26. heinäkuuta 2012

Tänään tiemme vei kirjastoon. Mukaan lähti kolme Harry Potter -elokuvaa (koska en lue niitä kirjoja ja meillä on Akun kanssa nyt hyvä putki päällä) sekä kirja luettavaksi ensi viikon leirille. Harry Potterit on liian pelottavia mulle katsottavaksi yksin, mutta Aku on ihan hyvää seuraa niitten kattomiseen. Vaikka se ei suostukaan pitämään valoja päällä ja hiljentämään ääntä pelottavissa kohdissa. Paitsi vähän. 


Kävin eilen Kuopiossa soveltuvuuskokeessa, toivon että pääsisin kouluun johon hain. Jos pääsen niin kerron siitä lisää. Jos en niin kerron siitä lisää ehkä ensi vuonna. 

Nyt keskityn siihen miten Harry tänä vuonna pääsee Tylypahkaan. 

24. heinäkuuta 2012

Just because I felt like telling you something more about myself. 


Pictures from here

23. heinäkuuta 2012

Mulla on kyllä ehkä suloisin sisko ikinä. On ollut ikävä koko kevään kun on tuntunut etten pysy mukana ollenkaan siinä miten nopeasti se kasvaa ja entä jos seuraavalla kerralla kun tapaan sen niin se osaakin jo puhua. Ja on unohtanut mut. Erossaoloajasta huolimatta me tullaan kyllä erityisen hyvin toimeen ja meillä on kivaa yhdessä. 

Mila osaa näyttää edustavalta kun siitä ottaa kuvan ja sanoo että hymyile. 


Lisäksi sillä on muutenkin ihan parhaita ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja. 


Mila tykkää myös aurinkolaseista, ja aina kun se laittaa omat päähänsä, se tuo myös mulle omani koska luultavasti otaksuu mun tarvitsevan niitä ihan yhtä paljon kuin se omiaan. Vaikka sitten istuttaisiinkin sisällä. 


Lisäksi Mila tykkää potkumoposta ja hiekkalaatikolla leikkimisestä (ja nukeista, nalleista, pianonsoitosta, ruuanlaitosta, moottoripyöristä jne.), mutta kun vastaan tulee muurahainen niin se nostaa jalat ylös ja kiljuu vähän. 


Kohta olenkin taas suuntaamassa bussille viettääkseni päivän Milan ja isän kanssa! 

21. heinäkuuta 2012

Tänään olen viettänyt neljä tuntia mättäällä istuen ja mustikoita poimien, joten maisemat ovat näyttäneet paljostikin tältä: 



Tavallaan on sellainen tunne että eipä ehkä tartte hetkeen lähteä keräämään mustikoita, mutta oli kyllä kivaa ja sopivan leppoisaa. Istua, jutella ja poimia, välillä siirtyä uusille apajille. Seuranani oli Raisa jonka kanssa on tosi kivaa ja joka asuu ihanan lähellä, melkein vaan kadun toisella puolella. 




Lopussa saimme myös lisävahvistusta ja yhteensä tuli kerättyä kahdeksan jugurttiämpärillistä - eli kahdeksan litraa. Itse keräsin niistä kolme ja äiti oli iloinen. Löysin myös ehkä kymmenen vadelmaa ja kolme metsämansikkaa. 


Nyt tuntuu ansaitusti lepäämiseltä. 

19. heinäkuuta 2012

Vaihdoin ulkoasua hieman tai no okei paljon, ja olen pahoillani kaikkien niiden puolesta jotka löysivät tänne tiensä siinä vaiheessa kun koko prosessi oli vielä kesken hujan hajan kokeilua. Nyt se on kuitenkin vähäksi aikaa valmis. 
Aina elämä ei tunnu niin kivalta, mutta sitten mietin että milläköhän oikeudella minäkin arvostelen? Tarkoitan sitä että vaikka elämä ei tuntuisi kivalta niin eiköhän sen ole kuitenkin suunnitellut joku vähän viisaampi kuin minä. Joku sellainen joka näkee kokonaisuuden eikä hätäile tai stressaa. 

Mutta noniin, ei elämä kai silti helppoa oo. Mua jännittää nyt, ja lisäksi taidan olla vähän yksinäinen. Olen oppinut niin sosiaaliseksi että tuntuu vaikealta olla kun tietää että huomennakaan ohjelmassa ei ole mitään muuta, tai ylihuomenna. No, viikon päästä onneksi on. 



Luulin eilen että nämä kuvat oli täysin epäonnistuneita ja surkeita, julkaisukelvottomia ja kamalia, mutta tänään huomasin että kyllähän ne kelpaa vaikkei olekaan yhtään hyviä ja vaikka vieläkin ahdistaa etten meinaa enää oikein osata kun en jaksa yrittää tarpeeksi. Mutta enemmän eilen ahdisti kyllä se että näytin kamalalta jokaisessa kuvassa jonka otin. 



Viime yönä valvoin miettimässä äidinkielenopettajia, kirjoittamiani aineita, yläastetta ja asioita joita sieltä voisi ikävöidä jos ikävöisi, suhdettani vanhoihin tuttuihin ja yhtä ihmistä joka tuntui tärkeältä vaikkei halunnutkaan kuulua elämääni. Hänet paremmin muistaakseni kaivoin esiin vanhan päiväkirjaan vaikken aiemmin ollut muistanut että hän oli kirjoittanut siihen. 

Tajusin että hänkin oli vain ihminen. Enää en tiedä missä hän on. Luultavasti Helsingissä. 

14. heinäkuuta 2012

Olen ihan yksin kotona enkä tykkää tästä tilanteesta melkein yhtään. On inhottavaa käydä nukkumaan, mutta loppujen lopuksi ihan kiva herätä aamulla yksin.

Mila (pikkusisko, 2v) tuli eilen yökylään mun luokse ja oli tänäänkin vielä pitkälle päivään, meillä oli tosi kivaa. Muistan vielä hetken jolloin se oli juuri syntynyt (kävelin silloin Englannissa Courtney Roadia sunnuntai-aamuna kirkolle ja isä laittoi mulle viestin) ja nyt se on jo niin iso että osaa kertoa oman mielipiteensä (sanomalla joo tai ei, mutta kuitenkin). Milan visiitin lisäksi mulla on kuitenkin ollut kohtuullisen tylsää, joten hiuksille tapahtui vähän. Aika harkitsematta enkä vielä tiedä katuisinko, mutta taidan mieluummin nauttia siitä että näytän taas paljon kivemmalta. 




Että tällainen takkutukka-metsänpeikko-mörrimöykky minustakin taas kuoriutui.
Koitan ryhdistäytyä mitä tulee kameraan ja sen käyttöön. 

7. heinäkuuta 2012

Olen Suomessa. 


Ja olen oikeastaan ihan onnellinen, se tuntuu oudolta. Luulin että olisi mahdottomuus että elämä tuntuisi täällä uudelleen raikkaalta, ideat ihan hyviltä ja vaihtoehdot mahdollisilta. Luulin väärin.

Tulin Suomeen kaksi viikkoa sitten torstaina, yöllä, päädyin kotiin Vantaalle ja seuraavana aamuna mummulaan ainaskin kuuden tunnin päähän Keski-Suomeen. Siellä hyttysten keskellä mummun ruokapatojen ääressä oli ihan mukavaa. Keskiviikkona suuntasin kulkuni kohti Saarijärveä ja sieltä seuraavana päivänä leirille jossa oli parasta, terveisiä kaikille, vaikka välillä väsytti. 

Tajusin leirillä ehkä paljon ja oli semmonen olo että voisipa vielä jäädä. Leirille ei voinut koska se loppui, mutta jäin Saarijärvelle vielä vajaaksi viikoksi, hoisin ihania lapsia, luin tärkeää kirjaa englanniksi, pesin kerrankin joka ilta hampaat, rukoilin ja juttelin. Tykkäsin hirveästi olla. 

Tänään kuitenkin saavuin Pieksämäen ja Kansanlähetyspäivien kautta takaisin kotiin monta ajatusta ja hetkeä rikkaampana. Voi että kun ihmiset osaa olla ihania! 

Olen miettinyt myös paljon tulevaisuutta, ahdistunut siitä ja itkenyt turhautumistani, mutta kuitenkin rauhallisin mielin hain noin puoli tuntia sitten ensi syksyksi opiskelemaan. Johonkin joka on kauakana tämänhetkisestä olinpaikastani mutta kuitenkin Suomessa, paikkaan jossa en ole ikinä käynyt mutta josta olen kuullut hyvää, alaa joka on pyörinyt mielen päällä jo muutamia vuosia ja joka vaikuttaisi aika oikealta juuri minulle. 

Voisin syödä äidin minulle tekemiä tervetuliaismokkapaloja ja nukahtaa toiveikkaana. Ajattelen silti vielä norjaksi.