25. kesäkuuta 2010

Nyt pitäisi, ehkä, päättää blogin kohtalosta. Vaikka onko mulla kiire? Miksi olisi? Musta vaan tuntuu siltä. Haluaisin kirjoittaa englantia. Lupasin kirjoittaa englantia. Mutta mua arveluttaa. Suomalaiset ihmiset.

Now I should, I suppose, make a decision of this blog's destiny. Do I even have to rush? Why I should? I just feel like that. I'd want to write in English. I promised to write in English. But I'm a bit skeptical. Of Finnish people.

En vaan pysty kirjoittamaan kahdella kielellä. I just simply can't write in two different languages.

--

Everything feels like a dream. Everything's fine. Everything's nice. I'm numb. I'm not enjoying. I'm not excited. I'm not happy. I don't miss England too badly. I don't love to be here. I don't feel this to be my home anymore. I don't have home. I always miss somewhere. Again I just have to learn to live. Have to build up my life again. From scratch.

The day, Tuesday, when I had my journey back home was tiring and nothing else. I had too much stuff, I didn't know what to think, I didn't feel anything but everything. In Bristol I met a gentlemen who helped me out from the bus with all my stuff and kissed the back of my palm to say goodbye. Just before I prayed God would send some people to help me because I wasn't going to survive by my own and I knew that.

I got to bus and started to cry. I didn't know what to think so I tried to be without thinking but still it came so much in to my mind until I fell asleep and woke up in Heathrow Central Bus Station.

There was other exchange students mostly from Slovakia, Finland and Germany and anyone didn't talk to me. I was tired and didn't even want to try. After some hours I got along very well with an Austrian exchange student. I still don't even know her name.

I had lots of stuff and something which I could call problems but finally I was sitting in the plane with two Finnish exchange students, Roope and Erik, and flying back to Finland. I needed to concentrate so much speaking Finnish and sometimes it came out a bit funny way. We arrived to Helsinki-Vantaa just in time and I was scared. I didn't want to be there.


This is from London, I wanted to take a picture about my flight on that board.


In Finland!!!!! From left: Roope, Erik, Me.


At the moment I'm tired. I've had 2 whole days in Finland. Everything's so beautiful, I love summer nights in Finland - even in the south of Finland. I love my room and I love my brother and sisters.

This is my LITTLE brother Aku. Well I've got my own bodyguard now when I'm hanging with him. He's still always my little brother!

Then I met someone who I wasn't met before: my 5 weeks old little sister. I wasn't sure if I loved her. I wasn't sure if I could call her my sister. But when I kept her on my arms I just felt something called love, maybe. I love her. My little sister.


And after some time she smiled to me. I love her. And I miss her now when I won't see her in next 2 weeks.


Then yesterday evening I met my other sister (well actually "sister") Rosa and we went to Helsinki. Helsinki is just THE thing to us. It's just something so much, something I can't explain by words. Everything was back. The mood, the feeling of... The feeling of.... everything. It was everything. It meant to be. But to me it wasn't. Not anymore. It's not the whole world anymore.

Still we had a great evening. You can see something about it with all this pictures we took.


















My Finnish doesn't work when I try to speak. I'm not starting to speak English, words don't come up my mind in English. Just my Finnish is a bit lost. I don't miss England too much. Not yet. I don't understand yet. This feels like a dream. Dream which isn't too good. Which is just neutral. Special but still not too good or not too bad. But which you really want to wake at some point.

Tomorrow one loveliest girl's coming to visit my home. I'm looking forward to that. I've been waiting this for many months. It feels good to realize I feel something. I feel something feels good. One day I'll love Finland again. One day I'll find place I can call home.

PS: Suomenpuhujat. Teidän EI tartte kertoa mulle että mun englanti on vammasta, että osaan kirjottaa paremmin ja elävämmin suomeksi. KYLLÄ MÄ SEN TIEDÄN. Mutta tällä hetkellä en jaksanut sitten loppujen lopuksi kirjoittaa molemmilla kielillä. Ja valitsin näistä kahdesta kielestä englannin. Koska tuntui siltä. Ehkä mä voisinkin tehdä aina vähän niinkun tuntuu. Hyvä idea!

6 kommenttia:

  1. Musta oli aivan mahtavaa, että sä kirjoitit englanniksi. Mulle tuli hyvä fiilis, kun olin lukenut tekstisi loppuun. Ymmärsin lähes kaiken ja siksi olen ylpeä.

    On mahtavaa lukea sellaista englanninkielistä tekstiä, jonka lopussa ei turhaudu, kun ei ymmärtänyt vaikeita lauseenrakenteita tai sanojen merkityksiä.

    Nyt minä ymmärsin ja tuntuu TODELLA hyvältä. Jännä tunne.

    Tarkoituikseni ei ole aliarvioida taitojasi ja en halua, että saat kommentistani huonon fiilikseni :( En tarkoita, että olet huono.

    Minusta on kivaa ymmärtää, kivaa kun lauseet eivät ole liian monimutkaisia tai sanat sellaisia, jotka menevät kovaa ymmärrykseni ohi.

    Tai jotain.. äh, en oikeastaan tiedä mitä selostan, halusin vain kirjoittaa.

    VastaaPoista
  2. Moi moi, ajattelin sanoa että kirjoita englanniksi jos se tuntuu paremmalta koska sun englannista näkee että sä nautit kielestä paremmin kuin suomesta! Ja sitä oli oikeasti kiva lukea, ei yhtään huonoa, ei lainkaan.
    Kyllä sä totut Suomeen vielä.
    PS mä jatkan lukemista vaikka kieli olisi siansaksaa joten way to go girl :----3

    VastaaPoista
  3. aivan ihanaa kun englanniksi kirjoitat, tulee ihana olo siitä, älä vain lopeta :)

    VastaaPoista
  4. Aaaaaaa ihanaa että oon saanu kaikilta noin hyvää palautetta englannin kirjottamisesta! Kiitoskiitoskiitos<3

    Anonyymi: Taisin tajuta mitä kummiskin tarkoitit, ja on kiva kuulla että asia on niin. En kykene kovin ns. monimutkaiseen englantiin tai eriskummallisiin sanoihin, mutta se lieneekin hyvä kun kuitenkin suurin osa blogin lukijoista on suomalaisia. Tietysti varmaan edelleen valtaosa osaa englantia paremmin kun minä, mutta koska olin ennen itte semmoinen etten oikeasti osannut englantia niin tiedän miten hyvä tunne se on jos yhtäkkiä ymmärtääkin! Hienoa. ((:

    Romppu: Kyllä mä itse asiassa nautin suomenkin kielestä oikein paljon, mutta tällä hetkellä englanti vaan tuntuu tosi tärkeältä etenkin sen takia ettei se mitenkään pääsis ruostumaan tai jotakin. Ja nautin kyllä sen kirjoittamisesta jos sitä huolta siitä ei lasketa että pelkään ihmisten arvosteluja. Siksi toitotankin sitä että anteeksi kun nyt en ole täydellisyys....

    veera: Hih, ihanaa jos niin on ((: Tuskin lopetan, kirjotan aina sillä kielellä miltä tuntuu milloinkin! Se oli mun mielestä hyvä idea. Tulee ainaskin munnäköinen blogi, hmm hmm.

    VastaaPoista
  5. Englantisi on todella hyvää, sain selvää todella hyvin ja mielestäni kuvailit asioita aika monipuolisestikin! Itse en olisi osannut niin hyvin.

    Tiedän muuten tunteen, kun tekee mieli kertoa jostain englanniksi. Itse opin englantia pienenä, kun katsoin niin paljon televisiosarjoja. Aina jos leikin esim. barbeilla, he puhuivat englantia. Tai aluksi se oli siansaksaa, mutta pikku hiljaa alkoi myös oikeita sanoja tulla joukkoon. Olen leikkinyt niin aina, myös vähän vanhempanakin.

    Joskus kun suunnittelen tarinoitani, esitän ääneen ne repliikit, mitä haluaisin hahmojeni sanovan. Mutta sanon ne englanniksi! Se tuntuu luontevammalta ja minun on helpompi hahmottaa koko juttu. Mielenkiintoista kyllä, kun kirjoitan sen kaiken puhtaaksi, suomi tuntuu sittenkin luonnollisemmalta kieleltä.

    VastaaPoista
  6. I love the way you're telling things. And I want desperately to meet that gentlemen too. So so so old-fashioned and lovely! <3

    Felt like writing in English as well : )

    VastaaPoista