19. huhtikuuta 2011

Viime viikko oli toimintaviikko. Meidän ryhmä suuntasi Uudellemaalle. Eikä se ollut ollenkaan niin kamalaa kun etukäteen pelkäsin. Panikoimisen, ylittämättömän ahdistuksen ja pelkojen toteen käymisen sijaan sain kokea välittämistä, onnistumista, hyväksyntää ja oivalluksia. 



Lauantaina tapasin Rosaa. Pitkästä aikaa. Istuttiin ala-asteemme hammaslääkärin sisäänkäynnillä, puhallettiin saippuakuplia (tai siis minä puhalsin), otettiin valokuvia, juteltiin, syötiin kakkua ja naurettiin. 





Loppujen lopuksi paljon on helppo löytää jos ei mieti liikaa. Ja kun miettii niin kaikki muuttuu kamalaksi. Onneksi minä voin sukeltaa Blair Waterin maisemiin ja hetkiseksi unohtaa ennen uudelleenkohtaamista. 


Tänään olen huomannut että vaikka asiat tuntuisivat miten kamalilta koko päivän, niin illan tullen muutama laulunsäe ja yksinkertainen kysymys voivat pelastaa paljon. Ainakin minut ja sen mitä tästä päivästä on vielä jäljellä. 

Haluaisin aloittaa uuden projektin ja pitää siitä. En vain nyt keksi mitä se voisi olla. Yhden illan projekti ja onnistumistunteita. Ehkä mun täytyy vaan kävellä takaisin Sirkansaliin ja soittaa pianoa sydämeni kyllyydestä. Toisaalta juhlasalin flyygeli voisi toimia vieläkin paremmin. 

2 kommenttia:

  1. Aurinkoista huomenta. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  2. Oon vähän hias mutta lopulta tulin kattomaan. Ihania kuvia, ihana blogi! Vähän niinkun kirjoittajansakin <3

    VastaaPoista