25. tammikuuta 2012

Paperisammakot on olleet yksi viime aikojen ilontuoja ja hittituote. On tehty eri kokoisia ja värisiä ja kokeiltu miten ne hyppii. Youtuben ohjeet on kivoja, oon tehny myös perhosen, linnun ja pari paperihattua. Kaikkea sitä oppii. Ja tulee tehtyä. Kivoin juttu on kuitenkin ehkä se että olen tutustunut lapsiin niin hyvin ja suorastaan nautin niiden kanssa olemisesta. Päivä päivältä enemmän. 


Usein joka päiväistä vapaa-aikaani (silloin päiväsaikaan kun muut on koulussa, päiväkodissa ja töissä) vietän kirjastossa. Siellä on pari kivaa soppea joihin on mukava käpertyä. Luen hyvää kirjaa (suomeksi), opettelen Isä meidän -rukousta (norjaksi) ja kirjoittelen kirjeitä. 


Täällä kirjastossa hauskaa on myös se että siellä saa syödä. Tai ainaskin kaikki syö eikä kukaan ole vielä tullut kieltämään. Olenkin ryhtynyt kirjaston viereisen ruokakaupan, jossa minua automaattisesti palvellaan jo englanniksi vaikka nykyään pärjäisin norjaksikin, vakioasiakkaaksi ja maistelemaan erilaisia jugurtteja. Nams. 




Otan kirjastossa aina kengät pois, joskus kerään vähän katseita. Ehkä siksi, ehkä muutenkin. Kun laittaa villasukat niin kumisaappaat on pakkasillakin ihan tarpeeksi lämpöiset. Talvikenkien vetoketju meni rikki. En vielä tiedä oliko se niiden lorun loppu. 



Norjaelämä menee muutenkin ihan hyvin. Arki alkaa olla arkea, joskin silti tuntuu ettei kaikki ole vielä ihan lopullista, tule menemään näin. Eikä tulekaan, koska piakkoin pitäisi alkaa kielikurssi. Odotan sitä innolla ja jännityksellä. Haluan kuitenkin osata sanoa muutakin kuin jorbærsyltetøy. 

Minut on kutsuttu ihmisten luokse kylään ja tuntuu että musta välitetään täälläkin - kuitenkin. Täällä on ihania ihmisiä ja mä haluan tutustua niihin. Olen vähän jo aloittanut. 

Välillä on ikävä Suomeen, omaan huoneeseen (mutta aina vain vähemmän kun tämä huone alkaa tuntua kodimmalta), oman perheen luo ja tärkeitten ihmisten lähelle. Niin ja Ryttylään. Kun tietää että kaikki tutut ja rakkaat on siellä nyt koko aika ja mä en. 

Olen miettinyt tulevaa enkä osaa sanoa siitä vielä kovin paljoa. Jotakin kuitenkin alkaa hahmottumaan ja se tuntuu hyvältä. On paljon mietittävää, en tiiä missä vaiheessa mun elämästä tuli tällaista. Tuntuu aika kivalta ajatus siitä että taidan pärjätä ihan hyvin kuitenkin. 

Jälkikäteen katsottuna asiat näyttää yhdeltä sotkulta ja samalla siltä että näinkö yksinkertaista se olikin. 

2 kommenttia:

  1. Olipas ihana lukea sun blogista ajatuksia sun nykyisestä elämästä! Olisi tarve jutella sun kanssa, mutta ei olla vieläkään saatu aikaiseksi Akun kanssa ottaa skypellä yhteyttä. On iso ikävä sinua!!! Voi hyvin ja nauti tästä elämän tilanteesta ja sen tuomista kokemuksista täysillä. kaikella on aikansa. Iso lämmin hali. Äiti

    VastaaPoista
  2. banaanijugurtti näyttää ihanalta! 8)

    VastaaPoista