6. elokuuta 2012

Olen viettänyt kuluneen viikon Ryttylässä Life-leirillä. En oikein osaa sanoa muuta kuin että siellä on joka kerta aivan yhtä ihanaa, tärkeää ja kivaa ja että aina jälkikäteen on tämmöinen tyhmä leirin jälkiolo josta voi päätellä että on ollut onnistunutta. 

Otin noinkin hienosta jutusta harmittavan vähän kuvia ja nekin kuvat mitkä mulla on, on harmittavan huonoja suurin osa. Mutta tässä silti muutama, myöhemmin voin laittaa vielä vähän videota kunhan se ensin löytää tiensä nettiin saakka. 

Ensimmäisessä kuvassa on Raisan mulle tekemä letti. Raisa laittoi mun hiukset ainaskin neljänä päivänä koska en itse ollenkaan osaa. Tykkäsin! 


Tässä on kuva huivipäisestä Raisasta hiekkalaatikolla. Mä hoisin koko viikon vähän alle parivuotiasta Oliviaa ja Raisa puolestaan piti huolta reilun vuoden ikäisestä Taimista. Hiekkalaatikolla tuli siis vietettyä aikaa vähän enemmänkin. 


Tässä on Raisa ja Teemu, mahtava leiriseura jotka vielä viikon verran ovat noin viidensadan metrin päässä. Sen jälkeen muutan, mutta siitä lisää pian. 


Leiriruokaa ulkona nams. 


Eilisillan tunnelmia. Vähän möhemmin teltan takana me todistettiin että balettia voi aivan loistavan hyvin tanssia vähän teknompaankin musiikkiin. Se oli mahtavaa, villasukat jalassa nurmikolla, vapaana. (niin tässä vaiheessa musiikki ei ole sitä teknompaa vaan jotain ihan muuta)  


Tällaisissa maisemissa tajusin että voi että kun mulla on siistejä ystäviä. Semmoisia jotka on oikeasti jotenkin tosi hienoja. En varmaan olisi edes osannut unelmoida moisista, mutta nyt kun niitä on niin en osaisi päästää irtikään siitä tarpeesta että niitä on. Mulla on ihmisiä joiden luo pystyn vaan menemään ja sanomaan että oo siinä ja halaa, mua itkettää. Mulla on ihmisiä joiden luo voin mennä ja sanoa että tanssitaan ja sitten me tanssitaan. Mulla on ihmisiä joille voin kertoa painajaisista ja unelmista, hyvistä ja huonoista hetkistä. Mulla on ihmisiä kenelle voin kirjottaa kirjeitä ja kenelle voin luottaa mitä vaan. Mulla on ihmisiä joista välitän aivan hurjan paljon. Ihmisiä joiden en pelkää katoavan. Semmoisia pohdin. 



Eilisilta vaihtui yöksi nuotiopaikalla. Meitä istui siellä monta tulen ympärillä, laulut kaikui pimeässä ja kasvoja kuumotti, hymyjä vaihdettiin ja asioista puhuttiin. Kaikki oli jotenkin kaunista. 



Tänään matka taittui laulaen junassa, katseiden kohteena ja onnellisena meluavana laumana. Kotiinpaluukaan ei silti ollut ihan kamalaa, ja täällä odotti suurensuuri kasa kuvia Norja-ajalta sekä paperi jossa minut hyväksyttiin kouluun. 

Muutan viikon kuluttua Kuopioon. Minusta tulee viittomakielen ohjaaja. 
Jumala on ihan paras ja ihmiset ihania! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti