huomenna meen seurakunnalle ja siel on pari aikuista kelle voisin eka jutella tosta ja kenen kanssa voisin purkaa asiaa ((:

    VastaaPoista
  3. Nii, varmasti hirveän mutkikas tilanne. Varmasti puhuminen kuitenkin auttaa edes vähän, onneksi on se mahdollisuus olemassa!

    VastaaPoista
  4. Kauhean paljon asiaa sulla oli... Mutta joo, ikävää, jos sulla on noin kurjasti siellä perheessä kaikki... Tsemppiä sulle sinne hei ystävä hyvä, kunpa saisit perheasiat kuntoon, niin ei tarttis kärsiä koko loppuaikaa siellä!

    VastaaPoista
  5. Rika: kyllä se varmaanki auttaa edes vähän selvittämään omia ajatuksia..

    Sanna: no mulla on aina paljon asiaa hmm.. mutta niin siis niin, en tiedä, on vähän kurjasti. samalla kun en tiedä apua. niin vaikea olla.

    VastaaPoista