20. tammikuuta 2010

t u n n e l m i a :

Voisin riidellä jos oisi kieli, vaikka onhan mulla ainaski äidinkieli (suomi) ja oma kieli (suussa). Ja parempihan se kai olisi ettei _kukaan_ ymmärtäisi niin mä voisin riidellä tosi sattuvasti. En tiiä mikä kasvatti mut tähän ihanku söpön myrkkysienen enkä mä tiiä mikä kasvatti sun jalkaan tollaset vihreet muumikorkokengät. Tai no ei kai mikään niitä kasvattanu, sä ostit ne kaupasta. Mut ei kai myrkkysienensiemeniä myydä kaupassa? Eihän sienillä ees oo siemeniä. Ne on jotain ihan muuta. Mut ei niitäkään myydä kaupassa kasvatettavaks kuvisluokan tuoleihin joista tulee selkä kipeeks.

--

Tiiätkö kun sellasia asioita ei voi aina kopioida, joskus semmonen on ihan henkilökohtaisuuksiin kajoamista, ja no se tuntuu rikokselta vaikkei teidän maailmassa yleisesti ole sellaiseksi luettukaan.

Eihän toki työni näytä samalta, mutta samaa siitä kenties tekee että se on omaa. Molemmille. Ja on vesivärejä. Ja sillain. Mut eiköhän se siihen sitten saisikin jäädä?

Emmä sua inhoo. Sä oot ihan kiva. Sitäpaitsi onko sillä niin kamalasti välii? mut sä et vaan tajuu. Ainaskaan mua. Musta oisi kiva tulla ymmärretyksi ja kuulluksi. Musta oisi myös ihan kiva ymmärtää. Oon parempi kuin uskallan, siis ymmärtämisessä.

Älä vain sano mun nimeä. Älä lähde pois. En mä oo sellainen kuin näytän tai huomaat. Miks tässä kävi näin? Ja onko sillä ees väliä? Kauan sä aiot olla täällä? Ja miks?

Musta ois tärkee löytää. Ja se on mahdollista. Mulla on yhteinen kieli näiden muiden kanssa. Ja ihan oikeesti on. Miksei mulla ole sun kanssa? Ja mikä mua nyt oikeestaan ees ärsytti? Jumitti tähän. Tai kuka? Varmaan mä ihan itte. Mut silti.

--

Kyllä mä tajuun et ei se oo helppoo. Mä jos kuka tajuun, uskotko? Mä ihan totta tajuun. Ollaanhan me kaikki ihmisiä, onhan meillä kieli jota me kaikki ymmärretään. Se että me ollaan olemassa. Se ON kieli, mutta myös sitä pitää opetella puhumaan. Onhan meillä kaikilla ääni, mut ei me silti osata puhua kaikkia kieliä. Pitää opetella puhumaan omalla elämällään ja ymmärtämään elämää - omaansa ja muiden. Ja mä ymmärrän aika paljon. Mä oon aika hyvä in Finnish ja in Elämänkieli. Oon eläny niin paljon. Oikeasti eläny. Sitä vaan oppii kun sen keskellä elää.

--

Sittenhän se nähdään. Ai koska? No exactly en ole ihan varma. Mut mä ihan totta tiedän mihin mä pystyn, mutta kun ei mulle anneta aikaa sillä tavalla että kerkeäisin löytää sanat niin... Niin ei sitten. Mut vaan ajetaan nurkkaan. Se on ihan okei. Mutta kun ei jätetä tilaa hengittää. Kun katsotaan ihan tarpeettomaksi kuulla. Oikeesti: mulla ois sanat. oten kuuntelisitko?

--

Voidaan huomata että ne, mutta mä en. Silti. Jaksan. (tai no en aina) Mutta olen kuitenkin. Tajuaako kukaan how much it takes? Niin. Tajuaakohan oikeesti kukaan? Vai miten yksin mä oikeesti oon? Kun mun täytyy jutella paperin kanssa.

--

Kirjoitin nämä kaikki tekstit kuvistunneilla: pistää miettimään minkä verran kerkiän siellä ylipäätään piirtää. Niiden ei oo tarkoitus olla jotain hienoja ja mitään _tekstejä_ vaan ne on oikeesti vaan tollasia että voisitte tietää millasta kuvistunneilla ja mun päänsisässä on. Ehkä. Emmätiiä.

Pelasin Michaelin kanssa shakkia ja jouduin ihan paniikkiin kun se söi mun kaikki nappulat ja sanoin vahingossa koko aika että se eat mun kaikki nappulat ja sille oli ihan vieras käsite et ne SYÖDÄÄN ja silti mä sanoin koko aika eat koska kiusasin ja hävisin lopulta autuaasti koko pelin.

Sain ihanan paketin tänään Suomesta äidiltä. Lontoorakeita, vanha mustavalkovalokuva musta ja äidistä (se on nyt seinällä), lehdestä leikattu ihana kuva ja kortti. Sitten sain aika mystisen kortin joka oli kirjoitettu vesiväripaperille ja siinä oli Isä Meidän -rukous englanniks (ainaskin käsittääkseni, vaikka mä oon oppinu siitä vähän eri version). Sitten siinä luki jotain en nyt muista mitä mut englanniks kuitenkin liittyen siihen että pärjään tulen pärjäämään kaikki tulee olemaan hyvin tai jotain. Postileima oli Oulusta ja nimeä ei ollut alla. KUKA SE OLI? Eihän ehkä kuuluisi paljastaa tollasia mut jooko paljastakaa silti?

Koulu oli ihan kivaa, Mr. O'Donnel innostui kehumaan mun artin sketchbookia ja mä häkellyin. Se sanoi että se tykkää tavasta jolla teen sketchbookit. Ja sitten olin valokuvaustunnilla pimiössä ja kehitin kuvia sekä soitin ocarinaa ja pelkäsin ku se pimiö on ihan kamala siitä syystä että siinä keskellä sitä huonetta on pylväs. Ja sen pylvään taakse ehkä just ja just mahtuis piiloon joku ja pimeessä se tuntuu kauheelta kun kierrän sitä pylvästä ja tuntuu että sen takana on joku ja on vaan se punainen valo siellä ja a p u a. Sitten siinä vieressä on vielä sillain pöytä et en edes pääse toiselta puolelta lähelle sitä pylvästä eli hyikauhea miten hämäävää. Sit pitää olla selkä siihen pylvääseen päin kun uittaa sitä kuvaa/testiliuskaa kehitteessä, keskeytteessä & kiinnitteessä ja apua! Mutta selvisin. Ja nyt on lisää kivoja kuvia sketchbookissa. Mun liima loppu.

Koulun jälkeen kävin juttelee Mrs. Goodfellow'n kanssa eikä se oikeesti oo niin pahis ja inhottava kun luulin. Olin siellä ennen Annaa ja Melanieta ku niillä ois tutor time samaan aikaan kuin mulla mut musta on kivempi jutella sillai et oon kahdestaan siellä juttelemas niin menin vähän ajoissa ja puhuttiin pikasesti asiat siinä ja joo. Sitten piti olla assembly muttei ollutkaan ja Annan ja Melanien piti vielä mennä takas ja menin oottaa Melanieta ja Annalle pidettiin just jotain kunnon saarnaa. Mutta sit lähdin Melanien kanssa kangaskaupalle ja jouduttiin kävelemään semmosessa ällöttävässä tihkuräntäsateessa ja kangaskauppa on Kingswoodin ulkopuolella jossain vähän kauempana kun alkaa tavallaan ränsistymään kaikki alue siinä ja en sinne uskaltais enää pimeällä mennä. Vihdoin päästiin kangaskaupalle ja SE OLI KIINNI ja mua ärsytti ku en ois ees jaksanu lähteä sinne mutta nojoo, sitten takas ja Sainsbury'sin kautta kotiin.

Mulla on lohdullinen olo. Semmoinen että. Kyllähän tämä tästä. Että se kyllähäntämätästä on jo alkanut.

1 kommentti:

  1. riikka perusti blogiverkoston alle sadan lukijan blogeille eli jos kiinnostaa, suunnista osotteeseen blogiverkosto.blogspot.com

    VastaaPoista