23. joulukuuta 2012

En tajua että huomenna on jouluaatto. Mutta päätin kirjottaa kuitenkin, ehkä sitten vain sanoakseni kaikille hyvää joulua. Toivottavasti se on rauhallinen ja onnellinen, toivottavasti siinä on tunnelma kohdillaan eikä kenelläkään ole surullinen mieli. Toivottavasti voisi muistaa miksi joulu on, minä yritän. 



(ihana äiti) 

(ja tässäkin minä ja äiti)

Joulun jälkeen tulee olemaan tyhjiä päiviä joista en vielä tiedä. Ja sen jälkeen lähden Kaliforniaan. Toivottavasti saan aikaiseksi kertoa kuulumisia myös sieltä. Odotan innolla ja jännityksellä ja kauhulla ja odotuksella. Voiko odottaa odotuksella? Kyllä kai. 

Nyt keskityn epäolennaiseen eli Guitar Heroon. 

17. joulukuuta 2012

Olen ehkä tätä kautta ollut hiljaa. Mutta olen elänyt ja hengittänyt sitäkin enemmän. Välittänyt ja hymyillyt, odottanut. Nyt olen kipeä ja onnellinen, minulla on ikävä. 

Tämä kuva on silloin kun vastarannan puut ei vielä olleet pukeutuneet lumiseen peittoon. 


Ja tässä on hymyilevä Rosa odottamassa bussia yöllä. 
Tiedättekö mikä on ihanaa?
Se kun huomaa että aina olleet rakkaat ihmiset ei ole kadonneet ja niiden kanssa ajatukset osaa vaeltaa yhdessä edelleen. 


Tässä olen minä. Olen hymyillyt vaikkei sitä tästä kuvasta uskoisi. 
Minusta tämä ei ole hyvä kuva. Mutta näytin tältä yhtenä päivänä. 


Tässä ollaan minä ja Sanna kiharahiuksisina (vaikka mun hiukset onkin vähän säälittävät) kuurojen joulujuhlan jälkeen. Viittomakieli on edelleen tosi siistiä. Varsinkin sen jälkeen kun tentti meni hyvin ja pystyin huokasemaan. 


Tärkeää, ehkä tärkeintä, on myös se ettei elämä tunnu kylmältä vaikka ikkunoista vetää tosi kylmästi. Vaikka on talvi ja takin vuori kotona (koska se näyttää tyhmältä) eikä päällä lämmittämässä. 
Seinälle on ilmestynyt kaksi uutta asiaa, juuri sängyn yläpuolelle kertomaan että Iines sulla ei oo hätää. 
Olen oppinut luottamaan. 
Olen uskaltanut. 
Olen oppinut päästämään lähelle. 
Ja olen opettanut. 

Siksi olen onnellinen. 

Lähden muuten kahdeksantoista päivän päästä Kaliforniaan.
En palaa tänne kuukauteen. 
Odotan matkaa, odotan kovasti kaikkea koettavaa. 
Odotan myös kotiinpaluuta vaikka vielä olenkin täällä. 

Tuntuu että vaan odotan. 
Se on onnellista odotusta. 
Onnellista ikävää. 

11. marraskuuta 2012

Tänään on ollut kaunis päivä. Olen saanut olla ihmisten kanssa jotka on kaikki mulle tosi rakkaita, viettää laatuaikaa ja olla onnellinen. Aamulla me noustiin Akun ja Milan kanssa ylös, annettiin isän nukkua vielä jonkin aikaa ja sen jälkeen mentiin herättämään aamupalan ja lahjojen kera kuten tapana on aina ollut. 



Näissä kuvissa sängyt on jo pedattu, huone siivottu, tiskit tiskattu ja tavarat pakattu. Mila istuu piirtämässä mun sängyllä. Se on kultainen tyttö, ihanin maailmassa. On mahdotonta kertoa miten paljon rakastan ja välitän. Lisäksi Mila oli oppinut sanomaan mun koko nimen ja tuntui ihanalta joka kerta kun se kutsui mua. Se tapahtui usein. 



Iltapäivällä lähdettiin vielä syömään yhdessä. Ruoka oli hyvää, samaten seura. Päivä loppui kauhean nopeasti, tai lähinnä isän, Milan ja Akun kotiinlähtöaika koitti pian. Mä jäin tänne ja olen oikeastaan vaan hirmuisen hyvillä mielin.




Nyt jään odottamaan ensi viikonloppua. 

10. marraskuuta 2012

Torstaina me rakennettiin lumimörkö. Ulkona oli vähän semmoista että tarvittiin vettä ja kastelukannu. 


(Ja nämä kaksi kuvaa on ottanut Hanna. Ittekin kameran kanssa ympäriinsä pyörin mutten saanut oikein hyviä kuvia enkä itsestäni luonnollisestikaan yhtäkään. Ensimmäisessä kuvassa vasemmalta Saija, minä, Skyttä ja Wanda, toisessa samat paitsi että Wanda on kadonnut johonkin)


Ja tänään olen odottanut, vaikka olenkin tiennyt että jos otan odotusasenteen niin saan kestää sitä iltaan saakka. Silti olen. Ja koska olen odottanut niin olen ollut hyvin aikaansaava. Olen mm. vaihtanut lakanat, siivonnut ja pessyt kaksi koneellista pyykkiä. Lisäksi näpertelin hieman ja tykkään kyllä lopputuloksesta vaikka se kaipaakin vähän parantelua vielä kyllä. 



Kohta odotuksen pitäisi päättyä ja isän, Akun ja Milan saapua tänne kylään. Huomenna juhlitaan isää! 

3. marraskuuta 2012

Tänään aamu alkoi erittäin myöhään, mutta se oli ihana aamu. 
Ensimmäiseksi kynttilöitä kolme, lämmintä valoa kun ikkunasta tuleva ei riitä. 


Silloin kun ei jaksa syödä kunnollista aamiaista niin hunajamurot on hyvä vaihtoehto. 


En jaksa pedata sänkyäni kovin usein, joten viikkasin päiväpeitot. Nyt yölläkin on siistiä. 


Eilen posti toi paljon odottamani paketin. Tässä sen sisältöä, mutta kerron siitä myöhemmin lisää. 



Minä haluan tehdä ihmisille villasukkia. Semmoisia mistä ne tykkää. Monen silmukan aikana ajatella toista. 


Kohta on jo melkein ilta, lumet sulivat ja minulla on liehuva yöpaita. Kynttilät ovat pian puolessa välissä eikä ruuanlaitto ole käynyt mielessäkään. Aina ei tartte olla kiire. 

1. marraskuuta 2012

Mun niin pitäisi olla jo nukkumassa, mutta tuli ihan semmoinen olo että nyt kirjotan silti. Edes vähäsen. Mulla olisi kuvia julkaistavaksi, mutta ehkä laitan ne tänne joskus muulloin, koska nyt tuntuu vaan siltä että haluan kirjoittaa. Ehkä väsyneitä ajatuksia, mutta jotenkin tärkeitä. 

Meillä oli tänään koulussa naamiaispäivä (johon ne olemassa olevat kuvatkin liittyy), ja oli tosi kivaa. Koulun jälkeen tulin asuntolalle ja ilman visiittiä omaan huoneeseenikaan istuin  olohuoneen sohvalle, koska en jaksanut kiivetä yläkertaan. Katseltiin yhdessä ohjelmaa pakkaantuneina tietokoneen näytön ääreen, meitä oli aika monta. Tuntui jotenkin hyvältä, se että ihmiset vaan oli siinä, tuntui helpolta puhua ja olla. Vietin koko illan alakerrassa ja vaikka sen seurauksena valvoinkin paljon myöhempään kuin olisi pitänyt, niin en voi olla muuta kun kiitollinen. 

Päässä heräsi kamalasti ajatuksia siitä miten asiat täällä oikeasti onkaan - miten hyvin. Täällä on ihania ihmisiä, ja jotenkin tuntuu että olen osannut tutustua muihin ihan eri tavalla kun koskaan ennen. Olen osannut vaan olla yrittämättä tehdä sen suurempia tutustumisyrityksiä joihin mulla on usein taipumus. En ole miettinyt kehen tutustuisin ensin, en ole stressannut ihmisiin tutustumisesta, vaan olen huomannut aikaa viettämällä kenen kanssa on helppo puhua. Keskustelut tuntuu sen seurauksena sitäkin tärkeämmiltä ja aidommilta. 

Hetki sitten kiipesin rappuset ylös omaan huoneeseeni ja avasin koneen vielä hetkeksi. Kuuntelin yhtä norjankielistä laulua joka tuli hyvinkin tutuksi kevään aikana ja jostakin syystä kelasin blogiani muutaman postauksen alaspäin. Siellä oli Norja. Iski ikävä. Mulla on joka ikinen päivä ikävä Norjaan, ja välillä se ikävä tuntuu niin raastavalta etten meinaisi jaksaa. Mutta sitten tajusin että jos lähtisin Norjaan nyt tästä heti, niin vaikka olisinkin varmaan onneni kukkuloilla, niin samalla myös joutuisin päästämään irti jostakin joka on mulle nyt tärkeää, jättämään jotakin merkityksellistä kesken. Vaikka musta edelleen vahvastu tuntuu että mun sydän ja minä kuulutaan pohjimmiltaan Norjaan, niin tämä vaihe elämässä on ihan ratkaisevan tärkeä juuri senkin suhteen. 

On helpottavaa tietää että tämä koulu kestää kolme vuotta. On helpottavaa tietää että on tekemistä ja asuinpaikka kolmeksi vuodeksi, ja toisaalta on helpottavaa tietää ettei mua ole sidottu tänne sen pidemmäksi aikaa. On helpottavaa tietää että tätä ei ole enää sen jälkeen, näitä ihmisiä, tätä paikkaa minulle täällä. Silloin on lupa lähteä. 

Mulla on oikeastaan aina ikävä jonnekin, semmoinen kaipaus. Norjassa kerkesin hetken tuntemaan ettei sitä ole, koska tulevaisuus oli täysin tuntematon ja mä olin kuin kotona. Nyt mulla on odotettavaa ja tämä kaikki on pala siitä. Tulevaisuudestakin. 

Ehkä mä vaan halusin kertoa että mun on oikeastaan aika hyvä olla täällä. Täällä on ihania ihmisiä, ja oikeastaan jollakin tavalla tänne tullessa tuntuu että on kotona. Vaikka olinkin aluksi täällä asumista vastaan, enkä vielä toistaiseksi ole osannut ajatella varsinaisesti nauttivani tästä kaikesta, niin on tässäkin sentään aika paljon hyvää ja sellaista mistä saa olla kiitollinen kun vaan tajuaisi. 

Elämä menee aina jännästi loppujen lopuksi hyvin, yksi asia johtaa toiseen ja niistä syntyy ihmeellisiä tarinoita. Oon aina löytäny kauhean vaikeaksi sen etten murehtisi tulevasta, mutta nyt mun ei oikeastaan tarttisi. Koska mulla on niin paljon. Ja haluan olla onnellinen. 

(no okei, pieni palanen tämän päivän kuvista kuitenkin, koska tämä liittyy koska tässä on kaksi niistä monista ihanista ihmisistä jotka mainitsin. vasemmalta minä, heidi ja sanna) 

29. lokakuuta 2012

Kaikki on päivittäneet koko viikonlopun joka paikkaan että LUNTA, mutta täällä sitä ei ole ollut. No, nyt on. En kuitenkaan ottanut siitä kuvia. Sen sijaan otin kuvan huoneestani, ihan täysin samasta paikasta kun pari päivää sitten. Huomaako kukaan mitään uutta?


Tässä kuvassa olen lähdössä Ikeaan, koska oli niin tylsää. Tykkään hupustani. 


Jostakin keksin lauantaina leikata pahvista ympyröitä ja hurauttaa ne ompelukoneella yhteen, koska huonettahan ei voi koskaan koristella liikaa. Idea ei suinkaan ole uusi, mutta olin yllättynyt miten nopea se oli toteuttaa ja miten kivalta se näyttää. Pahvit/paperit peräisin revitystä ruskeasta luonnoskirjasta, askarkartelutarvikkeistani (nuo vaaleanpunaiset käsintehdyt paperit) sekä Ifolorin valokuvataskuista (nuo värikkäät). Ostin Ikeasta myös jouluvaloja. 



Olen istunut jo useamman hetken lattiallani neulomassa. Ja syömässä suklaata ja kuuntelemassa musiikkia. Ikkuna on auki jotta muistaisin että ulkona on pakkasta ja osaisin arvostaa sitä että täällä sisällä ei. Ilta pimenee, se on kaunista. 

27. lokakuuta 2012

En tiedä miksi, mutta ajattelin kuitenkin että kun viihdyn huoneessani aika suhteellisen hyvin ja kun tämä on minulle aika tärkeä paikka jo nyt, niin voisin jakaa teidänkin kanssa vähän miltä täällä näyttää. Oikeastaan olen yrittänyt ottaa kuvia täältä jo aika monta kertaa, mutta aina ne jotenkin epäonnistuu ja saa koko huoneen näyttämään ihan tylsältä ja tympeältä paikalta. Niin vähän ehkä kävi tälläkin kertaa, mutta jos haluatte varmistua siitä että elän ihan viihtyisässä sopessa niin tulkaa kylään ja tarkistakaa asia. 


Mun huone siis sisältää no ensinnäkin itse tämän huoneen joka ei ole suurensuuri, mutta johon mahtuu sänky (tai kaksi yhteen laitettua sänkyä), pitkä pöytä ja vaatekaapit. Omaa lisää on yöpöytä, laatikko ja "nojatuoli" joka on koottu ylimääräisistä tyynyistä, matosta ja peitoista. Lisäksi mulla on oma vessakylppäri ja se on aika kätevää. En usko että ketään hirveästi kiinnostaa, mutta no otin silti kuvia myös mun hammasharjoista ja purkeista ja purnukoista ja koska niistä tuli kivan värisiä niin jaan nekin teidän kanssa. Kokonaista onnistunutta kuvaa en onnistunut kuitenkaan kylppäristä nappaamaan... 



Mulla on aivan ylipitkä pöytä ja sen toisessa päässä on jonkinlainen käsityötarvikkeiden säilytyspiste. Tämän (tänään siivoamani) lankakasan ja kangasvaraston lisäksi siitä löytyy myös ompelukone ja -tarvikkeita. Kangaskasan päällä näette myös jonkin verran valmiita neulomuksia, luultavasti joululahjaksi päätyviä. 


Näissä huoneissa on valmiina siis jo kalusteet, ja melkein itketti kun ensimmäisen kerran saavuin asuntolalle ja luulin ettei huoneen ankeudelle ole tehtävissä mitään. No, olipahan kuitenkin, varsinkin kun sain ylipitkän ja jotenkin niin turhauttavan epäkäytännöllisen pöydän siirrettyä seinältä toiselle.  Tiedän että se näyttää sotkuiselta, mutta ei se oikeasti ole, tavarat vaan täytyy säilyttää jossakin ja mä tykkään säilyttää ne näkyvillä. 


Tämä on pieni yksityiskohta vaan mistä tykkään, ihanat purkit jotka ostin Norjasta viime viikolla ja Ikean lastenosastolta ostettu pahvinen lokerikko jonka laatikot päällystin lahjapaperilla. Niin ja kirjoja ja käsityökori. Tykkään pienistä söpöistä kohdista huoneessa ja tämä on ehdottomasti yksi niistä. 


Nykyisin asun täällä oikeastaan aika mielelläni, tykkään siitä että mulla on oma paikka, vaikkei tätä nyt ehkä ihan omaksi asunnoksi voikaan kutsua. Kuitenkin jokin kolo suuressa maailmassa jonka oven saa lukkoon, jonne saa sytytettyä kynttilöitä palamaan ja jonka suihkussa voi käydä koska tahtoo. Tykkään myös siitä että täällä ei ole vielä liikaa tavaraa, vaan mulla on jopa mahdollisuudet löytää se mitä etsin. Lisäksi asun noin 50 metrin päässä koulusta mikä ei koskaan ole huono asia. 

Yritän ehkä valaa itseeni ja asenteeseeni asuntola-asumista kohtaan jotain positiivista. Mutta se näyttää vähän toimivan, joten mikäs siinä. 

25. lokakuuta 2012

Teimpäs jotain vähän hetken mielijohteesta. Tuntuu ettei mikään oikein toimi, ainaskin selitän ihan höpöjä ja höngin ocarinaan tyhmästi, mutta menköön. Tällainen höpsö nyt vain olen. Videoi on kiva kyllä tehdä, joskus voisin puhua englantia. Norjaan en uskaltaudu, ehkä, vielä. Saa kertoa ideoita, en kyllä lupaa toteuttaa. 


Niin ja äänen- ja videonlaatu on taas ihana web-kamera.

Niin ja ocarinaan puhallellessa ei kamalasti voi hymyillä, mutta en oikeesti oo noin möks. 

24. lokakuuta 2012

Kävin Norjassa. 


Rakastan Norjaa edelleen yhtä paljon kuin ennenkin. 


Norjassa pystyn hengittämään. 


Norjassa jugurtti ja kaikki sitä muistuttavat on luksusta.


Norjassa olen kaukana kaikesta paitsi itsestäni, Jumalasta ja ystävistäni. 


Norjassa osaan soittaa pianoa.


Norjassa pelkään vain kotiinpaluuta.


Norjassa minä hymyilen leveämmin - niin että hampaat näkyy. 


Norjassa minun ei ole pakko laittaa hiuksia joka päivä. 


Norjassa minä puhun norjaa ja englantia ja kissoille ja vauvoille suomea.


Norjassa minä syön suklaata harvoin koska se on niin kallista.


Norjassa on kaunista - sekä minä että elämä.


Norjassa sydämeni on kotona. 


Joskus minä vielä muutan takaisin Norjaan. 

3. lokakuuta 2012

Tänään oli auringonpaiste ja mun piti päästä hengittämään. Lähdin rantaan, sinne menee pitkät portaat. Otin tietokoneen mukaan mikä ei johtunut suinkaan siitä ettenkö voisi siitä hetkeäkään olla erossa. Syy oli sen sijaan se että tietokone on ainoa omistamani asia jolla saa otettua videota (kännykkää ei lasketa koska videon maksimipituus on 30 sekuntia), huonolaatuista tosin silläkin. 


Istuin laiturilla ja näytin varmasti höpsöltä, mutta ketään ei näkynyt missään, joten sillä ei oikeastaan ollut väliä. Videosta tuli huonolaatuinen mutta pidän siitä, se teki tehtävänsä mikä kaiketi onkin tärkeintä. Toi aurinkoa vaikka siinä vaiheessa päivää jo tuulikin kylmästi ja aurinko kurkisteli pilvien takaa vain vähän. 


Videosta tuli haikea, mutta ehkä se otti mun omaa haikeutta sitä kautta pois. Siitä tuli myös kaunis vaikkei värimaailmoissa olekaan mitään kovin silmäähivelevää. Ajatus on ehkä tärkein ja kaikki saavat tulkita sen niin kuin haluavat.