25. tammikuuta 2010

Maanantait on aina vahan vaikeita. Mun mielesta maanantai on kiva paiva, se nayttaa paperilla kivalta, arkiselta, sopivalta, m a a n a n t a i. Mutta aamuisin on vaikea herata. Etenkin kun kurkku on kipea ja nena tukossa. Kun huone on jaakylma, kuumavesipullon vesi on haalistunut vain vahan lampimaksi ja ulkona tihuttaa tammikuun sadevetta. Kun on likaiset hiukset muttei siltikaan niin likaiset etta ne olisi pakko pesta. Viela kuus minuuttia.

Selvisin silti lopulta kouluun ja se etta maanantain ensimmainen tunti on valokuvausta, helpottaa huimasti. Tein toita tietokoneella kun opettaja tuli sanomaan etta silla olisi mulle tehtava. Odotin innolla. "Ota tasta koulun kamera ja kay kuvaamassa ympari koulua aiheena se milta susta koulussa tuntuu." Selkea juoni! Ne on ihan varmasti sopinut taman toisten opettajien kanssa kun ne on ennenkin sanonut etta niita huolestuttaa kun olen paljon yksin.

Koulun kamerat ei ole kivoja ja mua ei inspannut yhtaan, mutta silti sain aikaan tallaista:







Kaiken kaikkiaan en kayttanyt naihin paljonkaan aikaa, mutta olin itsekin yllattynyt siita miten paljon silti sain aikaan. Ja nama kuvat kertoo, ainaskin minulle, tosiaan sen milta taalla tuntuu, mita taalla on. Opettajan mielesta olen "liian hyva", "et sa voinu saada naita aikaan TANAAN" (no, kylla ma sain). Oikeesti se on aika kivaa. Se pyysi selityksia mut ma en halunnu selittaa ku ei se mun mielesta oo kivaa, ihmiset ei ikina opi tuntemaan ja ajattelemaan itse jos ne ei katso kuvia ja mieti mita ne kertoo. Ei se haittaa jos tulkitsee vaarin, kunhan ei tulkite liian inhottavasti vaarin. Emma silti aio antaa kenellekaan vastauksia valmiiks.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti