5. tammikuuta 2010

Tuntuupa tyhmalle olla takas taalla. En meinaa jaksaa olla ja samalla tuntuu taas niin kauhean hauskalta kuitenkin. Istun kirjastossa ja mun vieressa istuu jotakin outoja kymppiluokkalaisia jotka kyselee multa kaikkea. Kirjoitin Reanelle mailia ja se on tietysti englanniksi siis ja sitten ne kyseli etta oonko Suomesta (koska ne luki sen mita kirjoitin, idiootit). Sitten ne kyseli multa kaikkea, esimerkiksi etta mika mun nimi on etta voi pyytaa Facebookissa kaveriks. Mutta ei ne kuitenkaan muista sita vaikka naytin niille miten se kirjoitetaan, joten ihan sama.

Matka meni hyvin eilen ja en jaksa selittaa siita sen enempaa. Tuntuu oudolta olla taalla ja kylla, mulla on ikava kotiin. Toisaalta on kiva olla koulussa ja illalla menna kirkolle. Host-perheessa asuminen inhottaa ja ahdistaa talla hetkella paljon, jotenkin vastaanotto ei ollut niin semmoinen lammin kuin mita ois jopa odottanutkin. Paitsi lasten osalta, ne on ihania. Madel sen sijaan oli jotenkin semmoinen ihan normaali ja tylsa ja kauhean karttyisa ja se tuntu tosi pahalle.

Kingswoodista soitin Madelille etta josko se hakis mut autolla ettei mun tartteis kavella sita jotain kolme kilometria niiden kamalien kantamusteni kanssa. Syy siihen miksi se ei sitten voinut tulla hakemaan mua sielta oli se etta AUTO OLI JAASSA. Siis m i t a saanko kysya? Pakkasta oli korkeintaan -6 astetta, mitenka ois jos lisattais siihen 20 lisaa!!??? Ihan kuinka vaan. Huomenna sitten on vaarana etta koulu on kiinni kun on niin kylma, haha. Ei varmana ole noussut edes kymmeneen asteeseen kertaakaan. Toivottavasti koulu ei ole kiinni ettei mun tartte turhaan masentua kotona. Koska niinhan ma tekisin.

Oikeastaan nama kolme kymppiluokkalaista hairikkoa on aika hauskoja, ne ei osaa sanoa mun nimea ollenkaan ja pilailee vaan kaikesta, mutta vaikka yleensa vahan pelkaan tollasia itteani muutaman vuoden nuorempia keskenkasvuisia idiootteja niin naa on aika hauskoja. Ja onneks mun vasemmalla puolella istuu pari omanikaista tyyppia ja ne on ihan mukavia varmasti, toinen hymyili mulle askon ja toinen on mun kanssa samoilla valokuvaustunneilla, etta jos noi oikeesti alkais kiusaa ni ne varmaan puolustaisi mua.

Tunnelmat on oudot. Mutta ihan hyvat. Ja huonot. Aina vaihtelevasti. Oon tosi kiitollinen siita ajasta jonka sain viettaa Suomessa, se oli yhta parhainta aikaa mun elamasta. En vaihtaisi sita mistaan hinnasta pois!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti