6. syyskuuta 2012

Viime lauantaina istuin olohuoneessa ja mietin että on kamalan tylsä ja turha olo - ja tyhjä. Päätin lähteä nuorteniltaan josta olin lukenut netistä aiemmin. Ja niimpä lähdin. Pyöräilin 5km ja menin bussilla loput ja olin paikalla liiankin ajoissa minkä ansiosta pääsin rukoilemaan. Oli ihana kuunnella opetusta ja ylistää, ei voinut mitään sille että itketti, ehkä se helpotuksen tunne oli vaan niin suunnaton ja suuri. Jotenkin tajusin että Jumala on ainaskin sama kaikkialla ja että muut kristityt on kans, tai ihmiset yleensäkin, mutta kun se yhteys. Se tuntui niin vahvalta. 

Sain uusia kavereita ja kyydin pyörän luokse, ja olen varma ettei tämä tarina jää tähän. Taidatte tekin jo aavistaa mikä on suuntani ensi lauantaina. Jotenkin hassua miten näinkin tavallaan pienet teot voi tuntua niin kamalan suurilta, merkityksellisiltä, ja miten paljon ne antaa voimia. 


Avasin myös rastat ja nyt suunnittelen jotakin uutta. Päässäni on onnellisesti soinut jo muutaman päivän terveydenhuoltolaista väsäämämme laulu (jos haluatte nähdä, niin ja no myös kuulla sen, niin tulkaa lauantaina 22. syyskuuta meidän avoimiin oviin - ja ilmoittakaa siitä etukäteen). Suuria uutisia.

Ainiin ja lisäksi sain oman huoneen ja se on ihan parasta. Täällä on kotoisaa ja nyt voin kutsua ihmisiä kylään ja jopa yökylään. Tervetuloa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti