24. marraskuuta 2013

Huomenta! 

Tässä olen minä aamulla. Onnellisena vielä peiton alla juuri nousemassa sängystä ylös. 


Pahvilaatikkopino vielä näkyy makuuhuoneen peilistä, mutta muutoin koti alkaa olla jo aika ihana ja juuri omanlainen. Eilen imuroitiin pitkästä aikaa (ehkä vähän liiankin pitkästä aikaa) ja siivottiin muutenkin. Nyt altaassa ei ole tiskejä eikä lattioilla roskia, matot on löytäneet uuden paikan ja olohuone saanut suuren maton joka jotenkin kruunaa kaiken. 

Olohuoneen ikkunalaudalla on joulukynttelikkö, kitara nojaa DVD-hyllyyn. Makuuhuoneen lattialta löytyy yhteensä mattoja viisi, kaikki muumit on koottu talonsa eteen omalle paikalle ja keittiön pöydällä on kasa kuvia ja muita asioita odottamassa seinälle pääsyä. Vielä ei tiedetä mille seinälle. 

Roskat pitäisi vielä viedä, eteisestä tuli värikkäämpi uusien mattojen myötä, kaulahuivit rönsyää edelleen yli hattuhyllyltä säilytyskoreista huolimatta. Minä olin rohkea ja putsasin kylpyhuoneen lattiakaivon, eihän siitä tapeltukaan kuin muutama viikko. Ketään ei saatu lahjottua sitä tekemään (ei sillä että vaihtoehtoja olisi ollut kovinkaan montaa), ja eilen minuun iski joku rohkeuspuuska yhtäkkiä. Pesin myös vessan ihan kokonaan, ja sen jälkeen tuntui ansaitulta katsoa Serranon perhettä ja syödä. 


Mutta nyt on sunnuntai ja me nautitaan tästä aika hiljaisesta ja hitaasta aamusta. Ulos on tullut lunta, ei varmaan pysyvästi, mutta juuri tähän hetkeen kyllä. Aurinkokin valaisee puiden latvoja jo kultaisesti vähän, kaikkialla todella on hiljaista, paitsi että hamsterit rapistelee välillä ja jääkaappi hurisee. Aamupala tuoksuu uunissa. 

Myöhemmin tänään leivotaan karjalanpiirakoita, riisipuuro on jo keitetty valmiiksi. Tällaisiin hetkiin haluaisi vain jäädä. Ei ole kiire, muttei ole ihan pysähtynytkään. Juuri sopivasti odottava olo, mutta silti ihan rauhassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti