2. elokuuta 2013

Nyt tulee Norjakuvia tai ehkä Norjajuttua muutenkin, mutta ihan ensimmäisenä haluan kyllä sanoa että mun kameran käyttö on ihan järkyttävän vähäistä nykyään. On vaan niin paljon helpompi napata mukaan kännykkä kun se mahtuu taskuun, ja sitten en ota kameralla ollenkaan enää semmoisia kivoja kuvia pienistä arjen asioista, vaan jotenkin tuntuu että vaan muutamasta tilanteesta viikkojen aikana. Sitten kuitenkin ihastelen sitä miten paljon parempaa laatua kameralla saa aikaan ja miten ihanalta ne kuvat näyttää kun tarkennus osuu oikeaan. Pitää oikeasti ryhdistäytyä kameralaiskuuden kanssa! 

Kuitenkin, tällä pohjustuksella, nämä tämänkertaiset kamerakuvat ei ole niin hirveän upeita tai hienoja. Tuntuu etten enää samalla tavalla jotenkin luonnostaan osaa muokatakaan kuvia sellaisiksi kuin haluaisin, vaan niistä tulee ihan tyhmiä ja juuri semmosia kun en haluaisi. Mutta niin, tämän piti olla Norjasta eikä siitä miten huono olen käyttämään kameraa, jotenka joo. 


Olin siis tosiaan Norjassa nyt kolme viikkoa, tai melkein kolme, kuten moni varmastikin jo tiesi. Oli ihanaa saada mahdollisuus lähteä taas sinne, viettää aikaa lasten kanssa ja no muutenkin ehkä yhdessä mun suosikkikaupungeista koko maailmassa (siis niistä missä olen käynyt). Vastapainona oli kyllä ihan kamalan kova ikävä omaa rakasta, ja illat menikin siksi monesti tietokoneen äärellä skypetellen, mutta kyllä mä oikeesti muutakin tein! Kävin iltasin jonkun verran kävelyillä, koska maisemat on oikeesti ihan mahtavat, ja lisäksi löysin viimisellä viikolla semmosen aivan ihanan askartelukaupan jonne sai vaan mennä tekemään  juttuja, juttelemaan ihmisten kanssa ja olemaan. 


Lasten kanssa touhuttiin monenlaisia juttuja. Käytiin koulujen pihoilla leikkimässä, hypittiin ihan tosi paljon trampoliinilla, käytiin kävelyillä vähän, poimittiin marjoja, rakennettiin maja, luettiin kirjoja ja tietenkin leikittiin vähän kaikenmoista. Välillä oli toki niitä vaikeampiakin päiviä, mutta aika kulu silti pääsääntösesti tosi nopeasti ja meillä oli kivaa yhdessä! 


Tulin taas siihen lopputulokseen että haluisin oikeesti asua Norjassa vielä joskus. Jotenkin musta tuntuu että sovin sinne, ja että sopisin vielä paljon paremmin jos mulla ois siellä ihan oikea elämä. Tällä kertaa vähän surullista oli se etten oikeen uskaltanu tavata kauheen paljoa mun vanhoja ystäviä koska pelotti niin paljon mitä ne musta ajattelis ja ettei ne oikeastaan edes haluaisi tavata, että vastassa olisi vain jotakin kylmänkalseaa tai saarna. Onneksi vietin kuitenkin paljon aikaa Joycien ja vähän aikaa Marshan kanssa. Siitä tuli superhyvä mieli, ja niitten luona pitää päästä taas käymään! 


Vaikka etukäteen pelotti se miten kova ikävä kotiin tulisi, miten ajan saisi kulumaan, mitä tapahtuu jos kohtaan ihmisiä jotka tietää, ja mitä sitten jos ja niin ja kun... Mutta aika kulu silti yllättävän nopeesti, ja viime perjantaina olinkin taas jo illalla Suomessa, nukkumassa yötä Jennan vieressä. On ollu ihanaa taas olla kotona, tuntuu kivalta ajatukselta matkustaa Kuopioonkin taas pian. Mutta voin silti myöntää että on mulla vähän Norjaakin ikävä, ilman yhtäkään tärkeää ihmistä edes siinä maassa olisi jotakin joka vaan kutsuu mua puoleensa! Sitä paitsi haluan oppia puhumaan norjaa paremmin. 

3 kommenttia:

  1. Milloin tulee ne vastaukset?

    VastaaPoista
  2. Mahollisimman pian! Oon ja ollaan touhuttu paljon kaikkea muuta nyt viime ajat (matkustettu Vantaalta Kuopioon esim ja vietetty kesäloman vikoja hetkiä, oltu koiravahteina ja hinnoteltu kirppistavaroita...) että en oo sitä hirveesti ees kerenny miettimään. Mutta uskaltaisinkohan sanoa että perjantaina mulla on aikaa vielä ettiä vastauksiin sopivat kuvat ja sitten julkaista koko juttu. Viimeistään viikonloppuna. :)

    VastaaPoista