18. helmikuuta 2011

Eilen oli retkipäivä Helsinkiin. Tänään oli matkapäivä kotiin.

Herättiin aamulla kylmyyteen (ja no okei herätyskelloon joka soitti tänään Mary Did You Know), vanha talo ja vuotavat ikkunat, ulkona noin -35C. Se on kylmä. No, ei auttanut muu kuin suihkuun jäätymään ja jumittumaan, sen jälkeen luennolle, siivoamaan, pakkaamaan, kotiin. Ripset jäätyi pihalla. 

Postitin pakettia Englantiin ennen kuin menin junalle, myöhästyin traagiset neljä minuuttia, kävelin takaisin Opistolle, ulkona oli VAIN noin -20 celsiusastetta kylmä. Stressailin kyytiä kunnes se järjestyikin, kiitos B. 

Pääsin perille, kävelin ympäriinsä vihreä jättirinkka selässäni. Kävin syömässä, lainasin kirjastosta etäviikkokirjan ja pääsin isän kyydissä entiselle lukiolleni. Siellä tanssittiin vanhoja. 

(kuten näette niin tein myös minä koska eräs hurmaava ilmestys haki minut tanssimaan ja todistusaineistoakin kuvattiin)


Tulin kotiin, Aku tuli pian myös. Jumittamista, iltapalaa äidille (ja meille itsellemme). Nyt istun omassa huoneessani ja olen väsynyt. 


PS: Iltapalaan sisältyi muutakin kuin yllä olevia. 
PPS: Käytiin eilen tosiaan retkellä Helsingissä, niin siistiä kun minähän en siellä ole paljoa aikaa viettänyt. Nojoo, Fazer oli ihan kiva koska saatiin suklaata mukaan, Teologinen Instituutti oli ihan kiva koska sen jälkeen sai (pahaa) ruokaa ja Eduskunta oli ihan kiva koska Päivi Räsänen on vaan niin cool. 

1 kommentti:

  1. Kivoja kuvasia. Ja tämä ulkoasusi on oikein söppänä myös.

    VastaaPoista