16. tammikuuta 2012

Olisi hirmuisesti asiaa, mutta jostakin syystä en enää jaksa kirjoitella tänne jokaista kuulumista (kuten tein Englannissa). Sen sijaan haluan antaa semmoisia pieniä palasia, semmoisia jotka eivät kerro liikaa mutta eivät (toivottavasti) jätä tyhjäksikään. 

En ihan tajua elämää. Kuuntelen tällä hetkellä laulua joka kertoo minä rakastan tätä elämää ja kaikkea mitä siinä. Kaikkea kaunista. Silti melodia sävelet soinnut tai semmoiset on jotenkin... epätoivoiset. Mä en halua olla. Haluan olla stressaamatta siitä että elämä näyttää taiteelliselta tai että teen tarpeeksi. Sillon tulee vastaan eniten. 

Tänään olisi luova olo mutta tekee mieli tarttua kutimeen vaikka jos alkaisin kirjoittamaan niin voisi ehkä syntyä vaikka mitä. En silti ala. Ehkä. 

Joskus tuntuu vaikealta kun vahtii montaa lasta samaan aikaan (muidenkin kuin viimeaikaisten kokemusten perusteella) kun ne kaikki haluaa tehdä eri asiaa ja sitten pitäisi silti nähdä jokainen samaan aikaan, ottaa huomioon ja kysellä että miten menee ja vaikka vastausta ei tulisi niin varmistaa että miten menee, ettei mikään mene rikki, ettei järkyttävää peruuttamatonta sotkua synny ja ettei kukaan tee mitään luvatonta vaikkei se luvaton olisikaan varsinaisesti mitenkään vahingollista. 

Joskus taas tuntuu kivalta kun huomaa helpotuksekseen että selkänsä hetkeksi käännettyään (esim siksi aikaa kun on pakko käydä vessassa) kaikki lapset onkin samassa huoneessa, ja vielä kivemmalta tuntuu kun huomaa ettei ne tee mitään pahaa vaan keskittyy johonkin. Esim. pimeyteen ja taskulampun valoon. Niin kävi lauantaina. 




Pitkävalotusaikakuvat lasten kanssa toimii usein silloin kun puitteet on oikeanlaiset ja lapsia ei ole liikaa. Lauantaina oli kiva ottaa niitä vaikka harva toimi. 


Yksi mun lemppariaktiviteeteista on kuitenkin piirtäminen ja maalaaminen silloin kun kaikki haluaa tehdä sitä samaan aikaan. Silloin kun kaikille on oma vesivärikuppi ja toimiva sivellin, silloin kun pöytä on suojattu sanomalehdillä eikä ketään harmita mikään ihan hirveesti. Suurta plussaa on jos on vielä niin päivä että voi taiteilla luonnonvalossa. 



Mun piirustus sai osakseen omaperäisiä vesiväritahroja petrolinsinisestä. Ei haittaa! 

2 kommenttia:

  1. Ihastuttava piirros! Hmmm, minä niin pidän siitä, kun sinusta saa lukea edes jotain, juurikin palaset käyvät hyvin ♥

    VastaaPoista
  2. Oot superkaunis noissa läpikuultavissa kuvissa (ja muutenkin)! Ja kun lukee näitä niin toivois että oisit täällä, vaikka tiiänkin että sun paikka on nyt siellä. Onneksi oot olemassa :) Enkeleitä, Sanna

    VastaaPoista