14. toukokuuta 2013

Haluan vain ilmoittaa että olen täällä edelleen. Tauko, en keksi kirjoitettavaa. Elämä on jatkunut ja pienet ilot palanneet, jotenkin ei vain ole tuntunut niin tarkoituksenmukaiselta elää muualla kuin täällä. Tässä. Hänen kanssaan, lähellä. 

(joten netti ei ole tuntunut niin tärkeältä kuin tämä hetki juuri tässä. niin ja lisäksi uusi ihana puhelimeni vielä uudempien kukkakuoriensa kanssa on aika tehokas magneetti tietokoneeseenkin verrattuna. sitäpaitsi nyt tietokoneen latauspiuha on vantaalla ja minä kuopiossa)

 

Elämä on kai enimmäkseen sitä että olen koulussa. Käyn kaupassa, syön, katson Serranon perhettä, käyn kävelyillä tai autoajeluilla, hymyilen, pussailen, nukun, kiroan herätykelloa aamuisin, otan kuvia ja haaveilen. Niin kuin aina ennenkin. Kaikki on kuitenkin erilaista, koska mitään sitä ei tarvitse tehdä yksin. 


 (kenkä-/jalkakuvien määrä on muuten aivan huima, melkein hävettääkin)
On ihanaa huomata että minä joka pelkäsin en enää pelkääkään. En pelkää sitä että joku on lähellä tai sitä että on yhteisiä suunnitelmia, yhteistä tulevaisuutta. Tiedän että haaveilin siitä, mutta voin kai myös myöntää että pelkäsin sitä niin paljon etten uskonut että koskaan uskallan. Ja nyt sitten uskalsinkin. Minua ei ahdistakaan se että herään jonkun vierestä aamuisin, käyn kaupassa, olen, hengitän, teen koulutehtäviä niin että joku on aina läsnä. Joku on aina läsnä koska haluan niin.


Elämä on onnellista, elämässä on uusia vivahteita. Elämä näyttää minulle sellaisen puolen jota ei ole koskaan ennen ollut. Välillä pelkään vielä vähän, pelkään ihmisiä. Mutta häntä en pelkää, koska hän on minulle turvallinen. Muusta en kai oikein enää kirjoitakaan, mutta eikö se ole ihan normaalia että vielä lähes neljän kuukauden jälkeenkin ajatukset pyörii vain yhdessä ihmisessä, sen silmissä ja hymyssä ja olemisessa? 

Toivottavasti kukaan ei tylsisty siihen että olen rakastunut hömppä eikä siihenkään että minusta ei oikein kuulu. Ehkä joskus taas, joskus kun tuntuu siltä. Nyt lähden parvekkeelle puhaltamaan saippuakuplia. 

(elämä on aika ihanaa. huomaan sen aina välillä vaikka joskus kiukuttaakin kaikki)

3. toukokuuta 2013

Silloin kun vielä oli lunta maassa. 
Mutta nyt kaikki on muuttunut.
Lumi on sulanut, kevät tullut ja minulla on otsassa kuhmu. 

Tässä lähti kivannäköistä postia tärkeille ihmisille. 


Ja tässä on mummulan söpö traktori, vailla sen suurempaa merkitystä. 
Pääsiäinen mummulassa oli ihana, silloin asiat oli vielä hyvin. 


On asiat nytkin hyvin, kuitenkin. Ja kesä tulee pian. Matka kotiin, ehkä sitten on jo lämminkin. Tennarikelit.