17. joulukuuta 2011

En ole ihan varma miksi en meinaa saada kirjoitettua. Ehkä siksi kun mulla ei ole kuvia. Jotenkin lähiaikoina niin moni muu asia on tuntunut paljon tärkeämmältä (kuten se että olen kutonut ison kasan sukkia ja lapasia, tai sitten se että olen viettänyt aikaa ihmisten kanssa enkä koneella). Mutta nyt haluan kirjoittaa (ja vain kirjoittaa, koska mulla ei ole kuvia) ja kertoa että 

mitä mulle kuuluu. 

Mulle taitaa kuulua aika hyvää. Päällimmäisenä mielessä pyörii haikeus ja innostus. Tänään oli Opiston joulujuhla, mikä tarkoittaa sitä että lähden täältä huomenna kello ~kaksitoista kohti kotia ja vietän siellä muutaman viikon. Palaan tosin Ryttylään uudeksi vuodeksi, mutta se on eri juttu, ja nämä puolitoista vuotta ovat nyt auttamattomasti ohitse. 

Tänään on tosi kiitollinen olo. Kiitollinen olo ihmisistä joihin on saanut tutustua ja joita tänään on halannut viimeisen kerran pitkään aikaan. Kiitollinen olo siitä matkasta jonka on saanut tehdä ja kiitollinen olo ihan vaan elämästä. Kiitollinen siitä että saan olla tällainen ja kiitollinen tunteista, kasvusta, uskosta, vähän kaikesta. Ystäviltä saaduista joululahjoista.

Huoneen seinät näyttää tyhjiltä, ja tuntuu uskomattomalta ajatella että huomenna irrotan avainnipustani huoneen 232 avaimen, jätän sen pöydälle ja pistän oven perässäni kiinni. Toisaalta neljäs tammikuuta suuntaan lentokentälle ja sanon Suomelle hei hei. Puoleksi vuodeksi. 

Iines lähtee Norjaan. 
(sen mä oikeestaan kaikista eniten halusin kertoa) 

7. joulukuuta 2011

Huomenta maailma. 

Eilinen alkoi vohvelileivällä ja kynttilöillä. 


Eilen oli kaunista.


Minua hykerryttää hymyilyttää ja melkein on kiva olla vaan. 





Eilen koitin näyttää siltä että kuulun tänne mutta olinkin kaukana. Se tuntui mukavalta, vähän keijuiselta. Mutta sellainen minä nyt kai vaan vähän olen. 


Lisäksi sain uuden puhelimen, se on parasta parasta ja parasta ja kivaa ja tosi siistiä. 


14. marraskuuta 2011

Lauantai-iltana pelattiin Trivial Pursuittia jostain niin kaukaa etten ollut edes syntynyt vielä. 
Onneksi Pacman ei koskaan voi vanheta. 

Untitled from Emme-Syys Puidenmukaan on Vimeo.

Karataan sälekaihtimien kapeista väleistä 
hiljaa niin että 
voimme taivaltaa sinisellä taivaalla
suupielet mustikassa tanssien. 


Me nakerrellaan taivaankanteen 
ovi josta voidaan hetkeksi paeta
ja nähdä lisää sinisyyttä 
joka meitä keinuttaa. 


Joskus sitten tullaan takaisin 



tänne

4. marraskuuta 2011

En oikein ole varma miltä viimeajat ovat tuntuneet. 
Paljoilta hymyiltä, lasten aitoudelta ja ymmärtämisen kyyneliltä ainaskin. 


Tunnottomilta sormilta koska kutominen on liian kivaa


ja pimeneviltä illoilta jotka masentavat vain koska asuntolassa ei saa polttaa kynttilöitä. 

15. lokakuuta 2011

Huomenta maailma. 
Olen minä viimeaikoinakin elänyt, en vain ole muistanut. 



(kuvannut Aku)  

(kuvannut Aku)  

 (kuvannut Aku) 

Tein merkittävän matkan.
kiitoskiitoskiitos 
(täältä kulkee Paikallisjuna LOL ja lippunani on Perus opiskelija) 



"Ompa tavallinen kuva", ajattelin.
Mutta jos tämä on tavallisuutta niin se taitaa tarkoittaa sitä että elämä on aika kaunista. 



Kirjoitan tarinaa Linnusta, kuvasin lintuja. 
Muuten linnut eivät liitykään se enempää elämääni juuri nyt. 
Paitsi että pidän niistä ja minulla on kotona lintuhäkki. 
Siellä asuu Nuuskamuikkunen. 



Halusin kerätä kivoja kuvia tähän merkintään ja tämä ei ole hyvä, kiva ehkä kyllä, mutta mun on pakko saada kertoa että monen vuoden yrittämisen jälkeen olen opetellut kutomaan. Oikeaa ja nurjaa ja katsokaa: 
(minä olen ylpeä että nyt osaan, se on ihanaa) 


Kultapieni jos olisit jaksanut odottaa niin olisit nähnyt sen miten valo voittaa lopulta pimeyden. 


Luen Saarnaajan kirjaa ja siihen liittyvää selitysteosta. Teen niistä esseen viimeistään huomenna. 
Tänään lähden kuitenkin 13.38-junalla kohti Helsinkiä. Sen aikaa Saarnaaja saa odottaa. 

29. syyskuuta 2011

Tiedättekö miltä tuntuu kun ei vain yksinkertaisesti jaksa? Minusta on tuntunut siltä viime ajat, etenkin viime päivät, juuri siltä. Matkustin tiistaina Opistolta kotiin, olen nukkunut, syönyt, käynyt liian usein Helsingissä ja lukenut Raamattua. Yrittänyt saada aikaan vain asioita joista ei tarvitse olla huolissaan, joten viime päivät ovat olleet täynnä pianoa, jo mainittua Helsinkiä, tekstiviestejä (ei montaa mutta tärkeitä), valokuvia, unta, pipopäiviä (mutta mulla taitaa muutenkin olla pipopäivä keskimääräisesti kaksi kolmesta), pitkähihaisia paitoja, Sannaa ja hiljaisia suunnitelmia. 


Tänään opettelin laittamaan ruokaa, kävin kaupassa äidin kanssa, söin maailman parasta leipää, join raparperiteetä (onko tyhmää jos sanon tässä kohtaa terkut Juulialle joka on minun uusi ystävä ja josta pidän tosi paljon), ostin nipsut takkini hihoihin ja yritin näyttää kivalta. Minulla on kova ikävä ja kyyneliä nolla, tarve päästä taas takaisin, olla taiteellinen ja kertoa jollekin että välitin, välitän, en halua päästää irti. Että en päästä irti. 


Elämä ei tunnu enää minun elämältä, mutta tiedän että kun vain jaksan niin se tulee takaisin entistä enempänä ja kauneutta näkevämpänä, ja silloin minä olen onnellinen. Me muisteltiin tänään Milanoa ja minä toivon että olisipa lauantai koska silloin minua odottaa valokuvauskirpparisessio siskoni kanssa ja retki illalla merenrantaan. Ja sunnuntaina paluumatka ja kirkko (jos tiedätte jonkun kivan aamupäiväkirkon Helsingissä tai Vantaalla niin kertokaahan jooko). 

25. syyskuuta 2011

Tänään oli hyvä sunnuntai. 


Matkalla. 



Määränpää, Agricolan kirkko. 


Kirkkokahvit, English breakfast tea, brown sugar ja suklaakakku. 


Eiran sairaalan puisto, satumainen paikka. 


Ihana äiti. 



Ihan ihana Iineskin. 



Lähtevää postia.  


Näin tämäkin kului. 

23. syyskuuta 2011

Tänään minä heräsin. 


Tänään minä kuuntelin. 


Tänään minä itkin. 


Tänään minä kirjoitin. 


Tänään minä tiskasin. 


Tänään minä matkustin. 


Tänään minä hymyilin. 


Tänään minä uskalsin. 


Tänään minä tunsin. 


Tänään minä tulin kotiin. 
Tänään minä söin karjalanpiirakoita. 
Tänään minä ostin kortteja ja kaksi puuvärikynää. 

11. syyskuuta 2011

Yleensä en käytä viittätoista minuuttia hiusteni laittamiseen - tänään käytin. 
Täytän ensi viikolla yhdeksänoista vuotta. 
Nämä kuvat näyttävät 19-vuotiaalta Iinekseltä. 
Sain eilen uuden objektiivin ja se saa minut jo nyt tuntemaan itseni kauniiksi ja etenkin itsevarmaksi. 
Kaipaan kipeästi juhlakenkiä jotka eivät saa minua tuntemaan itseäni typeräksi. 



Odotan postia. 
Pelkään perhosia. 

Haluan lähteä valokuvaamaan jotakuta ihmistä syksyyn ja kirpeyteen. 
Olen suunnitellut aamuhartauttani puolisen vuotta. 
En vieläkään tiedä milloin se on. 
Mutta nyt alan toteuttamaan sitä. 


(jos haluan kuvata itseäni mutta en ajastimella, minun täytyy ottaa kuvat peilin kautta. tänään oli sellainen päivä että niin voi tehdä ja silti pitää siitä mitä sai aikaan) 

10. syyskuuta 2011

tänään

(mila soitti pianoa) 

(akusta ei saanut ottaa kuvaa)

(minä tarkensin vahingossa kukkaruukkuun)