27. syyskuuta 2012

Nyt on ainaskin kuvia! Ei mitään ihmeellistä, mutta elämää. Ja se on kai itsessään kuitenkin jo aika ihmeellistä. Olen yllättynyt siitä miten paljon oikeastaan tykkäänkin asuntolaelämästä, siitä semmoisesta yhteisestä ajasta jota täällä on ihmisten kanssa paljon, siitä miten ei tartte tuntea itseään yksinäiseksi. Meillä on aivan mahtava luokka, mutta asuntolaihmisten kanssa, oman ja toisten luokkalaisten, tuntee ihan erilaista yhteenkuuluvuutta kun ei enää jaksa edes miettiä miten päin on, täällä sitä on vaan eikä tartte olla mitään muuta.  

Tällä hetkellä asuntolalla erittäin IN on Ligretto ja neulominen. Käsitöiden tekeminen yhdessä on tosi mukavaa ja Ligretto on mahtava, joskaan ei niin kovin rauhaaluova tai mielentilaa tasoittava peli. Ligretosta ei ole tähän hätään kuvia (ei sitä pelatessa yksinkertaisesti kerkeä ottamaan kuvia), mutta eräästä käsityöhetkestä tallentui kameralle muutama. 

(Miian hamahelmet)

(minun jalka)


(Sannan sukanalku joka tosin tällä hetkellä on jo ihan kokonainen sukka) 

En vieläkään tee minkäänmoista huonepostausta tai muuta semmoista vaikka oikeastaan suunnittelin semmoistakin vähän. Viihdyn huoneessani niin hyvin ja se on niin kotoisa että haluaisin ehkä jakaa sen muidenkin kanssa, mutta järkevien ei-keltaisten kuvien saaminen sieltä tuntuu lähes mahdottomuudelta. Tässä kuitenkin kaksi pientä palasta, molemmat pöydästä.

(käsityönurkka ja peili josta olen kiitollinen) 

(mun huoneesta paloi sulake ja olin ilman sähköä 2 päivää, paitsi että kävin toki lataamassa puhelinta ja tietokonetta alakerrassa. sain naapurilta lainaksi kynttilöitä ja se tuntui lähes elintärkeältä. olen päällystänyt ikean lastenosastolta ostetun pahvilaatikoston tiimarin lahjapapereilla)

Tänään varhaiskasvatustunnilla oli aiheena sosiaalinen media ja me tehtiin oma telkkari. Tässä muutama vaihe meidän työskentelystä asuntolan olohuoneessa, minäkin eksyin pariin kuvaan (oikeesti olin niissä ihan tahallaan, en ees eksynyt). 









(saatiin pienessä hetkessä suuri sotku aikaan sohville, luulisi että suurempikin ihmisryhmä olisi asettunut taloksi) 

Ja koulun jälkeen me käytiin vähän ottamassa kuvia. En ehkä voi sanoa että "lähimetsässä" koska asutaan siinä metsässä, mutta no tuossa koulun vieressä otettiin muutama kuva. Kuvissa on Sanna (ja joissakin myös minä) joka on mun tärkeä ihana ja jota ilman en ehkä pysyisi niinkään järjissäni tai järjettömämmissäni täällä. Eikö Sanna ookin söpö? 

(metsä) 

(syksy) 



Ja huomenna saan vieraan Ryttyläajalta, sitä odotan innolla. Odotan myös ensi viikkoa vaikken olekaan ihan varma miksi. Ensin kuitenkin huominen joka tulee varmaan olemaan mukava, saan vihdoin nukkua. Univelkaa on tullut viime öinä kerättyä enemmän kuin tarpeeksi. 

17. syyskuuta 2012

Kerrankin mulla olisi paljon kuvia. Tuntuu etten oo niin kamalan hyvä enää kertomaan asioita, ja tällä hetkellä olen juuri tarpeeksi kipeä jotta maailman kauneus ei jaksa niin hirmuisesti edes kiehtoa, vaan suurempi osa keskittymiskyvystä menee tukkoiseen nenään ja korviin. Istun junassa matkalla kohti Kuopiota, viikonloppuna tuli vietettyä aikaa perheen kanssa, katsottua kolme elokuvaa, käytyä verikokeessa, juhlittua syntymäpäiviä, tehtyä kahden tunnin kauppareissu Milan kanssa ja soitettua paljon pianoa. Sanoisinko siis että onnistunut viikonloppu. 


(tässä on kuva uuden huoneeni peilistä)

(pohdin pitkään annanko tämän kuvan olla tässä, mutta koska hiukset näyttää niin kivan lyhkäsiltä niin päätin antaa. en oikeasti näytä tuolta) 

Viime tiistaina käytiin viittomaharjoittelun merkeissä keilaamassa. Epäröin vähän mukaan lähtemistä, mutta onneksi lähdin. Keilaaminen oli kivaa ja yllätin itseni kun se pallo ei mennytkään joka kerta keilojen ohi vaan tein jopa täyskaatoja (täysin vahingossa, mutta silti). Viittominen oli kuitenkin koko reissun pointti ja jatkettiin vielä samaa rataa kaupassa itse keilaussession jälkeen. Saatiin paljon katseita osaksemme ja meillä oli tosi hauskaa! (voisitte ehkä tästä tekstistä päätellä että osataan tosi hyvin viittoa, mutta älkää antako sen hämätä, nimittäin ei todellakaan osata, sormiaakkoset on kovassa käytössä ja kaupassa etsin esimerkiksi "ruskeita maitokarkkeja" eli suklaata ja "sokerileipää" eli keksejä)

(oikeesti osa niistä keltamustistakin kengistä olisi ollut ihan sopivia, mutta nää oli vaan niin söpöt että valitsin ne!) 


(olen johdossa! ja itse asiassa voitinkin meidän radan kesken, jee! huomatkaa että kuvaushetkellä vuorossa on mr bond)



Tässäpä vielä jonkinmoinen kuvakollaasi jonka väkersin mukanaolleiden viitojakeilaajien käsistä. Suurimmassa osassa kuvia poseerasi Iris joka sattui istumaan mua vastapäätä, mutta tähän kollaasiin eksyi muutama muukin. Rajailin kuvia käsiksi tarkotuksella niin ettei kenenkään naamaa näkyisi kun en jaksa alkaa kyselemään lupia tätä varten nyt. 

(en ole ihan varma mitä näissä kuvissa viitotaan, mutta ensimmäisessä kuvassa lauletaan Kunta hoitaa -laulua viittoen, menossa "hyvinvointia edistää" -kohta. kakkoskuvassa on kirjain K, keskellä joko v-kirjain tai ihan muuten vaan peace, viittomakielinen taputus ja joku epämääräinen, mikkihiiripaitakuvassa on luultavasti kyseessä joku kirjain ja alimmassa kuvassa on i)

Eilen meillä oli kylässä vähän porukkaa koska vanhenin lauantaina täyteen 20 ikävuoteen. Ensimmäinen kuva on vallan söpö, joskin niin vastavaloon otettu että sen muokkaaminen tuntui lähes mahdottomalta niillä taidoilla jotka minulla on. Kuvassa siis isä ja Mila. 



Sitten koitti maanantai ja lähtöpäivä. Olen kipeänä pitkästä aikaa enkä meinaa osata olla kipeä. Teen liikaa ja kaikki ärsyttää. Äiti tulee Akun kanssa perjantaina Kuopioon ja sitten saan ne tavarat joita en itse jaksanut kantaa. Kuvassa ne jotka jaksoin. 

(tiedän että mun jalat näyttää irrallisilta ja maha suurelta. syytän tuulta joka liehutti paitoja)

Tässä kuvassa olen kipeä ja istun maassa odottamassa junaa äidin kanssa. Ei kai oikein muuta kerrottavaa. Kipeys näkyy. Ja rasta jonka äiti nimesi Malviinaksi. 


Nyt matkustan. On niin luksusta kun junassa on netti. Matka-aikaa jäljellä noin 

15. syyskuuta 2012

Tämä merkintä näyttää ihan nörtiltä, mutta en oikeesti tajua miten Google osasi onnitella mua...



Well my day was already awesome but this totally made it even better and made me smile! 
Miss you a lot! 


Ois mulla oikeitakin kuvia julkaistavaksi, ei tästä päivästä tosin, mutta en jotenkin jaksa ladata niitä nyt. Olen nuhainen ja vähän väsynyt mutta hirveän iloinen. Tänään on ollut hyvä päivä. 




7. syyskuuta 2012

Pari viime päivää olen keskittynyt ajatuksiin hiuksista ja uudesta huoneesta. Onhan se tavallaan pinnallista, mutta on se myös kivaa ja hyvää mieltä tuottavaa. Huone tarvitsee vielä jotakin, mutta täällä viihtyy vallan loistavasti jo nyt. 

Hiukset puolestaan olivat aika surkeassa kunnossa rastojenpoiston jälkeen, joten melkein hetken mielijohteesta päätin raaskia käydä kampaajalla eilen. En myöskään sietänyt enää vaaleanoranssia väriä, joten värjäsin hiukset myös. Paketissa luki jotakin punertavanruskeasta, mutta olisihan se pitänyt arvata että punaiset niistä tuli - taas kerran. Ei se mitään, punainen on kiva.  


Yritin ottaa myös huoneesta kuvia, mutta seinät on vielä niin valkoiset ja pöytä sikin sokin että taidan jättää tuon homman myöhempään kertaan. Tässä kuvassa tosin näette sänkyni ja yhden niistä valkoisista seinistä.

Huoneen ja hiusten lisäksi elämääni kuuluu toki muutakin kuten lauantaisen nuortenillan odotus ja koulu joka on kivaa. Innostun koulusta välillä ihan yhtäkkiä huimasti ja se on mahtavaa. Viittomakieli saa aina hyvän mielen aikaan. Ja ensi viikolla matkustan kotiin koska täytän 20 vuotta. 

6. syyskuuta 2012

Viime lauantaina istuin olohuoneessa ja mietin että on kamalan tylsä ja turha olo - ja tyhjä. Päätin lähteä nuorteniltaan josta olin lukenut netistä aiemmin. Ja niimpä lähdin. Pyöräilin 5km ja menin bussilla loput ja olin paikalla liiankin ajoissa minkä ansiosta pääsin rukoilemaan. Oli ihana kuunnella opetusta ja ylistää, ei voinut mitään sille että itketti, ehkä se helpotuksen tunne oli vaan niin suunnaton ja suuri. Jotenkin tajusin että Jumala on ainaskin sama kaikkialla ja että muut kristityt on kans, tai ihmiset yleensäkin, mutta kun se yhteys. Se tuntui niin vahvalta. 

Sain uusia kavereita ja kyydin pyörän luokse, ja olen varma ettei tämä tarina jää tähän. Taidatte tekin jo aavistaa mikä on suuntani ensi lauantaina. Jotenkin hassua miten näinkin tavallaan pienet teot voi tuntua niin kamalan suurilta, merkityksellisiltä, ja miten paljon ne antaa voimia. 


Avasin myös rastat ja nyt suunnittelen jotakin uutta. Päässäni on onnellisesti soinut jo muutaman päivän terveydenhuoltolaista väsäämämme laulu (jos haluatte nähdä, niin ja no myös kuulla sen, niin tulkaa lauantaina 22. syyskuuta meidän avoimiin oviin - ja ilmoittakaa siitä etukäteen). Suuria uutisia.

Ainiin ja lisäksi sain oman huoneen ja se on ihan parasta. Täällä on kotoisaa ja nyt voin kutsua ihmisiä kylään ja jopa yökylään. Tervetuloa!