2. heinäkuuta 2013

Olisi tietenkin paljon kerrottavaa koko kesästä ja koko elämästä, koska vietän niin paljon aikaa koneella enää nykyään. Mutta jotenkin tuntuu siltä että haluan kertoa tämän ihan ensin. Vaikken vielä tiedäkään mitä kertoisin. Kuvat kylläkin kertoo jo aika paljon. 


Lähiaikoina on näkynyt sateenkaarilippuja joka paikassa, ja minulle se on kertonut siitä että minäkin saan rakastaa. Että minullakin on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi, eikä minun sen takia tarvitse olla piilossa. En oikeastaan enää jaksakaan välittää meihin kohdistuvista katseista kauppareissuilla tai muualla, enkä siitäkään jos joku nyt näkisi vaikka tarpeelliseksi kommentoidakin jotain. Ei minua hävetä tai pelota se ollenkaan. 


Välillä silti mieleen nousee kysymys että miksen minäkin saisi vaan olla normaalisti? En minä näe minussa tai meissä enää mitään sen ihmeellisempää. Tai kyllä näen, koska rakkaus, onnellisuus, tämä tunne... Se kaikki on tosi ihmeellistä ja suurta ja tärkeää, mutta usein niiden ihmisten katseet kertoo ihan jostakin muusta kuin tuon kaiken huomaamisesta. 


Lauantaina oli tosi hieno, pelottava, jännittävä, kummastuttava ja outo tunne kävellä Senaatintorille ja nähdä TOSI paljon ihmisiä, sateenkaaren värejä ja ilmapalloja. Sen jälkeen oli uskomatonta kävellä Helsingin keskustan suurimpia katuja niiden ihmisten kanssa, hymyillä ja huomata ettei kukaan todellakaan katso oudosti kun pidetään toisen kädestä kiinni ja ollaan onnellisia yhdessä. Sen pienen hetken me kuuluttiin siihen ja huomattiin ettei olla ainoita tällaisia, ei todellakaan. 


Minun tie tähän on oikeasti ollut tosi pitkä, ja odotan vielä sitä hetkeä kun saan kertoa sen koko tien jollekin, kun saan itsekin niitä paloja vielä vähän lisää kokoon ja järjesteltyä. Joka tapauksessa olen onnellinen, ja tänään me tehtiin ihan hirveän suuri juttu ja päätettiin olla julkisesti yhdessä jopa Facebookissa. Vähän minuakin hymyilyttää että Facebook näyttelee niin suurta roolia, mutta kai se vaan menee niin. Nyt kaikki minun lähes 400 tuttua ja tuntemattomampaa ihmistä näkee ihan oikeasti mustaa valkoisella. Minä avasin kaapin ovet ja voi kyllä valossa onkin paljon mukavampaa ja helpompaa hengittää! Vaikka vähän vielä pelottaakin. 

Olen kirjottanut tästä ennenkin. Eikä varmasti ole viimeinen kerta kun kirjoitan. Joka tapauksessa haluan vaan olla se mikä olen vaikken itsekään ihan ole siitä selvillä. Haluan olla valehtelematta kenellekään, piiloutumatta ja kärsimättä siitä että kaikki ihmiset ei tiedä ja silloin tuntisin itseni ihan epärehelliseksi. Näin on hyvä, ja jos jollekin ei ole niin se ihminen saa itse päättää jääkö vaiko eikö. 

Lots of love to everyone, it was all around in Saturday and I want to keep it still around! 


1 kommentti:

  1. Löysin siun blogin ehkä pari viikkoa sitten ja tämä on ensimmäinen tuore postaus jonka sain sulta lukea.

    Eipä miulla sen kummempaa kommentoitavaa tässä nyt ole kuin että oot ihana, tästä postauksesta tuli hyvä mieli, sekä halusin vaan toivotella onnellista ja rakkauden täyttämää jatkoa. Älkää antako katseiden tai tyhmien ihmisten puheiden lannistaa. ♥

    VastaaPoista