24. marraskuuta 2013

Huomenta! 

Tässä olen minä aamulla. Onnellisena vielä peiton alla juuri nousemassa sängystä ylös. 


Pahvilaatikkopino vielä näkyy makuuhuoneen peilistä, mutta muutoin koti alkaa olla jo aika ihana ja juuri omanlainen. Eilen imuroitiin pitkästä aikaa (ehkä vähän liiankin pitkästä aikaa) ja siivottiin muutenkin. Nyt altaassa ei ole tiskejä eikä lattioilla roskia, matot on löytäneet uuden paikan ja olohuone saanut suuren maton joka jotenkin kruunaa kaiken. 

Olohuoneen ikkunalaudalla on joulukynttelikkö, kitara nojaa DVD-hyllyyn. Makuuhuoneen lattialta löytyy yhteensä mattoja viisi, kaikki muumit on koottu talonsa eteen omalle paikalle ja keittiön pöydällä on kasa kuvia ja muita asioita odottamassa seinälle pääsyä. Vielä ei tiedetä mille seinälle. 

Roskat pitäisi vielä viedä, eteisestä tuli värikkäämpi uusien mattojen myötä, kaulahuivit rönsyää edelleen yli hattuhyllyltä säilytyskoreista huolimatta. Minä olin rohkea ja putsasin kylpyhuoneen lattiakaivon, eihän siitä tapeltukaan kuin muutama viikko. Ketään ei saatu lahjottua sitä tekemään (ei sillä että vaihtoehtoja olisi ollut kovinkaan montaa), ja eilen minuun iski joku rohkeuspuuska yhtäkkiä. Pesin myös vessan ihan kokonaan, ja sen jälkeen tuntui ansaitulta katsoa Serranon perhettä ja syödä. 


Mutta nyt on sunnuntai ja me nautitaan tästä aika hiljaisesta ja hitaasta aamusta. Ulos on tullut lunta, ei varmaan pysyvästi, mutta juuri tähän hetkeen kyllä. Aurinkokin valaisee puiden latvoja jo kultaisesti vähän, kaikkialla todella on hiljaista, paitsi että hamsterit rapistelee välillä ja jääkaappi hurisee. Aamupala tuoksuu uunissa. 

Myöhemmin tänään leivotaan karjalanpiirakoita, riisipuuro on jo keitetty valmiiksi. Tällaisiin hetkiin haluaisi vain jäädä. Ei ole kiire, muttei ole ihan pysähtynytkään. Juuri sopivasti odottava olo, mutta silti ihan rauhassa. 

24. lokakuuta 2013

Elämä menee eteenpäin, edelleen, kivasti ja oikeestaan ihan leppoisastikin. Kauhean suuria huolia ei ole, paitsi ehkä joskus hetkittäin raha kunnes tajuaa ettei ole mitään hätää, tai se kun laittaa talvikengät kumpparikeleillä ja on sitten ilman sukkia työpaikalla. 

Välistä neuloinkin taas aika paljon, niinkun vaikka kokonaisen kolmiohuivin viikonlopussa lempparilangasta (jota ei enää valmisteta), mutta nyt se on taas jäänyt kun on niin paljon muuta ajateltavaa. Tässä kuitenkin keskeneräinen huivi joka tuntuu ihanalta ja josta pidän kovasti vaikken pidäkään sitä. 


Neuloin myös astetta pienempää neulosta... Oli hermojaraastavaa enkä oikeen tiiä oliko ees vaivan arvoista. Ainaski sai hauskan kuvan. 


Haluan joskus sitten kun täällä kotona on mukamas valmista (voiko koskaan olla?) niin tehä ihan oman postauksenkin, mutta kai tänne nyt voi pieniä palasia laittaa jo vähän etukäteen. Keittiön ikkunassa roikkuu linnut, lomalla ja viikonloppusin kun nukutaan myöhempään niin ne on oikein ihania aamuauringossa. 



Syyslomaviikko oli ja meni, pitkälti kirjeitä kirjotellessa ja paketteja postitellessa. Olkkarin lattialla oli paikka jossa mahduin sopivasti makoilemaan kaiken tarvittavan tilpehöörin keskellä. 


Me ollaan tosiaan ainakin aika-ajoin melko ahkeria laittamaan postia, ja saadaan sitä takaisinkin sitten (lähinnä Postcrossingin ja Instagrammin ansiosta). Eteisen seinä toimii galleriana kaikille saapuneille postikorteille. 


Tällä viikolla alkoi työssäoppiminen. En olisi mitenkään uskonut että viihdyn niin loistavasti kun viihdyn, mutta on ollu ihan huippua vaikka vähän näyttösuunnitelmat ja muut semmoset stressaakin. Mutta ihmiset on ihan mahtavia, päivät kuluu nopeesti ja oon oppinu hirveesti uutta. Aiemmin pohdin että jäiskö sitä tälle alalle kun päiväkoti ei tuntunu niin omalta paikalta, mutta tuollainen koulumaailma vois olla jotain mikä liittyis vähän pysyvämminki tulevaisuuteen. 

Kuitenkin, seuraava kuva liittyy tähän siten että piti ostaa työkengät. Vannotin että ei en ikinä osta tuommosia rumiluksia mutta ostimpa sitten kutienkin. Kokeilin monia muita, ne oli kaikki vielä rumempia, ja kun takaremmit täytyi kuitenkin olla. Nuo oli myös ehdottomasti mukavimmat jalassa ja koska ne on pikkusen erilaiset kun ne ihan perusmallit niin ne on vähän ehkä kivemman näkösetkin (uskottelen itselleni ainaski niin). Jenna myös osti mulle ihania koristeita, joten en kyllä valita yhtään, kaikessa höpsöydessään nuo kengät on minusta aika ihanat. 


Elämä siis on tosi kivaa, mutta joinakin hetkinä kuitenkin vähemmän. Niinkun semmosina kun kengät on litimärät loskasta, on kipeä olo ja haluaisi vaan kuivat sukat jalkaan ja johonkin lämpimään. Hyi että ei tuntunu yhtään kivalta! 


Yllä olevaa kuvaa seurasi kotiinpaluun jälkeen tämä: 


Halusin maistaa lempparijäätelöni makuista purkkaa joka vielä on kuution muotoista. Oi että se oli hyvää! 


Ja sitten minun maailman ihanin jokaseen päivään onnentuoja. Se juo maitoa pillillä, en keksi mitään söpömpää! 


Eli elämä on onnellista. Minä olen. Ja me ollaan. 
Kaikki on hyvin ja eikä sen paremmin voisi olla. 

30. syyskuuta 2013

No empä nyt sitten malttanut olla tekemättä postausta kuitenkaan... Vaikka oikeesti mun piti olla ihan hipihiljaa tästä jutusta vielä, mutta no niin. Kun on minä niin eihän sillain voi sitten olla. Ainoa juttu mikä tässä koko jutussa alun perinkin jännitti (siis ei blogin kirjottamisessa vaan ylipäätään tässä koko jutussa mitä nyt aion kertoa) oli se että mitä muut ihmiset ajattelis, erityisesti äidit ja muutenkin perhetahot. Muttajoo, seuraavasta kuvasta voitte ehkä päätellä että mitä tapahtui: 


Tuo harmaa on Juksun asumus, mutta arvaattekos kuka tuossa pinkissä pitää majaa? Niinno, ette ehkä. Paljastan kohta. Mutta siis ihan ensiksi. Meidän ei ollu tarkotus ottaa toista hamsterivauvaa vaikka siitä salaa vähän haaveiltiinkin, tai siis ainaskaan vielä ei ollut tarkotus. Mutta sitten lopputulos oli kuitenkin se että visiitti eläinkauppaan oli aika kohtalokas, koska se eläinkauppa on ihana, siellä on ihanat myyjät ja eläimet ja kaikki ja siellä vielä tuli hamsteritarjous vastaan. Tultiin siihen lopputulokseen että yksi ja kaksi hamsteria on oikeestaan melkein sama. Niille voi samalla vaivalla iltasella leikata palasen kurkkua, samalla vaivalla voi laittaa niille muutaman nappulan lisää ruokakuppiin, samalla vaivalla oikeestaan siivota häkitkin (molemmille siivottavaks yks), samalla vaivalla ne vie hoitoon jos lähdetään jonnekin, vaihtaa vedet, ostaa purut sekä heinät, juttelee niille. Eikä rahaakaan oikeestaan kulu sen enempää. 

Joten lopputuloksena oli se että Viuhti muutti meille. 

Tässä on kuva Viuhtista kun se oli aika kauhuissaan automatkalla kuljetuskopassaan. 


Viuhti on tyttö ja roborovski mikä tarkottaa sitä että se on ainaski sata kertaa Juksua vikkelämpi (tai ehkä se on vaan luonteenpiirre, mutta joka tapauksessa lopputulos on sama, se on ihan ylivikkelä) ja eläväisempiki tapaus, hyppii ja pomppii minne sattuu ja on myös pikkuruisempi. Viuhti on vallan sulonen pieni pallero, ja odotan innolla että se asettuu taloksi vielä vähän lisää niin nään millanen luonne sillä on ja ehkä saan sen totutettua käteenkin niinkun Juksun. En kylläkään elättele liikaa toiveita sen perusteella mitä nyt oon nähny, se on ihan höppänä koko otus ja tuolla tyylillä se karkais multa alta aikayksikön! (oli pikkusen vaikee saada siitä ees onnistunutta kuvaa, mutta tässä nyt kuitenki pari)


Viuhtilla on tommosia vähän epämääräsiä länttejä selkää pitkin ja silmän ympärillä, minkä takia se mun mielestä onkin ihan erityisen sulonen. Se näyttää niin tyttömäiseltä kun taas Juksu on meidän perheen mies. Juksu on kokonaan valkonen oikeestaan (ja sillä on vaaleensiniset silmät!) kun taas Viuhtilla on ruskeeta aika paljon, vaikka aika valkonenhan seki on loppujen lopuksi. Ihana nappisilmä kuitenkin. 

Juksu sai siis pikkusiskon ja tais olla vähän mustasukkanen. Se nimittäin puri mua ekaa kertaa koskaan kun yritin antaa sen haistella mun kättä josko se tulis syliin. Vaikka olin pessy Viuhtin hajun käsistä poiski ja kaikkea! Mutta sen jälkeen se kyllä oli sylissä tosi nätisti ja ihanasti niinku aina ennenki. 

Ihmettelempä vaan mitä mullekin on tapahtunut. Ennen en voinu oikein uskoakaan ajatusta että mulla ois lemmikkejä. Ja nyt niitä on kaksi, ja tämän toisen ottaminen oli ihan mun idea kun ihastuin siihen niin paljon tänään kaupassa. Enää ei kyllä pitäis ollenkaan tehä visiittejä ainaskaan tuohon kyseiseen eläinkauppaan! Vaikka ei meille näitä kyllä yhtäkään enempää enää tuu, en haluu että meidän koti on täynnä hamsterinhäkkejä. 

Pitäis ehkä perustaa joku hamsteriblogi niinkun Jenna ehdotti. En vaan silti tajua miten voisin keksiä niin paljon kirjotettavaa noitten touhuista kun ne nukkuu päivät ja syö ja tuijottaa ja juoksee ja pomppii ympäriinsä. Tai siis ymmärrän miten voisin keksiä kirjotettavaa mutta en että miten vois keksiä jotain mielekästä kirjotettavaa ilman että toistaa samaa päivästä toiseen. Kuitenki, tästä ei oo tarkotus tulla mitään hamsteriblogia, mutta kai nyt uudet perheenjäsenet pitää esitellä kunnolla kuitenkin! 

Ainiin, ja mehän tosiaan muutettiin viikonloppuna. Oli molempien perheitä muuttoapuna mikä oli ihan mahtavaa ja ihanaa! Ja nyt on ihanaa olla omassa kodissa. Tämä tuntuu niin omalta paikalta, pieni pesäkolo ja pakopaikka muulta maailmalta. Tänäänkin heräsin seittemän jälkeen ihan vaan siksi kun en malttanut enää jatkaa unia vaikka koulu alko vasta puolen päivän jälkeen. Voin joskus vaikka laittaa kuvia täältäkin, jahka vaan saadaan paikat vähän (tai siis aika paljon) siistimmiksi ja muutenkin. 

Voi että kun olen onnellinen juuri nyt! 

24. syyskuuta 2013

Viime aikojen kuvat on hirmusen jotenkin idyllisiä ja blogimaisia siihen nähden mitä elämä oikeesti on. Tai siis onhan se hyvää, ihanaa ja kaikkea, mutta me kuitenkin eletään aikamoisen sotkun ja pahvilaatikoiden keskellä. Ei sillä että sekään oikeestaan haittaisi, mutta jotenkin kummasti en kuitenkaan ole eksynyt ottamaan yhtäkään kuvaa niistä pahvilaatikoista tai tavararöykkiöistä. 

Sen sijaan kuvaan itteäni melkein joka aamu (jos ei ole kiire) hissin peilistä, tässä teille yksi esimerkki. Tuo villatakki on vaan niin söpö ja lämmin että siihen on ihana kietoutua viilenevinä aamuina. Tänään sen päälle piti heittää jo takkikin. 


Sitä mukaa kun ilmat muuttuu kirpeämmiksi niin neulominenkin saa ihan uuden merkityksen. Nämä silmukat tulee lämmittämään jota kuta talvella, tai miksei syksylläkin, ja minun mieltä ne lämmittää myös kun saan ne jollekin lahjoittaa. Alkaa olla jo ihan jonkinmoinen kasa valmiita neulejuttuja odottamassa omistajaa.
'
Tuona päivänä söin myös kaksi mandariinia, vaikka tuskin niiden oikea nimi edes on mandariini kun niitä on olemassa kaiken maailman muitakin, mutta no kummiskin. Ne oli niin ihanan makeita, haluaisin löytää sellaisia lisää. 


Kuopion torilta löytyi myös aivan mainio lettukahvila. Letut ei oikeastaan edes ole kalliita, tai siis voin kyllä hyvin maksaa letustani neljä euroa kun siihen saa valita täytteen, kermavaahtoa ja kastikkeen. Kaupanpäällisiksi saa ihanaa palvelua, hymyjä ja tiedusteluita siitä että maistuuko. Oranssissa valossa oranssiraitaisia lautasliinoja. Minun letussa oli Nutellaa, kermavaahtoa ja kinuskikastiketta. Täällä käydään uudelleenkin! 


Myös minä olen edelleen innostunut entistä enemmän leipomisesta, harmi vaan että tekee mieli leipoa niitä kaikkia epäterveellisiä herkkuja niitten oikeitten ruokien sijaan, mutta toisaalta kai se on terveellistä leipoa epäterveellisyyksiäkin jos siitä tulee niin hyvä mieli ja kun kuitenkin vien tuotokseni asuntolalle maisteltavaksi ja saan aikaan muillekin hyvän mielen. Kuitenkin, tässä kuva kengistäni ja Ikean taikinakulhoista joita sitten oisikin saanut halvemmalla Halpa Hallista, mutta toisaalta nämä on kyllä nätimpiä joten ei harmita niin hirveesti. 


Tässä on pellillinen kuppikakkuja (voiko niitä oikeesti sanoa kuppikakuiksi ja kuulostaa uskottavalta) jotka sitten vein asuntolalle maisteltavaksi. Tekivät kauppansa ja minä sain lisää itsevarmuutta. Kaapissa ois näitä ja vähän muitakin leivonnaisia varten tarvikkeita odottamassa. Jos meille tulee vieraita niin haluan leipoa niille sitten! Oli hauskaa myös tökkäillä teipistä askarreltuja lippuja jokaiseen koristukseksi ja ilahdutukseksi. 


Tässä on valmis tuotos tuosta aiemmasta mandariinikuvan langasta. Pikkuset töppöset syntyi, taas yhdet Sannan kokoiset. Hassua kun tällaset voi saada aikaan päivässä, tai oikeastaan nopeamminkin. Tylsän kolmituntisen luennon aikana kerkesi neuloa nimittäin ihan kokonaisen sukankin. 


Viikonloppu vierähti Vantaalla (ompas hajanaisia kuulumisia nytten). Pakattiin ja oltiin, enimmäkseen kai pakattiin ja katottiin elokuvaa ja telkkaria. Oli aika väsyttävää vaikken ihan ees tiiä miksi. Tämän verran kuitenkin saatiin autossa kuljetettua, ensi viikonloppuna äiti, isä ja Mila tuo loput plus kirjahyllyn, piirongin ja sängyn. Muuttaminen on ihan hullua touhua. 


Päätämpä tämän samoin kun alotinkin, minä hississä. Lisäyksenä ihana pinkki Muumi-termosmuki josta hörpin aamuisin vaahtokarkkiteetä (ja Keisarin Morsianta myös toisinaan). Se lämmittää käsiä sopivasti ja auttaa aamukurkkua heräilemään uuteen päivään. Ja mieltä myös. Kuulokkeista soi aina jotain piristävää jonka tahtiin kävellä bussipysäkille. 




17. syyskuuta 2013

Paljon tavallisia päiviä ja silti kaikki tuntuu uudelta ja ihanalta... Tuntuu hassulta kun vaikka aamulla väsyttää kamalasti herätä ennen seittemää, koulujutut ei aina jaksa niin paljon kiinnostaa, luokissa on hirmusen kylmää juuri sillon kun villatakki jäikin kotiin ja aina vaan väsyttää, niin silti kaikki tuntuu kivalta. 

On paljon tavallisia päiviä eikä se ollenkaan haittaa. Ne tuntuu oikeestaan aika kivoilta, mutta kaikkea kuitenkin varjostaa odotus, ihan hyvällä tavalla siis, ja pahvilaatikkoröykkiöt kotona. Elämässä on paljon kivoja ja isoja ilonaiheita, ja aika menee tosi nopeesti. Sunnuntaina minusta tuli taas vuotta vanhempi, ensi viikonlopuksi matkataan Vantaalle pakkailemaan mun tavaroita ja sitten jo päästäänkin muuttamaan. Niin kivaa! 

Tänään kuitenkin oli semmoinen normaali päivä jonka olen jo pariin otteeseen maininnut. Me käytiin koulun jälkeen kaupassa, leivoin ekaa kertaa koskaan muffinsseja tai kuppikakkuja tai millä nimellä niitä sitten pitäisikään kutsua. Välillä tiskasin ja sitten tehtiin kuorrutusta joka ei kylläkään asettunu ollenkaan niin nätisti kun toivoin. 



Sen jälkeen oli vuorossa Juksun häkin siivoaminen. Olin enemmän kun tyytyväinen työnjakoon kun Jenna siivoili asumusta ja minä viihdytin Juksua. Se oli söpösti kookoksenkuoren sisällä ja mun kädessä vaihtelevasti. Oli ihanaa pitää sitä niin kauan ja olla ihan innoissaan siitä kun se on niin söpö! Kattokaa nyt itte, tässä kuvassa Juksu kurkkaa. 


Ja sitten oli hyvä päästä taas omaan siistiin kotiin möyrimään ja olemaan tosi söpö! Juksu kurkkaa taas. 


Me jatkettiin syömällä tortilloja ja kattomalla telkkaria. Vaikka maha on ihan täynnä kolmesta isosta tortillasta, niin silti ootan jo sitä että on iltapala-aika ja saan syödä leipää ja juoda teetä jonka hienouden tajusin taas eilen. Muumimuki, tee ja hunajaa on niin nams! Muumimuki lähinnä sen täydellisen koon puolesta teenjuontia ajatellen.


Tänään ostettiin kahta teetä. Toinen on tuttua ja turvallista ja taatusti hyvää Keisarin morsianta, toinen taas on uusi kokeilu. Ei kai sitä nyt voi olla ostamatta kun on jotain ihan uutta teetä joka näyttää tuolta ja jonka pitäisi maistua vaahtokarkilta. Hunaja on unkarilaista ihan vaan siksi että se oli halvinta. 

Oi syksy ja teehetket. Ois ihanaa kutsua ihmisiä uuteen kotiin kylään teelle. Saa tulla jos liikkuu Kuopiossa! 


12. syyskuuta 2013

Ajattelin että haluaisin kertoa kaikille (semmosille jotka vain jaksaa lukea ja joita kiinnostaa) vähän mun koulusta. Okei ehkä tää voi olla pientä mainostakin ihan vaan siks että tykkään mun koulusta ja koulutuksesta niin paljon, ja koska siitä ei kauheen moni vielä tiiä ainaskaan ihan tarkalleen niin voisin sanoa muutaman sanasen. 

Aika moni ainaskin tietää että opiskelen viittomakielen ohjaajaksi. Viittomakielen ohjaaja on eri juttu kuin viittomakielen tulkki, eli siis meidän hommiin ei kuulu kääntäminen, vaan viittomakielisessä tai muuten erityisessä kommunikaatioympäristössä työskenteleminen. Tämmösistä esimerkkejä on vaikkapa päiväkodit, koulut ja toimintakeskukset. Työtä voi olla kuurojen, kehitysvammaisten sekä vaikkapa autistien kanssa, ihan iästä riippumatta, ja no muutenkin melkeen kenen kanssa vaan. 

Tässä on teille kuva jossa viiton syksy viime syksynä. 


Itte hain opiskelemaan viittomakielen ohjaajaksi koska en voi hakea tulkiksi koska en oo valmistunu mistään toisen asteen koulusta, mutta halusin oppia viittomakieltä. Etukäteen ei niin hirveesti ollu hajuakaan siitä mitä viittomakielen ohjaajat sitte tekee muuta ku opiskelee viittomakieltä koulussa, enkä oo varma oisinko ees hakenu tähän kouluun jos oisin etukäteen ihan tarkalleen tienny mitä se pitää sisällään. 

Oon kuitenki tosi iloinen että hain! Tänä syksynä alkoi toinen vuosi, ja vaikka viime vuosi oli osittain tosi hankala ja raskas, niin oon ensinnäki kasvanu ihmisenä ihan huimasti, ainaskin omasta mielestäni. Jotenkin on joutunu, ja saanu, tutkiskella itteään niin paljon että on ollut melkein pakkokin.

Tämän koulun aloittaminen tarkotti sitä että muutin Vantaalta Kuopioon ja koulun asuntolaan asumaan. Asuntolalla asuminen anto myös paljon, mutta nyt oon ilonen että muutto omaan (minun ja Jennan) kotiin lähestyy, ei oo enää ees paljoa jäljellä. Niin ja jos en ois tullu tänne kouluun niin en ois tavannu Jennaa ees, se on valmistunu tuolta kans. On kivaa kun on kotona semmonen ihminen jonka kanssa voi viittoa ja jolta voi kysyä viittomia joita ei tiiä tai muista. 

Tässä seuraavaksi teille kuva jossa siivoan jälkiä mediakasvatustehtävän jäljiltä asuntolalla, sekin otettu viime syksynä. 


Tykkään tällä hetkellä koulusta tosi paljon. Meidän luokka on tiivis ja pieni ryhmä jossa on yleensä tosi turvallista olla. Koulu on niin pieni että kaikki oikeestaan tuntee kaikki, ja opettajatki on ihan mahtavia ja neki oppii tuntemaan tosi nopeesti. Rakastan sitä tunnetta etten oo pelkkä nimi paperilla, numero listassa, niinku monessa aikasemmassa koulussa oon ollu. 

Koulussa kaikkeen sisältyy tosi paljon esiintymistä. Yleensä se on jokapäiväistä ja usein vieläpä monta kertaa päivässä saa mennä sinne luokan eteen puhumaan, viittomaan, leikkimään tai tekemään jotain muuta. Viime vuonna se pelotti mua ihan kamalasti, voisin kai sanoa että ihan kammosin sitä. Monet kerrat sain lähteä tunneilta pois, monesti pelotti ja itketti ja harmitti ihan kamalasti. Keväällä rohkasin itteni ja pidin pitkän esitelmän vaihtoehtopedagogiikoista (ainaskin mun mittapuulla pitkän). Tänä syksynä en oo jättäny menemättä luokan eteen, vaan oon aina vaan päättäny olla rohkea. Oon ohjannu kahta luokkaakin samaan aikaan (ykkösiä ja meidän luokkaa eli kakkosia), oon viittonu ja tukiviittonu luokan edessä ja tänään tein jotain mihin en uskonu pystyväni mutta mitä salaa halusin tehä ykkösen alusta saakka. Tässä teille video siitä: 


Tehtävänantona oli vähintään tukiviittoa jokin laulu musiikintunnille pareittain. Yritin hienosti rajata pariani pois tosta videolta kun en jaksanut, kerennyt ja malttanut kysyä häneltä lupaa videon julkaisuun. Laatu on siis vähän huono, mutta se ei toivottavasti haittaa menoa. Oli ihan parasta, tosi hauskaa ja jotenkin tosi vapauttavaa. Tuntuu että pystyy taas vaikka mihin! Virheitähän siellä joukossa toki on ja semmosia pieniä hetkellisiä jäätymisiä, mutta haitanneeko tuo nyt niin paljon. Ja tosiaan, tätä laulua ei oikeen voi sanoa viittomakieliseksi, enemmän se menee kai viitotun puheen puolelle. Niin ja sekin täytyy vielä sanoa ettei tämän ollu tarkotus olla mikään kauheen vakava käännös tai semmonen, vaan päätettiin vähän leikkiä sanoilla myös. Kuitenkin, kiitos jos jaksoitte lukea, saa kysellä lisää jos kiinnostaa! 

(niin ja joku kysy kysymyspostauksessa että voisinko tehä videopostauksen, laskettasko tää sellaseks?) 




8. syyskuuta 2013

Varoitus jo nyt että tähän postaukseen spämmään kuvia ihan vailla huolen häivää, koska olen ihan höpertynyt ja ihastunut yhteen uuteen pikku otukseen. Voin varottaa myös että se on tosi söpö, jos semmosesta nyt tarttee varottaa. 

Joten, saanen esitellä:
Tässä on Juksu! 


Juksu on kääpiöhamsteripoika, tarkemmin määriteltynä talvikko. Se on hirmuisen söpö ja muutti meille viime keskiviikkona. Käytiin eka kaupassa vähän tiirailemassa, sitten tehtiin kierros Ikeassa (ja luultavasti molemmat mietittiin vaan hamsterivauvaa koko ajan) minkä jälkeen suunta oli taas kohti eläinkauppaa. 


Tuotiin Juksu kotiin pahvilaatikossa ja laitettiin sille koti valmiiksi (semmonen oikeastaan kaikkine tykötarpeineen löytyi siis jo entuudestaan) ja päästettiin se tutustumaan uuteen ympäristöönsä. Siinä välissä Juksu meinasi myös karata multa kun pidin sitä vähän kädessä, tai siis yritin. 


Tästä yläpuolella olevasta kuvasta näkee että Juksu on aika vikkelä tapaus, ja sen takia välillä tuntuu mahdottomalta ees saada siitä kuvaa joka ei olisi tärähtänyt. Varsinkin kun se on kuitenkin enimmäkseen hereillä yöaikaan. 


Juksulle valittiin nimi selailemalla Muumi-hahmoja Wikipediasta. Juksu on Nuuskamuikkusen ja Pikku Myyn isä, Muumipapan lapsuuskavereita. Vaikka nyt Juksu on kyllä mulle ihan vaan meidän pikkuinen pallero. 


Mulla on vain kerran ennen ollut lemmikki, marsu jonka nimi oli Doris. Sain Doriksen kun täytin 10 vuotta, ja onhan siitä nyt kuitenkin jo ihan jonkin verran aikaa (ensi viikonloppuna vuosia tulee täyteen 21, minulle siis). Doris oli hirveän arka kun se tuli meille, mutta Juksu tuli ihan heti nuuhkimaan ja kattelemaan että mitäs täällä tapahtuu. Sen touhuja on hirveän hauska seurailla, koska se on liikkeessä niin paljon (siis hereillä ollessaan), ja tuijottasin sitä jopa sen nukkuessa jos se nukkuisi näkyvillä. 

Öisin Juksu onki vähän valvottanu meitä niin että se on saanu sitten viettää yönsä saunassa tai kylppärin lattialla. Aluksi se keksi kiipeillä kattoritilässä ja pureskella sitä, mutta estettiin se siirtelemällä tavaroita. Sen jälkeen alko päätyjen pureskelu, mutta otettiin siitä kohasta purukerrosta vähän matalammaksi. Kuitenkin, nyt pari yötä samassa huoneessa nukkuminen on onnistunu, ja se tuntuu kivalta (ja on kivaa myös meidän tulevia yökylävieraita ajatellen, koska uudessa kodissa Juksun paikka on olkkarissa ja siellä on myös vieraspeti).  


Haluaisin myös hemmotella Juksun ihan piloille, mutta onneksi tajuan ettei kannata. Ostettiin sille kuitenkin tämmösiä jyvätankoja kun lähdettiin viikonloppureissuun (Juksu siis oli meidän mukana), ja niistä se näytti tykkäävän tosi paljon. Ja siitäkös mä olin riemuissani, kun en ollut aiemmin nähnyt että se söisi niin innoissaan. Toinen innostuksen aihe oli kun satuin katsahtamaan Juksuun juuri kun se oli juomassa vesipullostaan. "Jenna tuu kattomaan, Juksu osaa juoda tosta oikeesti!" Omaa lasta odotellessa... Raportoin varmaan koko aika siitä mitä se tekee. "Nyt se räpäytti silmiään, nyt se aivasti." 


Mä olin jotenkin mukamas ihan varma siitä että meille ei tulis pitkään aikaan lemmikkejä ja että meille ei tulis hamsteria koska en ymmärtäny mitä hauskaa on hamstereissa. No, nyt ymmärrän. Jo nyt Juksu on tuonu mulle niin hirmusen paljon iloa ja semmosta... en tiiä. Kai sitä voisi sanoa että uutta sisältöä elämään, vaikka en ees semmoista kyllä kaivannut. Mutta on se aina kivaa kun on joku pikkunen söpöläinen kotona jolle saa sanoa että tuitui, jonka touhuja seurailla ja jota pitää kädessä vaikka. 

Paitsi että niin, en ees uskaltanu pitää Juksua kädessä sen ekan päivän jälkeen vaikka se kiipesikin mun kädelle toisinaan kun laitoin käden sen häkkiin tai tuonne. Mutta tänään se viihtyi mun kädessä ihan jonkinmoisen tovin, ja voi että miten ilonen olinkaan siitä! Nyt vähän oottelin että se tässä illalla heräilisi ja saisin pitää sitä kädessä uudelleen ehkä vähän aikaa, mutta se on jossakin puruun kaivautuneena joko nukkumassa tai tekemässä muita hommia. Tänään on ollu taas unirytmejä sekottava päivä kun on matkustettu. 

Voisin ehkä kirjottaa Juksusta vielä jonkun kilometrin lisää tekstiä, esim. että miten sillä on tapana seisoa muovia vasten ja kurkkia sieltä tosi söpösti, tai miten sen toinen jalka jää ilmaan kun se pysähtyy hetkeksi. Juksu myös tänään nappasi mun kameran linssistä kiinni kun koitin ottaa siitä kuvia. Voi että miten söpö tapaus se onkaan! Kuitenkin, ehkä jätän tän tekstimäärän tähän, ja jos tarve niin vaatii niin perustan vaikka Juksu-blogin, koska eihän tällästä varmaan kukaan jaksa lukea ees. Mutta ehkä tää hehkutus tämän kerran mulle suodaan. 

Loppuun vielä kuva Iineksestä joka niin kovasti väittää ettei pidä eläimistä. Kuvassa siis on ihana ihana Mini joka on Jennan koira ja asuu niitten lapsuudenkodissa. Mini on mun kaveri vaikkei se oo ollenkaan kaikkien kaveri, ja se on kyllä mun paras koirakaveri (niitä muita ei kyllä varsinaisesti olekaan, mutta silti). Juksu on kuljetuskopassa kun ollaan juuri lähdössä kotimatkalle, Miniä ei kiinnostanu yhtään kattoa Juksua, paljon parempaa oli nuolla mun käsiä. Tosin Juksua kyllä kiinnosti Mini silti, se kurkki kantokopan raoista sitä koko ajan. 


Mutta niin. Ehkä meille tulee vielä joskus jotain muitakin otuksia, ainaski hamstereita ja vaikka koirakin joskus, kun nämä kaksi rakasta tekee mut jo niin onnelliseksi ja saa semmoisen lämpimän tunteen aikaan. Ihanat rakkaat. Ja ihana kaikista rakkain Jenna joka on jaksanut mun eläinailahteluita suhteellisen rauhallisesti, ja juuri sen ansiosta oon alkanu ajattelemaan ihan eri tavalla. Hassua miten jotkut asiat ihan oikeesti voi muuttua, ja yleensä juuri ne asiat joista on ajatellut että ei koskaan.

26. elokuuta 2013

Halusin kertoa teille oikeastaan jo ainaskin viikko sitten yhdestä jutusta joka osottautui vielä mahtavammaksi kuin uskalsin kuvitellakaan, mutta sitten on ollut vähän kaikenlaista tässä (siitä lisää postauksen lopussa ihan hippusen) ja niimpä taas kerran blogi on jäänyt vähän hiljaiseksi sen takia. 

Mutta niin. Joskus viime keväänä eksyttiin Kuopion keskustan tuntumaan puistokirppikselle ja todettiin että sehän oli aika mukava juttu. Reilu viikko sitten järjestettiin taas samanlainen, ja me päätettiin että mennään myymään meidän tarpeettomia juttuja sinne. Ja niimpä alettiin hinnottelemaan kaikkea mahdollista tavaraa. Pari iltaa siihen meni ja päätettiin ettei mitään hirveän suurta hintaa mistään oteta paitsi semmosista jutuista jotka tiietään oikeesti vähän arvokkaammiksikin. Mulla myynnissä oli lähinnä vaatteita (ja niitä ois vielä lisää Vantaalla), Jennalla puolestaan vanhoja leluja, pelejä, kirjoja ja leffoja. 

Alla kuva meidän juomista sen jälkeen kun iso vesipullo loppui. Istuttiin suorassa auringonpaisteessa mutta onneksi ei silti ollut ihan hirveän kuuma. 


Kirppis oli lauantaina sekä sunnuntaina kello 9-15, mutta sekä lauantaina että sunnuntaina eksyttiin paikalle vasta siinä yhdentoista aikaan. Joko meitä oli aamulla nukuttanut liikaa tai sitten sääolot oli sen verran epävakaat ettei viittitty lähteä. Kun lauantaina saavuttiin tuohon paikalle ja alettiin rahdata autosta pahvilaatikoita niin heti oli ihmisiä niitä penkomassa. Kirppismaapläntti maksoi 10 euroa per päivä, mutta se molempien päivien aluemaksu saatiin takas suunnilleen ekan viiden minuutin aikana. 

Seuraava kuva on siltä ajalta kun oltiin jo saatu tavarat suunnilleen näytille ja muutenkin homma pyörimään, eikä ihmisiäkään enää pörrännyt niin sankoin joukoin joten kerettiin ottamaan kuviakin. Tavaraa tosiaan oli paljon, mutta sitä myös meni paljon. Jäljelle jäi kyllä silti vielä ihan riittämiin ja vähän enemmänkin, eli jos joku on kiinnostunut vaikka mun vaatteista ja sattuu liikkumaan Kuopion suunnilla niin tulkaa hakemaan halvalla pois! Tai tekemään vaihtokauppoja. 


Kuten mainitsin niin saatiin se kahdenkymmenen euron aluevuokra kuitattua suunnilleen ekan viiden minuutin aikana, mutta ei kauppa nyt ihan niin kiihkeästi koko aika käynyt. Kuitenkin kerättiin ihan sievoinen summa säästölippaaseen pahan päivän varalle tai johonkin muuhun kivaan juttuun. Voittoa kertyi 230 euroa, jos jota kuta kiinnostaa. 

Alla kuva kassanlaskutilanteesta kotona ensimmäisen päivän jälkeen. 


Joten. Jos joku vielä epäili niin oikeesti kannattaa mennä kirppikselle myymään! Meillä oli kyllä toki myynnissä vähän arvokkaampiakin juttuja kuten jotain pelejä (joista mä en ymmärrä kyllä mitään), avaamattomat Muumi-lakanat ja jotain muuta semmosta, mutta suurin osa kirjoista, leffoista ja peleistä lähti alle kahella eurolla ja mun vaatteetkin oli suurin osa kaks euroa tai alle. Ja neuvottelemalla sai ne vielä vähän halvemmallakin, ja tinkausta tosiaan tapahtu. Jenna sentään vähän neuvotteli hinnoista kun mä suostuin mihin tahansa ehdotukseen päästäkseni eroon kaikesta mahdollisesta minkä sinne olin raahannut. 

Niin siis piti sanoa tosiaan että kirppistely kannattaa! Se on tosi kivaa ja siitä tienaa ja siitä tulee hyvä mieli ja kaikkea. Saa jutella ihmisille, vaikka mua se aluksi kyllä vähän pelottikin. Meidän varmaan pitää lähteä vielä joskus toiste samanlaiselle reissulle, koska... 

(nyt tulee se juttu mistä sanoin alussa että on ollut vähän kaikenlaista) 

Niin siis koska meidän tarvii päästä ylimääräsistä jutuista eroon koska arvatkaapa mitä! 


(nyt kaikki varmaan jo arvasikin) 

Me muutetaan! 

9. elokuuta 2013

Hei! 

Tosiaan, tein jonkin aikaa sitten sen kysymyspostauksen, ja siihen tuli kuin tulikin kysymyksiä ihan jos jonkin verran. Aloin vastailemaan niihin jo Norjassa ollessani, mutta vasta nyt sain väsäiltyä nämä tällaiseen julkaistavaan muotoon kuvien kanssa. Toivottavasti saatte vastauksen siihen mitä kysyittekin, ja toivottavasti on ihan muuten vaan kiva lueskella randomeita faktoja ja vähemmän faktoja minusta!


1. Kerro ja näytä kolme kaunista taloa ja miksi niistä pidät.


- Ensimmäinen talo on Lillehammerista missä siis Norjassa olin sen muutaman viikon. Se on pinkki ja ihana, ja mä vaan yksinkertaisesti rakastan pinkkejä puutaloja. Tai siis vaaleanpunaisia. Muutenkin vaaleanpunaisesta on tullut joku ihme juttu mulle viimeisen vuoden aikana ja tykkään vaan hirveesti kaikesta vaaleenpunasesta. Mutta tämä talo on tosiaan ihana, noin parinsadan metrin päässä meiltä ja vielä ihan uskomattoman ihanien maisemien äärellä. 

Sitten no talosta numero kaksi mulla ei ole kuvaa, mutta se on meidän mummula Köyliössä, joka tosin ei ole enää moneen vuoteen ollut meidän mummula. Mutta se oli semmoinen Puistola-niminen luonnonvalkoinen omakotitalo, puinen, jossa oli kaksi asuinkerrosta ja kellari. Kellarissa tehtiin viiniä, hunajaa ja siellä oli puuverstas. Kellarin rappuset tuoksui maailman parhailta. Ensimmäiseen asuinkerrokseen tultiin ulkoa pitkiä portaita pitkin, ja siellä oli Kamarimummun kammari, saunakamari, sauna, olohuone sekä keittiö. Ja söpö pieni puhelinsyvennys eteisessä. Yläkertaan vievien portaiden varrella oli kaksi ikkunaa joista aina katselin ulos. Toisesta näkyi etuoven kautta saapuvat ihmiset ja toisesta näkyi vaan taivasta ja omenapuiden ylimmät oksat. Yläkerrassa oli kaksi makuuhuonetta ja aula sekä kaksi kompukkaa. Kuvittelin aina että jos me asuttaisiin mummulassa niin toinen noista makuuhuoneista olisi minun. 

Ulkona oli varmaan ainakin viisitoista omenapuuta, marjapensaita, leikkimökki, iso piha muutenkin, suuli, navetta (jossa ei ollut lehmiä), autotalli, autoverstas, perunakellari, puuliiteri ja pihan perimmäisen nurmikentän takana mehiläispesiä sekä metsä. 

En haluaisi asua niin maalla kuin mummula oli, mutta se oli silti yksi semmoinen unelmapaikka jossa viihdyin aina mainiosti, johon liittyy hirveästi muistoja. Rakastin myös sitä taloa ja siellä vietettyjä hetkiä hirveän paljon. Sinne on välillä kova ikävä.


Ja olempa nyt tosi tylsä ja sanon viimeiseksi taloksi meidän kodin Vantaalla. Se ei ehkä ole mikään semmoinen oiettäniinihana unelmatalo. Se on enemmänkin "vain" rivitalonpätkä Vantaalla. Siinä on kaksi kerrosta, kolme makuuhuonetta, olohuone, keittiö, eteinen, sauna... Se on kai aika perus, mutta mulle se on tärkeä paikka, ja ehkä listaan tämän tähän nyt siksikin että eilen illalla iski koti-ikävä. Yleensä mulla ei varsinaisesti ole ikävä kotiin, mutta nyt semmoinen yllätti ihan yhtäkkiä. Kotona on aina siistiä, siellä tuoksuu kodilta, siellä tietää miltä tuntuu kun istuu sohvalle tai nojatuoliin... Siellä on minun oma huone jossa on minun valitsema tapetti ja vaatekaappi vielä toistaiseksi ilman ovia. Siellä on minun oma piano, ja siellä majailee osa minulle maailman rakkaimmista ihmisistä. Siellä on takapihalla kesäisin riippumatto, ja siellä on muutenkin hyvä olla. Jääkaapissa aina yleensä hyvää ruokaa ja kaapissa tutut mukit joista kaakao maistuu paremmalta kuin mistään muista. 


2. Mikä on ollut onnellisin hetki puolen vuoden sisällä? Entä surullisin?
- Onnellisinta juuri yhtä on ehkä vaikeinta sanoa, mutta ainaskin se kun olin ollut pari viikkoa ulkomailla ja tulin takaisin ja sitten ymmärrettiin minun rakastaman ihmisen kanssa että tykätään toisistamme vähän enemmänkin (tai no okei aika paljon enemmänkin) ja alettiin seurustelemaan. Se oli tosi onnellista. Mutta myös monet sen ihmisen kanssa vietetyt hetket, semmoiset onnellisuushetket kun vaan tajuaa että toinen on siinä, ei ole kiire mihinkään ja saa vaikkapa syödä vähän suklaata.

Surullisinta juuri yksittäistä on ehkä vaikea määritellä, mutta luulisin että se sijoittuu yhteen tiettyyn viikkoon keväällä kun me käytiin sairaalalla paljon katsomassa kuolevaa ihmistä ja siellä oli tosi vaikea olla. Ehkä eniten tulee mieleen hetki kun sillä viikolla yritin mennä työssäoppimispaikkaan, palasin itkuisena möykkynä kotiin ja jouduin olemaan siellä yksin pari tuntia. Tai sitten se kun lähdön aika oli jo koittanut, istuin muutaman minuutin sairaalan käytävän lattialla itkemässä ja tunsin itseni tosi yksinäiseksi. Muu maailma katosi silloin. 

3. Mikä on parasta sun elämässä? saa sanoa monta :)
- Ihan parhaita asioita on Jenna, oma perhe, usko, ystävät, värit, valo, haaveet ja unelmat, koulu, elämä oikeestaan itsessään. Elämä on tosi hyvää! 

4. Missä asiassa olet erityisen hyvä?
- Mun mielestä mun suurin vahvuus tai semmoinen on ehkä se että näen maailman vähän eri tavalla. En oikein osaa ehkä selittää sen tarkemmin että miten eri tavalla, mutta uskoisin että se näkeminen auttaa mua ymmärtämään ihmisiä, käsittelemään asioita ja olemaan luova ainaskin. Ja tekee elämästä paljon jännittävää, sekä mulle että kanssaihmisille. 

5. Lempiväri?
- Vihreä on ollut mun kestosuosikkiväri jo vaikka kuinka kauan. Mutta vaaleanpunainen on myös! Semmoinen tosi haalea ja hempeä. Mutta vihreä ja vaaleanpunainen yhdessä ei missään nimessä! Oikeestaan rakastan silti kaikkia värejä, niiden tiettyjä sävyjä. 

6. Harrastatko jotain / oletko joskus harrastanut? Mitä?
- Oon harrastanu elämäni aikana vähän vaikka ja mitä. Pikkusena kävin muskarissa, sen jälkeen soitin viiskielistä kannelta. Kuusvuotiaana vaihdoin pianoon jota soitan vielä tänäkin päivänä. Lisäks oon käyny kitaratunneilla ja soittelen kitaraa muutenkin. Tykkään myös laulaa ja soittelen ocarinoja, ne on vallan suloisia! Alotin klassisen baletin 4-vuotiaana vuoden vinkumisen jälkeen, ja sitä tanssinkin sitten lähes 13 vuotta. Välissä kävin myös jossakin itämaisella discotanssikurssilla ja nykytanssikurssilla. Lukiossa opiskelin esittävän taiteen linjalla joten tuli tehtyä paljon teatterijuttuja ja musiikkijuttuja kans sielläkin. Lisäks oon opiskellu hetken aikaa musiikkiteatteria, ja siellä tehtiin paljon teatteria, musiikkia ja tanssia. Mutta jos jätetään esittävät taiteet ja siirrytään siihen mikä musta ittestä tuntuu mulle ominaisimmalta niin oon myös käynyt sanataidekoulussa, maalaustunneilla, valinnut koulussa aina valinnaisiksi kuvataideaineita ja lisäksi myös opiskellu vuoden tekstiilitaidetta, kuvista ja valokuvausta. Nykypäivänä mun lempparijuttuja on ehdottomasti valokuvaus, neulominen, kirjottaminen sekä piirtäminen, maalaaminen ja askartelu. Uusin innostus on myös Postcrossing. Tykkään muutenki kirjotella paljon kortteja ja kirjeitä! 



7. Millaista musiikkia kuuntelet?
- Se vähän vaihtelee. Klassinen musiikki on ehkä ikuinen kestosuosikki, mutta tykkään kuitenkin kai aika monenlaisesta musiikista. Tai enemmän se on kai niin että on tiettyjä biisejä mitä tykkään kuunnella eikä tiettyjä artisteja. Mutta en sikäli oo mikään musiikin suurkuluttaja että mulla ois koko aika taustalla jotain musiikkia soimassa jos olen koneella/istun bussissa/luen/syön/käyn suihkussa jne. Kuuntelen aika usein musiikkia vaan ku tuntuu siltä tai jos vaikka muuten en saa unta. Musiikki ei ole mulle mikään semmonen elämän ja kuoleman kysymys, vaan kuuntelen semmosta mikä sattuu kuulostamaan kivalta just sillä hetkellä, tai vaikkei se aina ees kuulostais niin kivalta. En oo niin tarkka, paitsi jos joku musiikki ahdistaa mua tai soi liian kovalla. Jotakin lempparimusiikkeja (tällä nimenomaisella hetkellä) on kuitenki esim. Owl City, Johanna Kurkela ja Wicked-musikaalin biisit. On hetkiä kun tartten rauhallista suomeksi laulettua nättiä musiikkia ja sitten semmosia hetkiä kun nautin siitä että siellä taustalla jumputtaa joku ja tahti on vähän villimpi. 

8. Mikä susta tulee isona?
- No siis koulusta valmistun (toivottavasti) kahen vuoden päästä viittomakielen ohjaajaksi, mutta lisäksi toivon että musta tulis maailman ihanimman tytön vaimo ja lisäks myös joskus vielä äiti! 

9. Mitkä asiat hymyilytti tänään?
- Tieto siitä että mua odotti neljä kahvia jääkaapissa (joista yhtä juon koko ajan), ja tieto kans siitä että kun vaan saan hommat tehtyä (tiskattua, pakattua ehkä ja laitettua ruuan) niin rakas tuleekin jo töistä ja syödään ja sitten lähdetään reissuun, vaikken olekaan ihan varma vielä että mihinkä saakka mennään. 

10. Minä haluaisin tietää, että mitä syöt aamiaiseksi! Kuvan kanssa :> 

(kuvassa kaakaota, mehua, karjalanpiirakoita ja weetabixia hunajalla sekä maidolla)

- En oikein syö aamiaista läheskään joka aamu jos herään aikaisin. Mutta myöhäännukuttuina aamuina tykkään syödä karjalanpiirakoita, suklaamuroja, kaakaota, tuoremehua, vohvelileipää ja persikkarahkaa. Näin esimerkiksi. Norjassa se yleensä kuitenkin jäi siihen että söin leivän juustolla ja join kaakaota. Ja siihen se jää varmaan myös silloin kun koulu taas alkaa jos en kerkeä kouluun aamiaiselle (koulussa syön leipää jonka päällä on voita, salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa sekä juustoa ja juon kaakaota sekä vettä). 



11. Ja oletko aamuihminen?
- Hehe, en todellakaan! Inhoan aikaisin nousemista ja jos mut herättää niin luultavasti sitten kanssa tietää tehneensä! Jenna voi todistaa! Kouluaamut on melkein aina ihan tuskaa eikä mulle maistu mikään ruoka aamulla eikä musta saa irti mitään järkevää tai varsinkaan mukavaa koska vaan tiuskin ja stressaan jos oon tarpeeks hereillä siihen että tajuan stressata. Herään aina ihan viime tipassa, mutta onneks sentään yleensä kerkeen ajoissa sinne minne pitääkin. Yleensä mulla on miljoona herätyskelloa soimassa (siis oikeesti ainaskin viisi) ja se kannattaa koska sitte en suutu niin helposti muille ihmisille mun herättämisestä. Jos mun heräämisestä haluaa tehä vielä vähän helpompaa ja ihmisystävällisempää (siis aatellen muita ihmisiä) niin kannattaa olla Starbucksia valmiina jääkaapissa oottamassa. Vastapainoks inhoon kuitenki myös liian pitkään nukkumista ja ahdistun siitäki. 

12. Kerro ajatuksistasi?
- Hmm en ihan ymmärrä että mistä ajatuksista. Tällä hetkellä mielessä pyörivistä? Ylipäätään jostakin aatteista tai miten mietin eri jutuista niinkun vaikka öö no en tiiä mistä, jostain pinnalla olevista jutuista? Ainaskin ajattelen että elämä on hyvää, kaikilla jutuilla on tarkotus, maailma on uskomattoman kaunis paikka ja myös rumuudessa voi olla kauneutta, kodin pitää olla luovassa sekasotkussa mutta silti siisti, lapsia ja muitaki ihmisiä pitää kohdella hyvin, aina on jotain opittavaa ja se ois hyvä oppia että on, toisten ihmisten kunnioittaminen on tärkeetä ja myös se että arvostaa asioita. Toisaalta on tärkee muistaa et aina ei tarvi jaksaa ja kenenkään ei tartte olla täydellinen. Tässä oli kasa sekavia ajatuksia. 

13. Kerro vaatetyylistäsi?
- En tiiä onko mun vaatetyylissä niin hirveesti kerrottavaa. Tykkään väreistä tosi paljon, enimmäkseen kai semmosista aika luonnonläheisistä niinkun vihreestä, ruskeesta, harmaasta, viininpunaisesta, lilasta, turkoosista, sinertävästä, mustasta pienessä määrin jne. Tykkään löysistä housuista ja löysistä paidoista ja pidän aina paidan alla toppia enkä koskaan toppia pelkästään. Mulla on usein eriparisukat ja sitten myös villasukat tai sisätossut. Arvostan sitä jos vaatteissa on taskuja ja/tai huppu. Tykkään ohuesta kankaasta mutta ei liian ohuesta, inhoon kaikkee paljastavaa. Tykkään hirveesti mekoista, etenki semmosista vähän alle polvipituisista kukkamekoista joita voi käyttää löysien housujen kanssa. Käytän kyllä farkkujaki joskus mutta en tykkää niistä hirveesti. Kotona hillun aina missä sattuu rytkyissä niinku yökkäreissä tai jossain muussa vastaavassa. Tykkäisin kulkea aina ulkona huppari päällä, tai siis ilman takkia, mutta mulla on kiva vihreä nuuskamuikkustakki talvisin. Kesällä inhoon sitä että on kuuma koska edelleenkään en tykkää mistään pienistä vaatteista ja pyrin piilottelemaan vähän. Mulla on melkeen aina huivi kaulassa (ainaski muitten ihmisten mukaan, en itte ees tajua sitä). Kenkinä käytän oikeestaan aina jonkinlaisia tennareita jos käytän kenkiä ollenkaan. 

14. Mitä värejä näät kun tunnet eri tunteita?
- En oikein näe värejä kun tunnen eri tunteita. Oikeestaan en ees tiedä mitä näen. Mutta en värejä missään nimessä.

15. Miten voit olla noin ihana? 
- En tiiä oonko nyt niin ihana, mutta ihanaa jos olen jonkun mielestä! Olen vaan minä, kai ihminen sillä tavalla on ihanin. Ja no okei blogin välityksellä ehkä saatanki olla vähän ihanampi kun oikeasti, se johtuu siitä että kirjotan tänne vaan kivoja juttuja ja laitan kivanvärisiä kuvia. Mutta on mun elämässä surujakin ja huonoja asioita joita tapahtuu, pelkään paljon, mua sattuu välillä paljon ja teen toisinaan itseni ja kanssaihmisten elämästä aika hankalaa. 

16. Miten tunnet asioita?
- Ainaskin tosi vahvasti! Olen tosi herkkä eri tunteille, niin fyysisille kun henkisillekin. Usein myös omat mielialat ja muut saattaa aiheuttaa sen että tunteet saattaa tuntua fyysisinäkin. Olen kai myös aika ailahtelevainen ihan kuukauden- tai vuodenajasta riippumatta. Usein kuitenkin jos oon ilonen niin oon ihan tosi ilonen ja jos ahdistaa niin sitten kans ahdistaa. 

17. Lempi vaatteet ja onko vaatteet sun aatteet?
- Tuossa oli jo aiemmin tuo vaatekysymys. Mutta siis lempivaatteet on löysät housut ja siinä päällä sopiva kukkamekko ja sen mekon päällä vielä joku kiva löysä pehmoinen neule ja kaulassa huivi, jalassa villasukat. Hiukset pörrönutturalla tai päässä pipo tai molemmat. Siinä nyt tuli asukokonaisuus jo. En kai pyri kertomaan sillä tavalla mitään mun vaatteilla tai harkitse kovin tarkkaan mistä ne ostan, joten ei vaatteet oo mun aatteet. En ees voi sanoa että ostasin vaatteita kirpparilta siks kun se on kierrätystä. Ostan niitä sieltä koska silleen löytää kivempia halvemmalla.


18. Mistä haaveilet?
- Haaveilen tällä hetkellä perheen perustamisesta (sitä ennen naimisiinmenosta mielellään), omasta kodista, koulusta valmistumisesta, ihanista hetkistä yhdessä ja yksinkin, elämästä. 

19. Kolme asiaa, jotka haluat tehdä eläessäsi?
- Perustaa perheen (tähän liittyy sitten kans oma koti, naimisiinmeno ja sit ne lapset), matkustaa paljon ja mahdollisesti kans asuu ulkomailla ja siinä sivussa oppia uuden kielen sekä jotain niinki tylsää kun valmistua tuosta koulusta ja keksiä et mikä musta oikeesti tulis isona. 

20. Mikä oli tämän päivän (kun vastaat kysymykseen) paras hetki?
- Varmaan valehtelematta se hetki ku työt loppu! Tänään oli sekä mulla että lapsilla aika hankala ja väsyväsypäivä, joten tuntu ihanalta kun viiminen vajaa tunti rakennettiin Legoilla yhdessä keskittyneesti ja sen jälkeen sain vapaa-aikaa loppu illan ja pari päivää (koska on viikonloppu) ja saan vaan olla nyt, tehä ruokaa ja syödä, löhöillä, kattoa sarjaa, skypetellä ja olla rauhassa. Ja huomenna aamulla nukkua! (tähän tosiaan vastasin Norjassa ollessani, enkä nyt jaksa muuttaa tätä vastausta tähän päivään kun tätä käyn läpi ja julkaisen, koska heräsin vasta joku alle tunti sitten niin että ei ole paljon kerrottavaa tästä päivästä vielä)

21. Kuinka pitkä olet?
- Suunnilleen 170cm 

22. Mitä kameraa/kameroita käytät?
- Tällä hetkellä eniten ihan vaan mun iPhonen kameraa, mikä on sinällään aika kauheeta. Lisäks mulla on Canon EOS 400D ja siihen pari lisäobjektiivia jolla kyllä kans kuvailen ihan jos jonkin verran. Muita ei ole tällä hetkellä käytössä, vaikka kotona odottelee kyllä huoltoa vissiin ainaski kuus filmijärkkäriä. 



23. Mitä mieltä olet onnellisuudesta?
- Että se on kiva asia, ihana tunne! 

24. Entä yksinäisyydestä, tunnettko joskus sitä?
- Yksinäisyys ei aina ole ollenkaan niin kivaa, tai on se joskus tarpeellista että saa olla yksin, mutta siis yksinäisyydellä käsitän enemmän sen että joutuu olemaan yksin, että ei oo ihmisiä ympärillä tai vaikka onki niin silti tuntuu yksinäiseltä. Ja tunnen yksinäisyyttä tosi usein. Vietän paljon aikaa Jennan kanssa ja se on ihanaa enkä oikeestaan esim. arkiviikolla koulun ja töitten aikana kerkeis kamalasti muitten kanssa olemaankaan, mutta välillä, tai aika useinkin, kaipaan sitä että mulla ois enemmän ihmisiä ympärillä, semmosia keneen ottaa yhteyttä ja joiden kanssa voisi vaan sopia että tavataan ja käydään vaikka kaakaolla. Oon myös vähän sen sorttinen persoonallisuus ehkä että tunnen itteni helposti yksinäiseks vaikkapa koulussa heti jos joku ei tuu tunnilla istumaan viereen tai aulassa ruokavälkällä juttelemaan. Enkä vaan mahda sille mitään. Joten kyllä, yksinäisyys on tuttu tunne, ollut jo vuosia, mutta enää se ei sillä tavalla lannista mua vaikka kaipaanki ihmisiä enemmän koko aika! 

25. Mitä haluaisit saavuttaa?
- Ensimmäisenä tulee mieleen että valmistua tuosta koulusta mitä nyt käyn! Ja siis niinkun haluankin, se nyt on ihan tosi tärkeää että valmistun (siis ei sillä että se ois jotenkin epätodennäköistä) koska sitten voi alkaa suunnittelemaan muita juttuja. Niinkun vaikka hankkia töitä ja no niin sitten kaikkea muutaki josta ei nyt täällä vielä tartte hihkua kuitenkaan. 

26. Miksi nipsu on lutunen? :3 
- Emmätiiä onko Nipsu niin lutunen. Jenna on saanu taivuteltua mut enemmän sen puolelle et se ois ärsyttävä. :D 

27. Onko sulla mitään mottoa?
- Eipä sillain. On mulla ajatuksia jotka mun mielestä on kyllä ihan fiksuja ja mitä voisin jakaa elämänohjeina vaikka mun pikkusiskolle sit ku se ymmärtää niitä, mutta ei mulla mitään semmoista tiettyä lausetta oo jota voisin motoksi kutsua. Vaikka jostain ala-asteikäisestä saakka oon koittanu keksii semmosta. 

28. Voitko tehdä joskus videopostauksen?
- Voisin, ja oon jo tehnytkin pari. Esimerkiksi tässä ja tässä. Ehdotuksia siitä mimmosen videon tekisin otetaan toki vastaan! :) 

29. Voisitko ikinä tavata bloginlukijasi?
- Totta kai voisin! Kaipaan aina uusia tuttavuuksia, ja miksipä ei vois tutustua sitäkin kautta et joku lukee mun blogia. Ja siis oon tavannut niin monta nettituttuani ettei sekään oo mikään kynnyskysymys. Eri asia on sitten että kuka se ihminen on, onko se kiva ja haluanko tavata. 

30. Onko sulla jotain ehdotonta lempparikuvaa, jonka olet ottanut? Olisi kiva nähdä se! :)
- Aloin heti pohtimaan tätä kun näin tämän kysymyksen, mutta ei kyllä tuu mieleen mitään yhtä tiettyä. Tosi vaikea sanoa siis. Eipä kai semmosta mitään vaan yhtä, vaan aina kun ottaa kuvia niin saattaa olla joku suosikki niiden kuvien joukossa. Mutta ei sillain siis ole. 

31. Do you have brother or sisters? :) 
- I have brother named Aku, he's 18 years old and sister named Mila who is 3 years old (with Mila we have different mums so actually she's my stepsister but I call her just my sister). 

32. Do you have pets? 
- No I don't and I don't really like animals that much. But Jenna has the most lovely dog ever, probably she is the only one dog that I really like at all but still. So maybe in the future there will be someone even almost as lovely as that dog. And I used to have a guinea pig and I like guinea pigs too but don't know if I'd like to have any of my own. 

33. Do you belive in God? 
- Yes I do. 

34. Can you talk Swedish? 
- Not that well, I understand some Swedish because of being able to speak some Norwegian but when I try to speak Swedish all that comes out is Norwegian. 

35. Missä tapasitte sun rakkauden kanssa? 
- Mun nykyisen (ja sen entisen) koulun asuntolassa.

36. Miten sun vanhemmat ja uskova yhteisö hyväksyvät asian? 
- Vanhemmat on koko aika olleet tosi iloisia mun puolesta, ne tykkää Jennasta tosi paljon ja esim. koko kesäkuu vietettiin mun kotona, eli siis vanhemmat suhtautuu tosi hyvin. Samoin sisarukset, vaikka no siis Milahan nyt ei vielä hirveesti tajua, mutta kuitenkin. On ollu tosi suuri tuki että vanhemmat suhtautuu niin ihanasti ja on mun puolella ja haluu tukea jos tulee jotain vaikeita juttuja eteen tähän tai mihin vaan juttuun liittyen. Uskovasta yhteisöstä on paha kokonaisuutena mennä sanomaan mitään, koska kaikissa kirkoissa ja erilaisissa seurakunnissa suhtaudutaan eri tavalla. En oo ollu hirveän avoin tästä, vaan pikku hiljaa oon ehkä kertonu enemmän yksittäisille ihmisille. Osa on suhtautunu tosi hyvin, osa sitten taas ei ja osa siltä väliltä. 

37. Uskotko Jumalaan? 
- Uskon. 

38. Mikä on sun lempikukka? 
- Apua en kyllä tiiä! Tosi vaikea sanoa, se vähän riippuu että mihin tarkoitukseen niitä kukkia käytettäis. Siis tyyliin että millasii kukkia tykkäisin saada/kasvattaa mun kotona/puutarhassa (jos mulla ois puutarha. tai koti) jne. Enkä ees tiiä niitten kukkien nimiä mistä tykkään. Ainaski luonnonkukista niinku sinikelloista ja semmosista pienistä valkosista minkä nimi on joku tähti. 

39. Entäpä lempi jäätelö?
- Jos puhutaan jätskitötteröistä niin lemppari voisi olla polkka! Tykkään kans mintusta, minttusuklaasta ja sitruunalakritsista. Pakettijätskeinä tykkään semmosista suklaajätskeistä missä on kakunpalasia joukossa (siis niinku brownieta tai jotain semmosta). En tykkää mansikkajätskistä enkä vaniljajätskistä mutta voin kyllä syödä kumpaaki jos vaikka kylässä tarjotaan. Ja Puffet-jätskit on kans nams, ne mintun makuiset! 



40. Jos sie oisit villasukka, mimmonen sukka sie olisit?
- Oisin varmaan aika semmoista jotain löysää ja ohutta neulosta oleva jossa ois kaikkia mun lempparivärejä jotenkin sopivasti. Ainaskin vaaleanpunaista ja oranssihtavanvaaleanpunaista liukuvärjättyä lankaa, ehkä jopa aika suuri osa siitä sukasta. Ja sitten ehkä jotain hmm... En osaa sanoa. Semmoisia auringonlaskun värejä. Liukuvärjättynä. Lanka olisi vähän pörröistä mutta ei kuitenkaan hirveän, pehmeäksi kulunutta vain mutta ei reikiä sukkaan tai jos niin sitten hyvin kivasti paikattuja. Se sukka yltäisi polviin saakka mutta olisi rutussa nilkassa. Ihan ylhäällä olisi pieni pätkä 1o 1n -joustinneuletta mutta loput ois ihan vaan tasasta neuletta tai semmosta. 

41. Mikä on maailman paras ääni?
- Maailman parhaita ääniä on niin monta ja se varmaan riippuu kyllä hetkestäkin aika paljon, mutta ainakin on ihanaa kuulla oman rakkaan ääni. Sitä kaipaa aina jos ei hetkeen oo kuullu! Siis ihan puheääni, mutta Jennan dinosaurusäänet on kans jotain sulosinta maailmassa vaikkei se itte ehkä olekaan samaa mieltä. Ja Jennan aivastukset! Lisäksi muidenkin rakkaiden ihmisten äänet on ihania, etenki meidän mummun ääni on semmoinen että kylmät väreet kulkee selkää pitkin kun se juttelee, varsinki sillon jos se kertoo neuletöistään. Joskus musiikki on kans ihana ääni, semmoinen klassinen erityisesti, tietynlaiset sävelet. Tykkään hirveesti kans puron solinasta ja tuulesta. Ja sitten Totorossa siitä äänestä mitä ne nokipallerot pitää ja kans Muumeissa kaikista äänitehosteista, varsinki semmosesta hassusta äänestä jota en osaa kyllä kuvailla ollenkaan, mutta semmonen tupsahdusääni.

42. Miten löydetään (uusia) ystäviä?
- Taidan olla ehkä huonoin antamaan tällaisia vinkkejä koska mulla ittelläkin tuntuu tällä hetkellä jotenkin olevan ystäväpula. Ainaskin semmoisten läsnäolevien ystävien pula. Mutta kai niitä oikeesti saa sillä tavalla että menee johonki toimintaan mukaan (mulle semmoinen toiminta on ollu seurakunta sekä Suomessa että ulkomailla) tai muuten vaan lähtee ettimään tuttuja. Kirjeenvaihto kai toimii kans tai sähköpostit tai mitkä vaan. Ja miksei blogitkin, koska sitten tietää siitä ihmisestä jo vähän enemmän ja voi vaikka laittaa sille postia sitä kautta jos se vaikuttaa saman henkiseltä kun itte on. Mutta silloin se ihminen saattaa kyllä fyysisesti sijaita aika kaukana jos siihen on tutustunut vaikkapa kirjeiden välityksellä. Harrastusten toimivuudesta en tiedä kun en varsinaisesti viime aikoina ole koettanut. Mutta kai parasta on se kun on avoin mieli ja näyttää siltä että haluaa tutustua ihmisiin ja on semmonen ku on, ihmiset kyllä huomaa että teeskentelee jos teeskentelee. Ja toisaalta kai niitä ystäviä vaan jotenkin tulee jostakin kun niin monella ihmisellä niitä kuitenkin on. Ehkä mäki vielä löydän omani ja kaikki ne myös jotka semmosia kaipaa! 


43. Mikä oli parasta ja kauheinta ala-asteella?
- Varmaan parasta oli se että melkein kaikki oli vielä melkein kaikkien kavereita, luokassa oli hyvä yhteishenki, sai vielä leikkiä eikä se ollu noloa, opettajat oli luokanopettajia ja tunsi oppilaansa ja kannusti tekemään juttuja, jokainen oli enemmän persoona kuin vaan yksi muiden joukossa. 

Kuten edellisestä voi päätellä niin viihdyin ala-asteella aikas hyvin, mutta sitten no omista ala-astekokemuksista inhottavimpia oli ehkä se että oli kotona vaikeeta mutta sitä ei uskaltanu kertoa koulussa, ja sitten se kun ala-asteen loppupuolella luulin ettei kukaan haluis olla mun kaveri ja niimpä kielsin omia ystäviäni olemasta mun kanssa kun ajattelin että se ois niille vaan huonoksi koska eihän mussa oo mitään hyvää. Mutta siitäkin voidaan palata sitten taas hyviin juttuihin ja todeta että ne tosiaan oli oikeita ja ihania ystäviä koska ne oli sitä mieltä että oon ihan väärässä ja voitti mut taas puolelleen koska välitti niin paljon. 


44. Mikä oli parasta ja kauheinta yläasteella?
- Yläasteella parasta oli meidän kaveriporukka jossa oli ihan värikästä sakkia, se kun leikittiin käytävillä vaikka kaikki katto oudosti, pidettiin yöpukupäivä ja muutenkin ehkä oltiin kummallisia mutta iloisia keskenämme. Parasta oli myös äidinkieli ja ainekirjoitus! Ja jotkut tietyt opettajat. 

Kauheinta yläasteella oli kiusaaminen ja pieneenkin erilaisuuteen kohdistuvat katseet ja huomautukset. Mulla oli yläasteaikana myös aika tosi vaikeaa, ja sen takia osa yläasteesta on muutenkin aika sumuisuuden peitossa. Kamalinta oli myös se jos ei viitannut ja opettaja käski vastaamaan, ruotsin ja englannin opiskelu, liikuntatunnit, esitelmien pitäminen tai muuten luokan eteen joutuminen ja se kun vaan pelotti niin paljon.


45. Mikä oli parasta ja kauheinta 2. asteella?
- Hmm no kerkesin opiskella lukiossa vaan sen vuoden ja nyt opiskelen taas toisella asteella, mutta ihan erilaisessa koulussa. Joten no lukiossa parasta oli varmaan vapaus siitä että sai päättää asioita, se ympäristö ja mun omat kaverit (joita oli ehkä ihan pari vaan mutta silti). Kauheinta lukiossa oli se että en meinannut jaksaa ja siksi tuntui etten osaa mitään, vaikka numerot kyllä siis puhuu sen puolesta että osasin, mutta siellä tuli siitäkin huolimatta semmonen tyhmä riittämättömyyden tunne, tunne siitä että suoritukset on kaikki kaikessa ja mä itte en merkitse mitään. 

Nykyisellä toisella asteella eli ammattikoulussa (hassua, en oo koskaan aatellu että oisin amiksessa...) jossa opiskelen viittomakielen ohjaajaksi niin hmm parasta on ehdottomasti että se on pieni koulu, ihmiset ja opettajat on mun kokemuksen mukaan valtaosa tosi kivoja, saadaan itte vaikuttaa siihen miten ja missä opiskellaan, saa tehdä paljon juttuja käytännössä ja opettajista tulee noin pienessä koulussa niin tuttuja että niille on helppo jutella eikä me todellakaan olla vaan nimiä jossain listassa tai meidän "arvo" jotenkin määräydy koulumenestyksen perusteella tms. 

En nyt tiiä onko tämä varsinaisesti "kauheaa" mutta siis huonoja puolia on se että koulu sijaitsee metsässä kaukana kaikesta, ja toisaalta juttuja tehään niin paljon ryhmätöinä ja käytännössä että välillä haluisin vaan kirjottaa esseitä ja päntätä tietoa kirjasta. Ja välillä on vaikea tietää että minkä perusteella meitä ees arvioidaan jos jonkun kurssin aikana on pelkästään vaikkapa askarreltu ja leikitty. 

Mutta siis kuten voitte huomata niin viihdyn nykyisessä koulussani paljon paremmin kun lukiossa!


Toivottavasti oli edes vähän kivoja ja jotenkin ymmärrettäviä vastauksia! Ehkä uskallan tehdä jonkin samanlaisen kysymysjutun vielä tulevaisuudessakin, sillä huolimatta siitä pelosta ettei kukaan kysyisi mitään, niin kaikki kysyikin tosi paljon! Jee!