8. marraskuuta 2010

Minun elämässäni on ihmisiä joita rakastan. Minä näen heidät selvästi. Annan heidän nähdä minut. Olen viime aikoina kokenut heidän kanssaan paljon, mutta vain osa on taltioitunut kameraani. Ja päätyy sitä kautta tänne.

Aku ja Mila ovat veljeni ja siskoni. 

 Mutta viime viikonloppuna Mila itki minut nähdessään - olin muuttunut vieraaksi. 

"Isä kauanko kestää että se lakkaa vierastamasta?"
"Varmaan sitte kun se on kaheksantoista. Vähänniinku sullaki meni." 
(ha haa) 


No, toinen siskoni ei kuitenkaan vierastanut minua ollenkaan. En osannut olla helpottunut, koska hän ei yleensäkään tee niin, mutta saisin varmaan olla kiitollinen. Että hän on sisko ja olemassa.





Oikeastaan, nyt kun sisaruudesta puhutaan, kaikki on vähänkuin veljiä ja siskoja. Se tuntuu hyvältä. 

Tänä viikonloppuna me valokuvattiin siskoni Iinan kanssa. Me ollaan kaksoissiskoja. Serja on meidän sisko ja Kerttu meidän kantaäiti. Kun piti kirjoittaa referaattia, piirsin meille sukupuun (tukupuun). 

Viikonloppuna tuntui vapaalta
(as you see)






Me myös käytiin kaupassa. 


Ja meidän backstage näytti kerran tältä. 


Ja yhtenä päivänä oli lunta. Ja toisenakin. Mutta tämä on siitä yhdestä päivästä. 
(psst: näkymä kun astuu meidän uloimmasta ovesta ulos. niitä ovia on kolme)


Lähiaikoina olen myös miettinyt paljon tulevaa. On mahdollista, että suuntaan ensi syksynä taas ulkomaille. Joko Suomen kautta tai suoraan. Bristol on kohde yksi, mutta sen todennäköisyydestä en vielä tiedä. 

Viime viikolla opin että hip-hop on tosi kivaa.

3 kommenttia:

  1. Ihania ja hienoja ja syksyisiä ja värikkäitä. Kuvasi saavat hyvälle mielelle. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. oi ihania nuo saippuakuplakuvat !

    VastaaPoista