8. tammikuuta 2010

Tänään oli ihmeellinen päivä ja kauniita hetkiä.


Koulu oli auki. Menin sinne aamulla. Istuin käytävälle kirjoittamaan, ensimmäinen tunti perjantaisin alkaa 13.50 (kässää). Mulle tultiin sanomaan että tänään on vähän erilainen päivä, joten lähdin jo kässänluokkaan (aamulla) ja olin siellä ihan koko päivän. Olin myös ainoa oppilas.

Istuin ulkona maassa, siellä paistoi aurinko ja sain tuntea taas ensimmäistä kertaa vuoteen sen tunteen jota kevääksi sanotaan. Kevät on yksi ihanimmista tunteista, asioista, vuodenajoista, tuoksuista, väreistä, mauista, hajuista, näyistä ja maailmanpalasista joita tiedän. Hassua että sen saa kokea tammikuun alussa. Kuiva asvaltti ja tavallista oranssimpi aurinko. Kirpeys ja lämpö. Roiskin myrkkypuhdistusainetta pensselillä ja suihkepullolla mustille kankaille. Se poltti roiskejäljet valkoisiksi ja tuoksui uimahallilta. Ihmiset kattoi oudosti, mutta mulle siinä hetkessä ei ollut ketään muita kuin minä. Ihana istua siinä maassa. Ihana olla. Ihana elää ihan itte.

Sisällä ahdisti. Oli pimeää. Oli harvamäärä oppilaita. Mutta oli kummiskin. Kymppiluokkalaisia. Ja mä tein juttujani ja väritin suunnitelmaani puuväreillä niin kovaa että käsiin vähän sattui niinkun mulle aina käy. Puuvärit oli epäjärjestyksessä. Aloin järjestelemään värejä. Niitä oli satoja. Se oli ihanaa ja mä hymyilin ja järjestin ja toivon että opettajat joisi rauhassa teetä eikä kattoisi muhun päin ja huomaisi. Mutta ne huomasi ja kiitteli ja mua vähän harmitti. Ois kivempi olla näkymätön sillon kun tekee hyviä juttuja. Sitten ois yllätyksiä enemmän. Pitää olla varovaisempi. Puukynät kuitenkin saavutti rauhan ja niin minäkin.



Piirsin Klimt-puita ja leikin lapsenmielisten opettajien kanssa laserleikkurilla. Niillä oli hauskaa ja mulla ei joten soitin Rosalle ja kolme kivaa opettajaa vilkutteli mulle ja oli aika ihania.


Kävelin kotiin ja en ajatellut ja ajattelin ja kävin Kingswoodissa ja päädyin kotiin. Anna oli Natalialla ja minä tajusin ettei ketään ole kotona joten istuin portaalle. Portaalla oli kiva istua. Katsokaa vaikka:

Kyllä mä pidän tällaisista hetkistä enemmän. Kun taivas on ihankuin haalealla batiikilla liukuvärjätty ja hassut pitkänokkaiset linnut koettaa räystään alle turvaan. Kyyhkyset kujertaa eikä ole liian kylmä. Ne kaikki on merkkejä siitä että lyhyt talvi väistyy pian. Tänä vuonna se ei kerennyt kauaa.

Talvi on ystävä, mutta kevät olen minä. Sen ja näiden lasten huutojen mukana tulee vapaus. Taivas jyrähtelee kun siellä menee lentokone.


SE on vapaus

mennä maailmaan ja
olla siellä.

Sitten Madel ja lapset tuli kotiin ja Kathleen halasi ja oli ihan hyvä olla ja katsoin leffaa ja tunnelmoin vähän ja meidän huoneessa oli pitsiverhot joita ulkoa käsin olin harmitellut mutta josta nyt olen ihan iloinen sittenkin.

Pelkäsin ettei Anna olisi enää lähdössä mutta on se sittenkin. Sunnuntaina saan oman huoneen. En malta odottaa. Sunnuntaita. Kirkko ja sen jälkeen siivoan huoneen omaks.

Mun on kamala ikävä edelleen mutta se vähän helpottaa. Kun on tulossa niin paljon ihmisiä kylään. Ja kun saan oman huoneen. Ja muutenki.


PS: Madel tuli äskön huoneeseen tanssien hiusväriturbaani päässään ja antoi mulle kotiavaimet, OAAAA MY LOVE

3 kommenttia:

  1. oot ihana tuommoinen amelie kun teet salaa hyvää. :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon kotiavaimille ja vapaudelle!
    Pyörryttää lukea sun blogia... tekstit on niin vaikuttavia. Tulin just yövuoroon. Tykkään vauvoista. Rakastan sinua. Ja Akua. Äiti

    VastaaPoista