15. huhtikuuta 2010

Olempa ollut aika laiska kirjottamaan. Tai voin ehkä sanoa paremminkin, että olen kirjoittanut älyttömän paljon, mutten sähköiseen muotoon. Paljon maileja on jäänyt vastaamatta ja blogi kirjoittamatta. Olen viettänyt aikaa koneella, mutten ole juurikaan puhunut ihmisten kanssa etenkään viimeisten päivien sisällä, en oikeastaan viimeisen parin viikon sisällä. Sen sijaan olen kirjoittanut puolikkaan kirjan viikossa.

Tänään jouduin muuttamaan Emman, Kimin ja Bertin luota pois. Madel soitti mulle aamulla kun olin vielä nukkumassa joskus puol kymmenen aikaan. Olin ihan väsynyt enkä tajunnut ollenkaan mitä se puhui, yritin painaa mieleeni jos se sanoisi jotain aikoja, koska ne voisi olla järkeviä. Mieleen jäi 4 o'clock ja nighttime, ei mitään järkeä. Kävin kuumassa kylvyssä ja menin alakertaan. Emma laittoi ruokaa, lauloi ja tanssi lattarimusiikin rytmiin, se oli kiva näky. Se teki mulle ihanaa ruokaa.

Mua ahdisti ja yritin keksiä koko ajan tekosyitä ettei tarttisi mennä yläkertaan pakkaamaan. Autoin Emmaa laittamaan ruokaa (hämmensin juustokastiketta), kirjoitin päiväkirjaa, katoin telkkaria ja söin, mutta lopulta tulin siihen tulokseen että mun pitää pakata jossain vaiheessa kuitenkin. Eikä se sitten ollutkaan ihan niin kamalaa. Kaikki tavarat mahtui kun "unohdin" pyyheen sinne, saan sen niiltä varmaan sunnuntaina sitten kirkossa. Oon tosi ovela, haha.

Päivä meni aika pitkälti katellessa Junoa, kirjoittaessa päiväkirjaa, pakatessa, istuskellessa olohuoneessa ja vaan ollessa. Musta ei tuntunu oikein miltään, koska en tajunnut että oon lähdössä sieltä pois. Kim tuli töistä ja myös Emman veli Tom ja sen joku kaveri tuli sinne. Istuin alakerrassa niiden kanssa ja lopulta oli ihan hyvätkin keskustelut sitten. Madel soitti mulle vähän vaille 4 ja sanoi että ne oisi noin vartin päästä hakemassa mua. Tuntui oikeesti pahalta. En osaa ehkä edes kuvata sitä. Lopetin puhelun ja menin sanomaan ihmisille että mua tullaan pian hakemaan ja raahasin mun kaikki tavarat alakertaan ja istuin taas olohuoneeseen muiden kanssa. Mua hermostutti ja sen kai huomasi musta. Kim piti mun kädestä kiinni ja sanoi että sitä itketti eikä se olisi halunnut että lähden. Muaki itketti mutten itkeny.

Sitten Madel ja lapset yhtäkkiä olikin siinä. Halasin kimiä ja Tom auttoi kantamaan mun tavarat autoon. Halasin Tomia. Emma oli yläkerrassa, mutta näen sen taas niin pian, ja kaikki nuo, että tällainen dramatisointi on ehkä ihan tyhmääkin. Autossa lapset kertoi mulle innoissaan kaikkea ja mä olin ihan okei, tuntui vaan oudolta. Purin tavarat ihan innoissani, oma huone on oma huone, vaikka mulle tulikin heti ikävä takaisin Emman huoneeseen. Kathleen halusi koko aika olla mun kanssa mutta sanoin sille että mun pitää unpack first ja sitten kirjoitin päiväkirjaa ja molemmat lapset tuli jotain säätämään mun huoneeseen ja mua ärsytti koska mulla oli vaan niin kamala ikävä takaisin ja itku oli tosi herkässä ja tuntui etten vaan jaksa ja miksi en voi lähteä takaisin Emman ja Kimin luokse ja mennä illaksi istumaan sinne ja vaan kattomaan telkkaria. Onneksi olen tervetullut koska vain.

Ajattelin lähteä ulos toteamaan että Kingswood on sama ja kaikki on samaa, mä vaan vaihdoin paikkaa. En sitten jaksanutkaan vaan soitin Michaelin ja Kathleenin kanssa pianoa kunnes ne meni nukkumaan aikaisin aikaeron takia. Olo parani huimasti kun söin dinnerin ja touhuilin lasten kanssa, mutta voin sanoa että tämä yö ei tule olemaan helppo. Ikävä on yksi pahimmista asioista joka onnistuu valvottamaan mua. Huomenna tosin on jo perjantai. Sitten on lauantai. Ja sunnuntaina kirkko ja pääsen halaamaan Kimiä ja Emmaa ja kertomaan miten kova ikävä mulla on. Sunnuntaita ennen on kaksi kokonaista päivää. Niinä kahtena päivänä mun pitäisi tehdä älytön määrä koulujuttuja koska oon ollu koko loman niin laiska. Tosin on se ollu sen arvostakin, mulla oli ihanin loma. Voin sanoa että parasta aikaa mitä mulla on Englannissa ollut. Voi kun olisin voinu jäädä asumaan sinne.

Ei silti, kyllä tämä tästä ja elämä jatkuu ja välimatkaa on noin 30 minuuttia ja koulut alkaa tiistaina ja kirkko on kaksi kertaa viikossa ja Rosa tulee tänne 15 päivän päästä ja Inka viikon sen jälkeen ja kevät on täällä ja Englanti on ihana.

Mulla vaan on ikävä ja sillon kun on ikävä ja koko sydämestä on niin tiedättekö mikään muu ei ihan kamalasti tunnu miltään vaikka kuinka koittais järkeillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti