25. kesäkuuta 2010

Nyt pitäisi, ehkä, päättää blogin kohtalosta. Vaikka onko mulla kiire? Miksi olisi? Musta vaan tuntuu siltä. Haluaisin kirjoittaa englantia. Lupasin kirjoittaa englantia. Mutta mua arveluttaa. Suomalaiset ihmiset.

Now I should, I suppose, make a decision of this blog's destiny. Do I even have to rush? Why I should? I just feel like that. I'd want to write in English. I promised to write in English. But I'm a bit skeptical. Of Finnish people.

En vaan pysty kirjoittamaan kahdella kielellä. I just simply can't write in two different languages.

--

Everything feels like a dream. Everything's fine. Everything's nice. I'm numb. I'm not enjoying. I'm not excited. I'm not happy. I don't miss England too badly. I don't love to be here. I don't feel this to be my home anymore. I don't have home. I always miss somewhere. Again I just have to learn to live. Have to build up my life again. From scratch.

The day, Tuesday, when I had my journey back home was tiring and nothing else. I had too much stuff, I didn't know what to think, I didn't feel anything but everything. In Bristol I met a gentlemen who helped me out from the bus with all my stuff and kissed the back of my palm to say goodbye. Just before I prayed God would send some people to help me because I wasn't going to survive by my own and I knew that.

I got to bus and started to cry. I didn't know what to think so I tried to be without thinking but still it came so much in to my mind until I fell asleep and woke up in Heathrow Central Bus Station.

There was other exchange students mostly from Slovakia, Finland and Germany and anyone didn't talk to me. I was tired and didn't even want to try. After some hours I got along very well with an Austrian exchange student. I still don't even know her name.

I had lots of stuff and something which I could call problems but finally I was sitting in the plane with two Finnish exchange students, Roope and Erik, and flying back to Finland. I needed to concentrate so much speaking Finnish and sometimes it came out a bit funny way. We arrived to Helsinki-Vantaa just in time and I was scared. I didn't want to be there.


This is from London, I wanted to take a picture about my flight on that board.


In Finland!!!!! From left: Roope, Erik, Me.


At the moment I'm tired. I've had 2 whole days in Finland. Everything's so beautiful, I love summer nights in Finland - even in the south of Finland. I love my room and I love my brother and sisters.

This is my LITTLE brother Aku. Well I've got my own bodyguard now when I'm hanging with him. He's still always my little brother!

Then I met someone who I wasn't met before: my 5 weeks old little sister. I wasn't sure if I loved her. I wasn't sure if I could call her my sister. But when I kept her on my arms I just felt something called love, maybe. I love her. My little sister.


And after some time she smiled to me. I love her. And I miss her now when I won't see her in next 2 weeks.


Then yesterday evening I met my other sister (well actually "sister") Rosa and we went to Helsinki. Helsinki is just THE thing to us. It's just something so much, something I can't explain by words. Everything was back. The mood, the feeling of... The feeling of.... everything. It was everything. It meant to be. But to me it wasn't. Not anymore. It's not the whole world anymore.

Still we had a great evening. You can see something about it with all this pictures we took.


















My Finnish doesn't work when I try to speak. I'm not starting to speak English, words don't come up my mind in English. Just my Finnish is a bit lost. I don't miss England too much. Not yet. I don't understand yet. This feels like a dream. Dream which isn't too good. Which is just neutral. Special but still not too good or not too bad. But which you really want to wake at some point.

Tomorrow one loveliest girl's coming to visit my home. I'm looking forward to that. I've been waiting this for many months. It feels good to realize I feel something. I feel something feels good. One day I'll love Finland again. One day I'll find place I can call home.

PS: Suomenpuhujat. Teidän EI tartte kertoa mulle että mun englanti on vammasta, että osaan kirjottaa paremmin ja elävämmin suomeksi. KYLLÄ MÄ SEN TIEDÄN. Mutta tällä hetkellä en jaksanut sitten loppujen lopuksi kirjoittaa molemmilla kielillä. Ja valitsin näistä kahdesta kielestä englannin. Koska tuntui siltä. Ehkä mä voisinkin tehdä aina vähän niinkun tuntuu. Hyvä idea!

16. kesäkuuta 2010

Tältäkö tuntuu kun on onnellinen?

Tällä hetkellä mä vaan rakastan elämää. Rakastan Jumalaa ja ihmeitä joita Jumala tekee. On tehnyt tänään. On tehnyt aina. On tehnyt mussa. Tänään elämä kääntyi. Tai ei kääntynyt. Päättikin lähteä viereiselle tielle, sille kapeammalle, kauniimmalle, sille joka vie oikeampaan.

Tänään on ollut välittämistä, naurua, iloa, haikeutta, aitoutta, rakkautta. Tänään on ollut yksi mun elämän tärkeimmistä ja ihanimmista päivistä. Tätä päivää tulen aina muistamaan. Tämän päivän sanoja, nauruja, kuvia, tunnelmia.. Tätä päivää tulen ikävässäni itkemään.

Onneksi se ei katoa muistoista mihinkään.

//

Is this how it feels like to be happy?

At the moment I just love life. I love God and miracles which God's making. Has made today. Has always made. Has made in me. Today the life turned around. Didn't actually turn. Just made a decision walk to the other way right there, to the more narrow, more beautiful way. That way which leads me to the more right place.

Today has been caring, laugh, joy, sadness, authenticity, love. Today has been one of the most important and loveliest day of my life. I'll always be remembering this day. Words, laughs, pictures and moods of this day. For this day I'll cry in my homesickness back here.

I'm happy it doesn't disappear anywhere from my memories.

//

Anteeksi että mun englanti EI TOSIAAN ole täydellistä, siitä ei välttämättä tartte huomauttaa, tiedän sen kyllä itsekin. Mutta ajattelin olla kiva niille ihmisille jotka merkitsee mulle todella paljon mutta jotka ei ymmärrä suomea. On myös mielessä alkaa kirjoittamaan blogia ihan vakituisesti in English kun tulen takaisin Suomeen. Tosin tämä on vasta suunnitteluvaiheessa.

Sorry my English REALLY isn't perfect, you don't have tell that to me, I already know that. But I just thought it would be kind to that people who are very much to me but who doesn't speak Finnish. And it has been in my mind to start write this blog in English when I'll get back to Finland. But I've just been planning that....

With my teachers Ms. Nash and Ms. Street who are the loveliest ones ever.


With Emma, Debzz and Katie who all have been so important to me during this year. Love you all, I'm gonna miss you too much! PS. Oletko sinä syönyt imurini, Debbie?



14. kesäkuuta 2010

Olen koulussa. En halua sanoa että mulla on tylsää, koska ei mulla oikeastaan ole. Vaikken tee paljon mitään niin nautin olostani täällä. Annoin liiman kuivua kämmeniini jotta nyt saan repiä sitä irti iholta. Yksi maailman kivoimmista asioista. Tuntuu valmiimmalta kuin aamulla.

Muokkasin myös muutamia viikonlopun kuvia. Tai siis. Lauantain kuvia ne on kaikki.














PS:
Ja kun nyt oli viime postauksessa vähän puhetta vanhoista kuvista niin löytyipä tällainenkin. Eli siis terkuinminä joku ehkä noin 9v??



13. kesäkuuta 2010


Selasin semmosia TOSI vanhoja kuvia, vuodelta 2006. Näytin silloin pukeutumiseni ja laittautumiseni kannalta aika kamalalta, mutta osassa niistä kuvista silmistä näkyi jotakin sellaista mitä kaipaan. Suurin osa kuvista oli kuitenkin semmoista hävettävyyttä etten niitä kehtaa täällä julkaista. Sen sijaan laitoin yhden jonka löysin ja johon miellyin.

Tämän päivän kuvia julkaisen myöhemmin. Me on esim. puhallettu saippuakuplia, puhuttu ohikulkijoille, soitettu pianoa, pelattu pingviinipeliä netissä, tehty animaatioelokuvaa, leikitty paperinukeilla ja puhallettu vielä vähän lisää saippuakuplia. Sisällä ja ulkona, monella eri tapaa.

Rakastan saippuakuplia! Vihaan jalkapalloa! (koko maa on sekaisin)
I love bubbles! I hate football!

12. kesäkuuta 2010

Tänään oli ihana päivä. En jaksa kirjoittaa siitä. Pakahdun.

Mutta kerron että mulla on ihania opettajia. Ihanimpia, best ever! (ne ilahtui kun kuuli että mulla on blogi, even in Finnish) Nyt voin piilotella herkullisia pieniä pätkiä englanniksi ja sitten niitä ärsyttää kun ei tiedä mitä olen kirjoittanut. Hihi. Ne on kuitenkin ihanimpia.

Lopun kertomisen saava hoitaa kuvat ja video.










9. kesäkuuta 2010

Boring Boring Boring. Joudun istua koulussa vaikkei mulla ole tunteja taikka mitään tekemistä. Kuitenkaan ei ole lomaa, mikä tekee aikamoisen muutoksen ja erilaisuuden tähän olemiseen. Pitää olla koulussa, pitää herätä (suht) ajoissa, pitää lähteä pois kotoa. Koulussa jaksan istua pari tuntia mutta sitten lähden ulos haahuilemaan, kirjastoon, Kingswoodiin... Harmittaa että nämä viimeiset ajat on näin tylsää, kun voisi olla kivaakin. Päivisin kaikki kaverit kuitenkin yleensä on koulussa ja tekee jotakin. Sitä paitsi kaikilla on tällä hetkellä kokeita ja deadlineja vaikka muille jakaa.

Eilen oli tasan kaksi viikkoa kotiinpaluuseen. Tuntuu oudolta. Rosa tulee kotiin huomenna. En osaa vieläkään tajuta että tämä vuosi alkaa olla lopuillaan. Että mä ihan oikeasti tulen Suomeen pian, en palaa tänne takaisin, en samalla tavalla. Haluaisin tosin päästä lomalle jo mahdollisesti ennen joulua, mutta se taas riippuu aivan siitä mitä tulen opiskelemaan/tekemään ensi syksynä ja minkä verran mulla on rahaa.

Ihmisistä on nyt viimeisinä aikoina täällä tullut mulle aivan tosi tärkeitä, pystyn puhumaan niiden kanssa hyvin ja olen oikeasti oppinut tuntemaan niitä, vähän. Tuntuu että tutustuminen ihmisiin oikeasti alkoi vasta ja näistä voisi kehittyä tosi syviäkin ystävyyssuhteita, MUTTA. Aikaa ei ole enempää. Ei nyt.

Yritän keksiä jotakin tekemistä näille kahdelle viimeiselle viikolle. Ne menee aika normaalisti. Käyn nuortenillassa tiistaisin, tapaan Kimiä torstaisin, sunnuntaisin menen kirkkoon, jumitan iltoja ja päiviäkin kotona, kirjoitankirjoitankirjoitan, katson elokuvia järjettömän määrän, ikävöin Suomeen, pelkään kotiinpaluuta, toisinaan keksin muuta ohjelmaa.

Olen ihan tosi innostunut kotiinpaluusta. On paljon odotettavaa. Mutta. Siellä on aina mutta, koska en tiedä miltä tuntuu palata kotiin ja pelkään sitä tunnetta jo nyt. Miten kova ikävä mulla voi olla, koska kokemuksesta tiedän vain että se voi olla kova. Tulen olemaan sekava.

Huomenna on torstai. Tänään on 13 päivää kesäkuun kahdenteenkymmenenteentoiseen päivään. Viikon päästä aloitan hienovaraisesti pakkaamisen. Eilen aloitin jäähyväiskirjeiden kirjoittamisen. Maalasin paperia. Näyttää kuin olisi veden alla.

En koskaan uskonut löytäväni näin paljon.

7. kesäkuuta 2010

änään oli ihan kiva päivä. Tänään oli jumitusta, Post Office, tunnelmia, eilisen mietteiden miettimistä ja pipopäivä. Pipopäivä pitkästä aikaa, satoi vettä, mä en tienny että punaisiin hiuksiin sopii oranssi pipo. Ihan hyvin.

En koskaan jaksa postata jos mulla ei ole kuvia. Nyt on kuvia ja nyt on myös video. Ensin kuvia. On pipopeacekaulakorupäivätunnelmakuva sekä pari kuvaa semmoisesta Kathleenin ihan ylisiististä pelistä sekä Kathleenin muodonmuutosesityksestä ("mä pukeudun nyt iinekseks" - pitäisikö mun itkeä vai nauraa? taidan valita jälkimmäisen).




Tämä video olikin mulle jotenkin paljon ja on ja kun katson sitä tunnen paljon jotain semmoista mitä en uskoisikaan ja osaisi kuvitella. Nauhoitus, särisevyys, minuus. Halusin jakaa sen teidänkin kanssa. (en oikeasti näytä tuolta)