13. marraskuuta 2009

Tänään oli tunnelmaa. Kävelin keskustassa. Kiertelin kauppoja. Ahdistuin.

Sitten.

Ulkona satoi paljon vettä. Paljon. Oli tuulista. Lainatakseni Aila Meriluotoa: "Oli liian tuulista olla olemassa." Löysin nurkkani Starbucks-cafesta grande-kokoisen kaakaokupin takaa. Istuin sohvalla ja kirjoitin kirjettä. Odotin ihmisiä ja hengitin. Ulkona satoi. Satoi satoi satoi myrskysi. Minä istuin ja mietin. Kuinka sattuikaan? Mietin tulevaa, mietin tätä hetkeä, mietin sitä miten paljon tämä on. Rakastan maailmaa. Rakastan elämää.

Leimahdus. Hetken pieni häivähdys, silmänräpäys. Ja minä istuin siinä edelleen. Siinä oli kaksi tyttöä, tai no naista. Vaaleahiuksisen katse oli ymmärtävä. Olisin halunnut kiittää häntä olemassaolostaan. Toinen näytti juuri siltä että hän kuului siihen. Istumaan. Nauttimaan elämästä ja purkamaan sitä.

Lähdin ulos. Huomenna me mennään luistelemaan. Mulla on ruudullinen paita. Ja keltainen. Ja musta tuntuu että olen ihastunut. Koko maailmaan. Ja häneen.

1 kommentti: