22. huhtikuuta 2012

Mulla on ollut taas edelleen aina kamalan huono omatunto siitä että luen hirveesti muitten blogeja ja ne kirjottaa niin paljon ja kuvaa niin paljon ja kaikkea. Mutta sitten muistan miksi alun perin perustin tämän blogin (koska Englanti) ja että mitä oon aina pitänyt tärkeänä tämän blogin olemassaolossa: sitä että en pakota itteäni kirjottamaan vaan että kirjottelen kun huvittaa ja jos en jaksa jakaa mitään puoleen vuoteen niin okei sitten en jaksa. Nyt mua enemmän harmittaa ehkä siksi että en myöskään ole jaksanut kirjoittaa päiväkirjaa joten mulla ei ole tästä Norjankeväästä niin hirveän paljoa kirjoitettua materiaalia olemassakaan (Englannista oli hirveä määrä blogimerkintöjä ja kuusi päiväkirjaa). 

Yleensä en osaa tehdä mitään jos joku laittaa jotain haasteita ja ne tuntuu aika tyhmiltä kun haluaisin vaan laittaa kuvia ja kirjoittaa ja jotenkin välittää tunnelmia. Okei, oon mä muutaman joskus tehnyt. Mutta nyt kun ihana Jemina laittoi tällaisia kysymyksiä yksitoista kappaletta niin en halua olla vastaamatta niihin! En tosin jaksa jakaa tätä eteenpäin kenellekään vaikka pitäisikin, en tykkää semmosesta. Mutta kysymyksiin on kiva vastailla, varsinkin kivoihin kysymyksiin. 

1. Millainen on unelmavillatakkisi? 

Semmoinen aika ohut, mutta kuitenkin tarpeeksi paksu, neule joka olisi juuri sopivan kokoinen. Siinä olisi tarpeeksi pitkät hihat ja se olisi tarpeeksi pitkä muutenkin, siinä olisi ehkä jotain yksityiskohtia helmassa tai taskuissa tai niskassa ja kirjailtuna lukisi jotakin tärkeää. Väristä en ole ihan varma, mutta luultavasti jotakin pehmeää ja maanläheistä. Materiaali ei kutittaisi eikä venyisi. 

2. Mikä tekee sinun kaupungistasi kivoimman? 

Lasken tämän hetken kaupungikseni Lillehammerin koska niin no koska asun täällä nyt. En osaa verrata tätä muihin Norjan kaupunkeihin koska en ole ollut (melkein) missään. Mutta mun mielestä täällä parasta on se että tämä on pieni kaupunki, mutta silti tuntuu että täällä tapahtuu paljon ja oikeastaan kaikki tarpeelliset kaupat ja semmoiset asiat löytyy täältä. Vuoret saa aikaan semmoisen tunnelman että on jossakin kaukana ulkomaailmasta, mutta toisaalta junarata vie kahdessa tunnissa Osloon. Täällä on kauniit maisemat (järvi ja vuoria) ja ihania ihmisiä, tai ainaskin mä olen törmännyt paljon ihaniin ihmisiin. Lisäksi täällä on paljon kirkkoja. Ja kävelykatu. Mulle tärkeintä täällä on ehdottomasti ystävät ja kirkkotapaamiset ja se elämä jonka olen täällä onnistunut luomaan. 

3. Lempilautapelisi? Perustelut on tärkeimmät! 

Lasketaanko korttipelit lautapeleiksi? Jos lasketaan niin ehdoton suosikki on Ligretto koska siinä on koko aika menossa oma vuoro = ei tartte odottaa, lisäksi saa olla tekemisissä numeroiden ja nopeuden kanssa mutta ei tarvitse laskea ollenkaan (paitsi pisteitä mutta silloin ei ole kiire ja se on helppoa). Lisäksi kortit on toiselta puolelta niin räikeitä ja värikkäitä että ei voi erehtyä mikä kortti on kyseessä ja toiselta puolelta ne sitten toisaalta on niin hempeitä ja söpöjä että tykkään niistä hirveesti. 
Jos Ligrettoa ei lasketa lautapeliksi edes tässä tapauksessa niin vastaan Alias. Suomeksi! Koska puhuminen on kivaa ja koska olen hyvä selittämään sanoja ja keksimään mitä se toinen selittää. 

4. Parhain kirpparilöytösi ikinä? 

Ikinä?? En osaa sanoa. Yksi hyvä oli kun ostin Kierrätyskeskuksesta (lasketaanko se kirppariksi) kirjahyllyn. Se on ihana ja maksoi 30 euroa ja tarvitsin sitä tosi paljon. Toinen hyvä oli semmoinen Marimekon oliivinvihreä perus olkalaukku kolmella eurolla (uutena ne maksaa en edes tiedä kuinka hirveän paljon) joskus kun olin lukiossa ja kävin hirveällä kiireellä viereisellä kirpparilla ja meinasin myöhästyä junasta ja olin haaveillut semmoisesta laukusta jo ties kuin kauan aina kuitenkin tietäen etten koskaan raaskisi ostaa semmoista uutena. Ja sitten mulla tällä hetkellä tosi paljon käytössä oleva musta nahkainen säkkimäinen olkalaukku. Ja talvitennarikengät jotka oli täydelliset mutta meni rikki tänä talvena (kyllä niitä vieläkin voi käyttää mutta niihin tuli reikä pohjaan joten... joten joo). 

5. Onko paikkaa jonne ihan hirveästi kaipaat? 

Ryttylään. Etenkin kun tiedän että siellä vielä kuukauden verran on paljon rakkaita ihmisiä ja sitten kaikki lähtee kauas ja mä en ole siellä sanomassa heippa. Se tuntuu niin lopulliselta. Muutenkin Ryttylätunnelmaa on ikävä. Myös Englantia on ikävä, mutta Ryttylää paljon paljon enemmän tällä hetkellä. 

6. Lempiblogisi? Nimeä vain yksi! 

Vain yksi! Eikö saisi nimetä vähänniinkuin jokaisen muutaman jostakin muutamasta jokaisesta kategoriasta? Koitan keksiä vaan yhden. Ensimmäinen joka tuli mieleeni on Hupsistarallaa. Oon sitä jo jonkun verran kauan lukenut ja tykkään siitä ettei kaikki ole liian vakavaa ja että saan inspiraatiota väreistä ja kaikesta käsintehdystä. En tiedä miksi, mutta tykkään tosi paljon. Ei tartte stressata että jaksaako ajatella liian syvällisesti kun tekstit ymmärtää pohtimattakin, ja samalla myös huomaa että asiat on niin aitoja. En tykkää liian ylitaiteellisista blogeista kauheasti (paitsi joskus). Ja tuota kautta olen saanut suuren kutomisinnostukseni ainaskin osittain, joten en voi olla muuta kuin kiitollinen! 
(nimeän nyt kuitenkin vielä pari muutakin koska en voi olla tekemättä sitä. Sayonara Suomi koska musta on ihana seurata miten Hilda pärjäilee Japanissa, Muita ihania koska rakastan värimaailmoja ja Lauluja auringolle koska tartten taidetta ja semmoista jonka taustalle sopii klassinen musiikki. ja jota kuta kenen valokuvista voi olla vähän kateellinen - tunnelmasta) 

7. Kivoin eskarimuisto? 

En oikein ollut kunnolla eskarissa. Käytiin vaan välillä Rosan kanssa tekemässä tehtäviä isojen ryhmässä ja sitten palattiin meidän Karpaloryhmään takaisin koska meidän pikkusisarukset oli siellä. Mutta luulisin että Rosan kanssa vietetyt hetket kun oltiin ne ainoat isot meidän ryhmässä, ne eskarilaiset jotka aloittaisi kohta koulun, ja siksi oltiin tosi paljon kahdestaan. Ne hetket kun ulos sai laittaa vaan ulkohousut ja takin sai jättää sisälle paitsi jos oli niin pieni että käytti vielä haalaria, hähää. 

8. Paras televisiosarjan tai leffan lapsihahmo? 

Tää on tosi vaikea! Jouduin oikeasti miettimään kauan tätä enkä vieläkään tiedä. Saako sanoo Leijonakuninkaan Simba? :D Ei mulle nyt tuu mitään semmoista ahaa-elämystä että tämä. Vaikka tuntuu että joku oisi olemassa, en vaan millään saa nyt mieleeni että mikä. 

9. Osaatko uida? 

Osaan, tai osasin ainaskin viimeksi joskus kun kokeilin (siitä on aika paljon aikaa), mutta en ollenkaan tykkää uida kun vesi on märkää, ei voi pitää normaaleita vaatteita päällä ja hiuksetkin yleensä kastuu, enkä näistä syistä (ja muista) johtuen tunne oloani oikein turvalliseksi/mukavaksi. 

10. Unelmabrunssin menu? 

Hmm, kaikkea semmoista hyvää aamupalaherkkuruokaa jota en kuitenkaan aamuisin edes pystyisi syömään koska en syö aamuisin oikeastaan. Karjalanpiirakoita ainaskin. Ja semmoisia dinosaurussuklaamuroja joita sai silloin kun olin pieni mutta enää ei mistään (ja maitoa niitten murojen kanssa). Ja jotain superhyvää hedelmämehua, sitten tavallisella juustolla ja aurajuustolla täytettyjä vohvelileipiä. Ihan hirveesti ei tule muuta mieleen. Paitsi että ennen kaikkea voisin huuhtoa yönmaun suusta pois kylmällä rasvattomaan maitoon tehdyllä Nesquik-kaakaolla. 

11. Miten nimeäisit yksitoista kissanpentua? 

Sininen, Puff, Tänään, Ristipisto, Hilpeys, Dinosaurus, Mirri, Mutta, Tähti, Minun pieni maailmani, Kevät... Näin esimerkiksi, riippuu tietty miltä ne kissat näyttäis. Voisin myös nimetä kaikki tuotemerkeillä tms: Canon, Nesquik, Novita, Marimekko... En jaksa keksiä kaikkia, mutta sitä rataa kuitenkin. Myös norjankieliset sanat olisi kivoja. Kuitenkin kävisi varmaan niin että jos asuisin Norjassa niin nimeäisin kaikki suomeksi ja jos Suomessa niin norjaksi. Toivottavasti ei koskaan tule semmoista tilannetta että täytyy nimetä niin monta! 


4 kommenttia:

  1. oi kuinka kivasti vastasit!! mut kai nyt oli hyvä vastata kun niin mukavat kysymykset oli. joku tehnyt hihi.

    VastaaPoista
  2. Kivoja kysymyksiä ja ihania vastauksia. Mielenkiintoista lukea mitä kysytään ja mitä vastataan. Aloin itsekin miettiä omalta kohdaltani vastauksia noihin kysymyksiin - tavallaan itsetutkistelua.
    Mukavaa kevätpäivää Lillehammeriin!!
    Ja halaus. Ja rutistus. Äiti

    VastaaPoista
  3. Hei, Iines! Löysin blogisi, ja kuten kuvia otat. Mutta en ymmärrä, mitä olet kirjoittanut. Kiitos Googlen kääntäjä, niin voin kirjoittaa tervehdys teille omalla kielellä. Cool vai mitä?

    Hehe ... Toivotan teille hyvää viikkoa!

    Terveisin Espen

    VastaaPoista
  4. Jemina: No niimpä, joku on keksiny kyllä tosi kivoja kysymyksiä joihin oli tosi kiva vastata!

    Äiti: Mukavaa kevätpäivää myös sinne kotiin! Nyt kun mainitsit niin mä aloin kans miettimään mitä vastaisitkaan!

    Espen: Haha, Google Translator hjelper også meg veldig mye! Det var fint du skrivet på finsk, jeg forstått alt og først jeg var bare at noen skrivet meg og den jeg sa det var deg! På Finsk! Greit! Ønsker deg god uke også!

    VastaaPoista