25. marraskuuta 2009

1.
Sen huulien liike kun se puhui. Se oli jotain sellaista mitä minä olisin voinut katsoa kauan kauan ja aina vain enemmän ja enemmän. Se ei puhunut minulle, mutta ehkä se oli ihan hyvä, minähän olisin vaan katsonut kuinka se välillä pienesti nuolaisee huuliaan, kuinka sen suu menee kiinni ja auki ja välillä huulet takertuu toisiinsa kiinni vähän ja sitten se taas välillä nuolaisee niitä.

Ehkä minä sanoisin "suutele minua", koska niin minä varmaan ajattelisin jos hän tulisi lähemmäs, liian lähelle, ja kääntyisi minua kohti. Puhuakseen vain tietenkin, vaikka ei hänellä ehkä olisi mitään asiaa. Ehkä hän olisi sellainen täydellinen poika joka puhuu vaikkei ole asiaa ja osaa itkeä ja kysyä teelle kahvilaan sen sijaan että pyytäisi kavereiden kanssa puistoon ryyppäämään ja yrittäisi sillä tavalla kertoa että välittää. En minä kyllä sellaisia poikia ole ikinä tavannut, mutta sellaisia taitaa silti olla enemmän kuin sellaisia jotka pyytää teelle.

En minä oikeasti tahtoisi sanoa "suutele minua", tai en ainakaan tahtoisi että sitten se suutelee. Ei se saa mennä niin. Sen pitää mennä niin että me ollaan juotu teetä ja lähdetään ulos pakkaseen tai koleaan syystuuleen ja minun lapaseni putoaa ja me kurotamme yhdessä nostamaan sitä ja satumme lähekkäin ja hän suutelee hiljaa.

Tai sitten niin että se vain menee niin että sen kuuluukin mennä niin, mutta ei niin että minä sanon "suutele minua" ja sitten me ollaan vaivaantuneita ja olen sanonut maailman tyhmimmän asian jonka vain sanoa saattaa, vaikka se ei olekaan tyhmä asia.

Hän olisi varmaan poika joka ottaa kädestä kiinni ja halaa syvästi - ei lähes kuoliaaksi rutistaen. Ja kun hän ottaisi kädestä kiinni, eivät askeleet sekoittuisi vaan olisivat juuri oikean mittaiset juuri oikeaan tahtiin, osaisivat kulkea yhdessä. Ja kun olisin kipeä, hän ei pakottaisi juomaan mitään pahaa, vaan kantaisi sänkyyn appelsiinimehua suuressa lasissa jonne kasvot voi upottaa. Hän istuisi sängyn viereen ja laulelisi ja hyräilisi ja haluaisi olla siinä vaikka minä nukun.

Ja kun minulla olisi huono päivä, niin kuin nyt, hän ja enempää en ehdi ajatella. Hän astuu raitiovaunun odottavasta tunnelmasta ilmaan joka puraisee palan poskesta, puraisee palan minusta. Ja minä herään siihen etten muista hänen ulkonäöstään muuta kuin huulet ja takin selkämyksen.

2.
Painan kuulokkeita korvia vasten kovempaa ja kovempaa. Ääntä lujempaa, bassot lyö ja kaikki kilkattaa. Hymyilen, silmät kiinni. Ei kun eipäs, ei silmiä kiinni. Puut menee ohi, talot menee ohi, ihmiset menee, autot menee, tien valkoiset keskiviivat menee. Minä voisin keskittyä taloihin ja hymyilemiseen, mutta kun huomaan etteivät kenenkään ihmisen asiat ole normaalisti, en voikaan olla välinpitämätön ja miettiä mitä vanhat ikkunat tahtovat minulle sanoa, minkä muotoinen on kohta josta maali on lohjennut tai ripustaisinko minä ikkunaan lasipallon. Kun kenenkään ihmisen asiat ei ole normaalisti.

Kadulla kävelee nainen, se työntää lasta rattaissa, mutta lapsi onkin kehitysvammainen ja naisella on hiuksissaan rastat ja se puhuu puhelimeen. Kadulla kävelee mummu jolla on rollaattori ja kultainennoutaja joka sekään hädin tuskin jaksaa kävellä. Kadulla kävelee kaksi naista, ne pitää toisiaan kädestä kiinni ja hymyilee ("pussatkaa", ajattelen).

Jos tämä katukuva ohjelmoitaisiin semmoisella tietokoneohjelmalla kuin ne videot joita näytetään lentokoneissa samalla kun lentoemännät kertoo missä on hätäuloskäynnit ja pelastusliivit, kukaan ei olisi kehitysvammainen. Kenelläkään ei olisi rastoja. Kukaan ei puhuisi puhelimeen. Kenelläkään ei olisi rollaattoria. Naiset ei pitäisi toisiaan kädestä. Eikä kukaan ajattelisi tällaisia asioita kuin minä.

9 kommenttia:

  1. Voi Iines Ihana Ihminen, luin töissä just sun blogia ja sä olet kyllä mieletön. Tai siis mielellinen. Ja mielekäs. Teksti vangitsi minut kokonaan hetkeksi, kunnes kuului vauvojen hälytysääniä ja oli pakko mennä. Iloinen olo jatkuu ja hymistelen ajatellessani sun tekstiä. Rakastan Sinua. äiti

    VastaaPoista
  2. Tykkään, pidän, rakastan hirveästi sitä että joku osaa kirjoittaa niin hyvin että siitä aiheutuu kylmiä väreitä.

    Kiitos kun kirjoitat niin hyvin.

    VastaaPoista
  3. Upeeta jälleesti, oonki kaivannu lukea sun tekstejä. Wää on jo kova ikävä <3

    - Jessica

    VastaaPoista
  4. Jessica: Minullakin. Tavallaan. En voi ehkä ihan rehellisesti sanoa et ois KAMALA ikävä, mutta on ikävä silti. Siis Suomea yleensäkin. Ja sitä et on joku.

    Oisi kiva nähdä suakin sitten kun tuun Suomeen taas, joohan? Siis joululomalla jo. Jos vain aikaa löytyyyy.

    VastaaPoista
  5. Tykkään sun blogista iha kauheesti! :) Sori ku pommitan sua näillä ihailuviesteillä, koita kestää! :D

    VastaaPoista
  6. terhi:
    ei kun se on kivaa saada kommenttei, kivaa jos tykkäät! (ps minä en löytänyt sinulta kuin tämän yhden viestin? :D)

    VastaaPoista
  7. ei mut laitoin sulle jotain kommenttia myös galleriassa :D hih

    VastaaPoista
  8. Tokii, tosin ymmärrän hyvin jos sulla on vähän buukattua:D Uskon et kaikki haluu nähä. Mut jos vaan joku hetki löytyy ja jos jaksat ylipäätään kokoajan nähdä ihmisiä ni toki, yritän olla Vantaallakin jossain vaiheessa lomaa:)

    - Jessica

    VastaaPoista
  9. kyllä mä jaksan! ja siis voihan sitä tavata vaan niinkin että vietän ihmisten kanssa aikaa meidän kotona, ei se niin rankkaa sillon ole 8D

    VastaaPoista