23. marraskuuta 2009

MIKSI KUKAAN EI KOMMENTOI MULLE?

Mulla oli ihana päivä.
Lähdin aamulla kirkkoon Sunday Meetingiin niin kuin aina. Satoi vähän vettä niin kuin aina. Kirkossa oli ihan kivaa, oli ehtoollinen, istuin yksin ja kävin yksin ehtoollisella [hui] ja sitten olin sairaan väsynyt kun eilen valvoin johonkin kahteen yöllä katsomassa leffaa [hups]. Mutta sitten kirkon jälkeen siinä mun lähellä istunut tyttö tai nuori nainen tai kuitenkin kääntyi juttelemaan mulle. Sen nimi om Myma ja se on Ghanasta [eli siis Afrikasta] mutta asunut Englannissa kai 8 vuotta ja puhui tosi hyvää englantia kun se on sen äidinkieli, mutta ihanaa, sen puheesta sai selvää. Juteltiin vaikka kuin kauan ja oli tosi hauska jutella ja lupasin opettaa Myman luistelemaan ja se lupas opettaa mulle sitä jotain yhtä niistä seitsemästä afrikkakielestä jota Ghanassa puhutaan.

Iloitsin Myman tapaamisesta koko päivän ja iloitsen siitä vieläkin, tuntui että se oli oikein rukousvastaus ja sitten kun se vielä sanoi että tää viikko tulee tuomaan mulle jotain ja mä uskon ja toivon niin myös, ainaskin jo tänään se sitten toikin.

Iida lähetti mulle viestin että se on menossa kattomaan Centrestä semmoisen kirkon kuin Christ Church Cliftonin ja päätin lähteä sen mukaan. Lähdin Centreen siitä aika piakkoin heti ja käytiin vähän kaupoissa ja ostin IHANAN HAMEEN OIKEASTI ja sitten vihon ja sitten syötiin jotain (istuttiin The Mallissa ja syötiin Tescon salatteja hehee) ja sitten lähdettiin etsimään sitä kirkkoa kun ei ollut hajuakaan missä se oli.

Iida pudotti juuri ostamansa kynän suihkulähteeseen paitsi että ei se ollut suihkulähde koska siinä ei ollut niitä suihkujuttuja, mutta muuten. Sitten se makasi mahallaan siinä reunalla [näytti epäilyttävästi siltä että se kohta putoaa sinne] ja sitten onki sen sieltä, KYLLÄ ONNISTUU.

Ja sitten alkoi jotain uutta ja se oli kamalaa ja siks aika ihanaa. Mun jalat oli niin puhki että vaan valitin, etsittiin sitä kirkkoa joku kaks tuntia siellä pimeässä synkässä sateisessa. Käveltiin aivan sairaasti ja ihan turhaan, kyseltiin ihmisiltä neuvoa. Aina alkaa niin että Iida aloittaa "excuse me" ja sitten jääkin yhtäkkiä mun tehtäväksi kysyä neuvoa vaikka TIEDÄN ETTÄ SEKIN OSAISI ja joo, mutta mun mielestä on ihan hauska kysellä neuvoa, en tiiä uskaltaisinko Suomessa samalla tavalla.

Lopulta Iida törmäsi lenkkeilijään kun oli juuri aikeissa sanoa taas vaihteeki excuseme yhdelle vastaantulijalle ja sitten se lenkkeilijä jatkoi matkaansa ja se toinen pysähtyi ja kysyi sattuiko ja me kysyttiin siltä neuvoa ja se vihdoin osasi neuvoa meidät sinne kirkolle. Ja sitten päästiin perille, satoi, oltiin märkiä, hikisiä, väsyneitä ja minä ihan kuolemispisteessä väsyneiden jalkojeni kanssa, mutta tunne oli kuin voittajalla. Ei oltu kuin ehehe vähän yli puol tuntia myöhässä koko messusta tai siitä, mutta mentiin sisälle ja semmoinen kiva mummu auttoi meidät istumaan, siellä oli ihan tositosi paljon ihmisiä. Aluks tuntu etten ollu koskaan ollut niin suuressa messussa tai sillain, mutta oon mä Tuomasmessussa ollut kyllä. Ja HUPSIS, Maata Näkyvissä of course!

Mut niin, se oli vähän tylsä se messu, muistutti tosi paljon Suomen kirkkoa, he he paitsi että oli se vähän silti ehkä jopa kiinnostavampaa jos ois ymmärtäny puheet ja sillain päässy mukaan siihen ja oli kuitenkin bändi kirkossa ja se oli kivaa. Sen jälkeen kyseltiin yhdeltä pojalta tai nuoreltamieheltä että onks jotain nuorille ja siinä ois heti sen messun jälkeen ollu mut kello oli jo varmaan puol yhdeksän ainaski ni ei meillä ollu aikaa vaan jäädä. Mut jotain käytii siellä ja siellä oli nuoria ja vaikutti aivan sairaan kivalle ja ne oli just semmosia ehkä meidän ikäsiä tai tästä ylöspäin uskoisin, kivaa sillain. Oi että tahdon niin paljosti vielä mennä tuonne!

Tuli tosi hyvä mieli siitä kun kaikki oli niin oikeasti mukavia ja sit lähdettiin kävelemään takas Centreen ja käytiin Tescossa matkalla ja sitten bussilla kotiin. Oli aivan sairaan kivaa, vaikka ei sitä näin kirjoittamalla voi kertoa. Musta vaan tiedättekö tuntuu että se jokin tyhjyys joka on ollut niin alkaa lähteä pois. Tai tällä hetkellä tuntuu siltä, vaikka ei se varmasti kokonaan lähdekään ihan hetkessä, mutta siis tuntuu että ehkä mä jopa saan ystäviä täältä. Myma sai mut uskomaan siihen ja se vaan vaikuttaa niin kivalle ihanalle ja sitten uskon että tuolta kirkolta mun ois mahdollista saada semmosia _oikeita_ ystäviä, jotka tajuaa ja on jotenki samalla tasolla. En tarkota että Bristol Community Churchissa ois mitään vikaa ja tykkään siitä ihan tosi paljon, mut nuortenillat on sillain että me ollaan yksiä vanhimmista siellä ja mä tykkään enemmän viettää aikaa itseäni vanhempien seurassa.

Onnellisuus silti. Mulla on taas uus paikka johon mennä. Täällä on kirkkoja sitäpaitsi vaikka kuin paljon. Aina voi ettiä uutta. Elämä tuntuu rukousvastaukselta.

2 kommenttia: