29. tammikuuta 2011

Wicked! 

En ole tainnut nähdä mitään niin vaikuttavaa lavalla aiemmin. Jotakin todella näkemisen arvoista. Inspiroivaa, sytyttävää, lumoavaa ja ihanaa. Kotimatkalla maailma tuntui ihanalta ja haaveen tasolla unelmoin vihreästä ihosta. Elphaba oli lempparihahmo ehdottomasti, siinä oli jotakin niin tärkeää. Kyseisen musikaalin näin siis Helsingin Kaupunginteatterissa, käytiin katsomassa se musateatterilinjan porukoiden kanssa. 




Kuvat täältä.

Kuten sanottua, olen vaikuttunut. Edelleen. 

Eilen olin v ä s y n y t, koska sattuneesta syystä (wicked!) olimme torstai-iltana vasta noin 12 aikaan Opistolla, nukkumaan pääsin puoli yksi, herätys kello seitsemän. Koulu loppui kahdeltatoista, kiirepakkaus, junamatka Helsinkiin ja työhaastatteluun. Toivon saavani tuon kyseisen työpaikan kesäksi, mutten elättele kovin suuria toiveita. 

Väsymyksestä (ja liiasta kävelemisestä ja märistä kengistä) huolimatta kiertelin vielä pari kauppaa läpi keskustassa, löysin kaksi paitaa ja kaulakorun, paidat loistavanhyvistä alennuksista (Indiskassa alennushinnoista vielä -70% lisäalennusta). Kotiin saavuttuani olin väsynyt, joten käperryin peiton alle kattelemaan Muumeja ja syömään karkkia. 

Tälle päivälle ei ollut suunnitelmia paitsi tenttikirjan lukeminen, ehkä isän näkeminen ja illan viettäminen äidin ja Akun kanssa kotona. Lähdettiin sitten isän kanssa vähän kauppoihin, sain asioita joita tosiaan tarvitsinkin. 

Puhelimeen uuden akun. 



Ja filmiä kameraan. Päädyin loppujen lopuksi värifilmiin, koska mahdollisuutta kehittää sitä itse ei kuitenkaan tällä hetkellä olisi. 


Ostin tämän kameran tosiaan Englannista, se maksoi £15. 


Tosin tänä viikonloppuna kun tulin kotiin niin mun huoneessa odotti vähän lisää kamerasälää. Olen saanut nämä isältä jo jokin aika sitten, mutta nyt kun äiti siivosi meidän vaatehuonetta niin se oli tuonut nämä mun huoneeseen. Pitäisi huoltaa varmaan suunnilleen kaikki mitä tuossa on, mutta no olen aika sairaan iloinen noista silti. Ihania! 

Mulla on ollut puhelinkriisi vaikka kuin kauan. Käytin vaikka kuinka kauan mun semmosta vanhaa ihanaa puhelinta ja Englannissa väliaikaisesti kahta eri halpispuhelinta jotka sieltä ostin. Loppukeväästä otin taas käyttöön sen vanhan, mutta kesällä se sitten hajosi ihan lopullisesti. Käytin ihan ihmevanhoja puhelimia koko kesän ja osan syksystä (ne ei toimineet ja akut oli järkyttävän huonoja kakissa), mutta lopulta löysin puhelimen jota minä sekä äiti oltiin joskus käytetty. Siinä oli vaan tosi huono akku ja tänään sain ton uuden siihen, IHANAA. Tykkään mun puhelimesta. 


Spotify on näyttänyt tältä torstaista lähtien. 


Ja minä tältä tänään (tuo vihreä paita on uusi, Indiska 5,95€).



Suunnitelmana on vielä tilata pizzaa ja paistaa äidille ylläriksi lettuja, ostin jopa mansikkahilloa ja vaniljajätskiä. 

5 kommenttia:

  1. Mun luokkalainen, tai oikeastaan rinnakkaisluokkalainen on myös ihan hullaantunut wikedistä, se on käynyt katsomassa sen useampaankin kertaan:)
    minäkin tahtoisin ehkä.

    näytät tuossa vikassa kuvassa jotenkin tosi jännittävän keskittyneen levolliselta, ihan kuin olisit jossain ihan toisessa todellisuudessa.

    VastaaPoista
  2. Voi kun mullakin olisi rahaa käydä kattomassa se useampaan kertaan! Mutta taitaa jäädä tuohon yhteen, sitten jos jossain esim. Englannissa joskus on mahdollisuus niin varmana menen.

    Minäkin pidän viimeisestä kuvasta ehkä juuri siksi.

    VastaaPoista
  3. Ui minun tekisi kovin mieli katsastaa Wicked kun kehuttu sitä ollaan tosi paljon!
    Ja kadehdin paljon kamerasälääsi.
    Ja letut mansikkahillolla on parhautta.
    Tää oli ihana<3

    VastaaPoista
  4. Suosittelen ehdottomasti katsastamaan sen! Menisin itsekin ihan varmasti kattomaan sen uudelleen jos mulla vaan olisi varaa. Toisaalta en tiedä uskaltaisinko, koska se kuva ja lumous mikä siitä nyt jäi oli jotain niin upeaa.

    Minäkin kadehtisin kamerasälääni jos se ei olisi omaani, hih. Ja nojoo, mun kokkaustaidot on semmoiset että lettuihin suhtauduin (ja Aku suhtautui) hiukkasen epäluuloisesti, mutta loppujen lopuksi kaikki kehui niitä (ei ehkä siksi että ne olisi olleet kovin kummoisia mutta siksi että sain kerrankin tehtyä jotain ruuan tapaista itse ja oma-aloitteisesti).

    Ja kiitos ♥

    VastaaPoista
  5. Iines, sun tekemät letut oli taivaallisen hyviä eli suomeksi sanottuna parhaita!!! Ja yllätys onnistui täydellisesti. KIITOS:
    Äiti

    VastaaPoista