17. joulukuuta 2011

En ole ihan varma miksi en meinaa saada kirjoitettua. Ehkä siksi kun mulla ei ole kuvia. Jotenkin lähiaikoina niin moni muu asia on tuntunut paljon tärkeämmältä (kuten se että olen kutonut ison kasan sukkia ja lapasia, tai sitten se että olen viettänyt aikaa ihmisten kanssa enkä koneella). Mutta nyt haluan kirjoittaa (ja vain kirjoittaa, koska mulla ei ole kuvia) ja kertoa että 

mitä mulle kuuluu. 

Mulle taitaa kuulua aika hyvää. Päällimmäisenä mielessä pyörii haikeus ja innostus. Tänään oli Opiston joulujuhla, mikä tarkoittaa sitä että lähden täältä huomenna kello ~kaksitoista kohti kotia ja vietän siellä muutaman viikon. Palaan tosin Ryttylään uudeksi vuodeksi, mutta se on eri juttu, ja nämä puolitoista vuotta ovat nyt auttamattomasti ohitse. 

Tänään on tosi kiitollinen olo. Kiitollinen olo ihmisistä joihin on saanut tutustua ja joita tänään on halannut viimeisen kerran pitkään aikaan. Kiitollinen olo siitä matkasta jonka on saanut tehdä ja kiitollinen olo ihan vaan elämästä. Kiitollinen siitä että saan olla tällainen ja kiitollinen tunteista, kasvusta, uskosta, vähän kaikesta. Ystäviltä saaduista joululahjoista.

Huoneen seinät näyttää tyhjiltä, ja tuntuu uskomattomalta ajatella että huomenna irrotan avainnipustani huoneen 232 avaimen, jätän sen pöydälle ja pistän oven perässäni kiinni. Toisaalta neljäs tammikuuta suuntaan lentokentälle ja sanon Suomelle hei hei. Puoleksi vuodeksi. 

Iines lähtee Norjaan. 
(sen mä oikeestaan kaikista eniten halusin kertoa) 

7. joulukuuta 2011

Huomenta maailma. 

Eilinen alkoi vohvelileivällä ja kynttilöillä. 


Eilen oli kaunista.


Minua hykerryttää hymyilyttää ja melkein on kiva olla vaan. 





Eilen koitin näyttää siltä että kuulun tänne mutta olinkin kaukana. Se tuntui mukavalta, vähän keijuiselta. Mutta sellainen minä nyt kai vaan vähän olen. 


Lisäksi sain uuden puhelimen, se on parasta parasta ja parasta ja kivaa ja tosi siistiä.