1. lokakuuta 2012

Haikeus on sitä kun on ikävä jonnekin jota ei voi saada 
tai jota ei tiedä 
tai jota vaan kaipaa muttei löydä. 


Minä olen haikea lentämisestä, 


haikea menneistä keväistä. 


Ikävöin raikasta hämärää takapihalla


ja ikävöin semmoisia ihmisiä joita en vielä edes tunne. 


Ajattelen että muistavatkohan he minut vielä isoina


ja muistanko minä muutakin kuin nimet. 

Tässä on vielä kaksi paikkaa jota ikävöin. 
Ensimmäinen on Ryttylä


ja toinen on tämä. 


Vaikkei enää kauaakaan 
niin silti mikään ei ole enää kuten ennen. 

4 kommenttia:

  1. Toi viimenen kuva on kyl mahtava, toi korkeusero on vaan niin siistiä.

    VastaaPoista
  2. voi että, niinhän se on. ja tuo kuva on otettu meidän takapihalta, aika paras paikka asua siis!

    VastaaPoista
  3. takapihalta, huhu. kylläpä kelpais tollaset maisemat :o

    VastaaPoista
  4. se kyllä tuntu kieltämättä varsinkin aluksi oudolta että tuo maisema näkyi joka kerta kun olkkarin ikkunasta kattoi ulos tai leikki lasten kanssa pihalla. mutta jotenkin kummasti siitäkin vaan tuli kotoisa...

    VastaaPoista