19. joulukuuta 2009

Istun omassa huoneessani, on paljon kynttilöi päällä, tuoksuu suitsukkeelle, äiti tekee kalakeittoa ja aion juoda pian teetä (vaikka suomitee vie hermot, edelleen). Heräsin aamulla joskus 12 aikaan (siis suomenaikaa) ja söin aamupalan (karjalanpiirakoita ja kaakaota) ja soitin pianoa (oma piano) ja katsoin kuvia ja videoita Akun ja äidin kanssa.

Sitten siivosin (oman huoneen). Sitten lähdin kauppaan Akun kanssa (siellä on kylmä). Matkalla törmäsin Taruun (tuntui oudolta nähdä joku tuttu). Ja sitten olin taas kotona ja olen täällä ja tuntuu hykerryttävälle. Hyrr ja kurr ja sydän.

Lassi tulee meille tänään. Tuntuu kivalle nähdä se taas. Pitkästä aikaa. Mutta ei kai asiat muutu niin paljon. Ihanku mä oisin aina ollu täällä. Mikä on unta? Eikai se ollu? Ja sitten huomenna me mennään isälle syömään ja olemaan. Maanantaina näen Heinin ja menen puurojuhlaan koululle ja tiistaina menen Akun joulujuhlaan ja olen Suvin kanssa ja menen Lepaaniin.

Mun elämä on täällä edelleen, ei se ollu kadonnu mihinkään. Ja mä oon minä edelleen. Mut tuntuu satakertaa paremmalta kuin silloin kun lähdin. Ei se muutos ollutkaan niin suuri. Se vähän tuotti pettymyksen. Kunnes tajusin miten merkittävä se oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti