21. heinäkuuta 2012

Tänään olen viettänyt neljä tuntia mättäällä istuen ja mustikoita poimien, joten maisemat ovat näyttäneet paljostikin tältä: 



Tavallaan on sellainen tunne että eipä ehkä tartte hetkeen lähteä keräämään mustikoita, mutta oli kyllä kivaa ja sopivan leppoisaa. Istua, jutella ja poimia, välillä siirtyä uusille apajille. Seuranani oli Raisa jonka kanssa on tosi kivaa ja joka asuu ihanan lähellä, melkein vaan kadun toisella puolella. 




Lopussa saimme myös lisävahvistusta ja yhteensä tuli kerättyä kahdeksan jugurttiämpärillistä - eli kahdeksan litraa. Itse keräsin niistä kolme ja äiti oli iloinen. Löysin myös ehkä kymmenen vadelmaa ja kolme metsämansikkaa. 


Nyt tuntuu ansaitusti lepäämiseltä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti