16. tammikuuta 2010

ilostus!

Olin jännittäny ihan sairaasti sitä et Peter tulee taas kotiin. Lähinnä siks ku en ollu nähny sitä johonki yli kuukauteen ja sit ku en koskaan ymmärrä mitä se puhuu tai mitään enkä tiiä miten se reagoi asioihin ja sit kuitenki asun sen kans samassa talossa, tai itse asiassa asun SEN talossa ja muutenki. En koskaan muista et se oli noin mukava ku se on ja oon koko aika kauheen varuillani ku se on täällä. Ei tää siis tarkota et mulla ois huono olla ku se on täällä, päinvastoin oikeestaan, koska se tuo tähän taloon hirveesti tasapainoo, lapset tottelee paremmin ja mikään ei oo niin "sekopäistä", mut siinä vaiheessa yleensä ku se viikon-kahen päästä lähtee takas Skotlantiin ni oon ilonen ku se vähän sekavuus saa taas alkaa, kukaan ei tarkkaile muakaa niin tarkasti ja ruuat saa syödä olkkarissa jne. Mutta siis nyt tällä kertaa mun jännittämiselle oli toinenkin syy: mun piti kysyä saako Rosa tulla meille.

Eli siis meillä on Rosan kanssa suunnitelmissa että se tulis joskus maaliskuussa tänne Bristoliin. Niille jotka ei vielä tiedä, niin Rosa asuu nyt siis Irlannissa, on siellä vaihtarina kuten minäki täällä. Paha tällaista on määritellä, mutta voisin kyllä sanoa, että jos mun pitäisi sanoa tärkein ihminen maailmassa niin se kuka tulisi eka mieleen, olisi Rosa. Rosa on mulle ku sisko ja on ollu aika vaikeeta oikeasti kun ei olla nähty nyt neljään ja puoleen kuukauteen. Lähdettiin molemmat 29.8.2009 aikaisin aamulla eri maihin, Rosa 2 tuntia aiemmin kuin minä.

Joo kuitenkin, suistun taas aiheideni kanssa vähän sivuraiteille. Rosalla ja mulla oli siis suunnitelma, et Rosa lentäis Dublinista Bristoliin (vaikka ei se kyllä asu Dublinissa mut kuitenkin) ja oisi viikonlopun verran täällä meillä, varmaan just maaliskuun puolvälissä tai jotain. Lennot Dublinista Bristoliin maksaa noin 20€ ja Bristolista Dubliniin noin 10€. Siinäpä vasta odottamista sitten ja syy jaksaa, mutta: saako meillä olla yötä? Kysyin tätä Madelilta joskus viikko sitten ja se sanoi että kyllä sen puolesta, mut että mun pitää kysyä Peteriltä. Kaikki tärkeet asiat aina kysytään siltä. Nyt kun se sitten oli tulossa kotiin, mua pelotti ihan hirveesti kysyä ja suunnittelin miljoona eri tapaa millain voisin kysyä että se vaan suinkin suostuisi. Tänään sitten kysyin ihan ohimennen ja se sanoi heti että totta kai eikä edes kysynyt ajankohtaa tai mitään. Sanoin että ilmottelen sitten kun tiiän tarkemmin. Vähänkö siistiä!

Ajattelin että stressasin taas ihan turhaan, mutta sit Madel hetken päästä tuli huoneeseen ja oli ihan ihmeissään että suostuiko se. Mä ihmettelin. Tai siis, outoa. Mutta ihanaa että se nyt sitten suostui jo. Ehkä oli ihan hyvä stressata tuosta silti niin nyt saa olla tosi iloinen että se toteutuu! En jotenki osannu ajatella että se kuitenkaan onnistuis ja nyt tuntuu niin kivalta. Lisäks se lupas kattoa bed&breakfast tms. paikkoja isälle ja Akulle kun ne on tulossa tänne kai helmikuussa (eikö niin?).

Täältä lähti kaikki lumi eilen pois, aamulla sitä oli vielä vähän mut koulun jälkeen iltapäivällä ei enää yhtään. Sateista ja loskaista (tosin se loskaki suli jo) ja ällöttävää ja tyhmää. Varsinkin kun mun kaikki kengät on tennareita ja/tai reiällisiä paitsi kumpparit mut en tahdo lähteä esim. kouluun kumppareissa kun sitten pitäisi koko päivä olla ne jalassa sisällä ja en jaksa. Täällä on plus kaheksan astetta lämmintä, hullua! TAMMIKUU. Tai siis sillain.

Oon nyt viime päivinä tuntenu itseni hiukan masentuneeksi siitä että mulla ei oikeastikaan ole oikein yhtään kaveria täällä. Tai on ne pari kaveriapuolituttua, mutta en oo kertaakaan käyny Centressä nyt (koska en ole yksin jaksanu lähteä ja muutenkin), en oo käyny kenenkään kanssa pihalla. Ainoat asiat mitä teen on koulussakäynti, kirkko (ja nuorteniltaki ollu jo kaks kertaa peruttu lumen takia) ja sitten oleminen kotona eli lasten kanssa leikkiminen/lukeminen/Serranojen kattelu/telkkarin kattominen/koneellaoleminen/pianonsoitto tai koulujuttujen tekeminen. Eli siis ihan perus ja onhan tuossa jo vaikka mitä ja saan olla nyt iloinen host-perheestä, koulusta ja kirkosta, mutta se masentaa ettei ole mitään tekemistä vapaa-ajalla silloin kun sitä kaipaisi, vaikka emmä kovin usein välttämättä loppujenlopuks ees kaipais.

Peter kyselee multa koko ajan jotain: syötkö kasvismakkaroita (sanoin et voin maistaa), otatko crumpetseja lounaaks, onks kivaa ku on oma huone, anteeks et mä vielä häritsen sua mut viel yks juttu... Ihan kivaa että se juttelee ja on mukava. Mä en vaan ymmärrä koskaan mitä se puhuu ja se ärsyttää mua! Oon oppinu ymmärtää oikeestaan kaiken mitä Michael, Kathleen tai Madel sanoo, Peterin jutut menee multa ihan ohi.. Koulussaki ymmärrän enemmän opettajien tai kenen vaan puhetta jos joku puhuu mulle suoraan ja kirkollaki keskustelu onnistuu vähän paremmin. En tajuu mikä mun ongelma Peterin kanssa on, ehkä se ku jännitän aina ku se on läsnä ja se ku alussa en todellakaan ymmärtäny mitään mitä se puhui ja siitä on vaan jääny semmonen jännitys sitten päälle. Joo en tiiä.

Nyt on kuitenki asiat ihan hyvin, suunnitelmana tänään: piirtää&maalata kuvisjuttui valmiiks, tehdä kässän sketchbookia, ehkä imuroida, rentoutua, kirjottaa kirjeitä. Oon jo kerinny pesee pöydän ja käydä suihkussa ja HERÄÄMÄÄN ja apua kohta on lunch ja mulla ei oo ollenkaan nälkä. Ehkä mä silti jaksan syödä. Ahdistavaa aina syödä ku Peter on täällä ku se aina haluu laittaa ruuan ja sit se kyselee koko aika et onhan hyvää ja onhan okei varmasti ja sit jos heitän ruokaa pois vaan siks et en oikeesti jaksa syödä (ku noi laittaa annokset aina valmiiks) niin kauhee kysely että etkö sä tykänny, mä laitan enskerralla jtn muuta ja aaaa stressaa!

Mutta ihan kivaa silti, löhöilypäivä. Koskakohan mä pääsen Centreen? Tai siis kun yleensä käyn siellä monta kertaa viikossa, nyt en oo kahdessa viikossa käyny kertaakaan paitsi sillonku tulin Suomesta ni coach stationilta kävelin bussipysäkille.. Ehkä mä vielä. Joskus. Tuntuu seki paikka ihan unelta. Ehkä mä en uskalla mennä sinne yksin kun sit tajuan et Iida ei oikeesti oo täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti