7. heinäkuuta 2012

Olen Suomessa. 


Ja olen oikeastaan ihan onnellinen, se tuntuu oudolta. Luulin että olisi mahdottomuus että elämä tuntuisi täällä uudelleen raikkaalta, ideat ihan hyviltä ja vaihtoehdot mahdollisilta. Luulin väärin.

Tulin Suomeen kaksi viikkoa sitten torstaina, yöllä, päädyin kotiin Vantaalle ja seuraavana aamuna mummulaan ainaskin kuuden tunnin päähän Keski-Suomeen. Siellä hyttysten keskellä mummun ruokapatojen ääressä oli ihan mukavaa. Keskiviikkona suuntasin kulkuni kohti Saarijärveä ja sieltä seuraavana päivänä leirille jossa oli parasta, terveisiä kaikille, vaikka välillä väsytti. 

Tajusin leirillä ehkä paljon ja oli semmonen olo että voisipa vielä jäädä. Leirille ei voinut koska se loppui, mutta jäin Saarijärvelle vielä vajaaksi viikoksi, hoisin ihania lapsia, luin tärkeää kirjaa englanniksi, pesin kerrankin joka ilta hampaat, rukoilin ja juttelin. Tykkäsin hirveästi olla. 

Tänään kuitenkin saavuin Pieksämäen ja Kansanlähetyspäivien kautta takaisin kotiin monta ajatusta ja hetkeä rikkaampana. Voi että kun ihmiset osaa olla ihania! 

Olen miettinyt myös paljon tulevaisuutta, ahdistunut siitä ja itkenyt turhautumistani, mutta kuitenkin rauhallisin mielin hain noin puoli tuntia sitten ensi syksyksi opiskelemaan. Johonkin joka on kauakana tämänhetkisestä olinpaikastani mutta kuitenkin Suomessa, paikkaan jossa en ole ikinä käynyt mutta josta olen kuullut hyvää, alaa joka on pyörinyt mielen päällä jo muutamia vuosia ja joka vaikuttaisi aika oikealta juuri minulle. 

Voisin syödä äidin minulle tekemiä tervetuliaismokkapaloja ja nukahtaa toiveikkaana. Ajattelen silti vielä norjaksi. 

1 kommentti:

  1. tiiätkö, ehkä maailman suloisin kuva sinusta!!! onko mitään rakastettavampaa kuin nallet, punaiset hiukset, keinut, isoäidinneliöviltit ja kesä? oioioi! ♥

    VastaaPoista