19. joulukuuta 2014


Olen taas ollut blogihiljainen, ja tovin jo mietinkin pitäisikö lopettaa kirjoittaminen. Ahdisti kuitenkin ajatus siitä ettei mulla enää olisikaan tätä paikkaa minne kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu, ja niimpä ajattelin että miksei tämäkin voisi olla olemassa, ja tulin siihen lopputulokseen että voihan tämä. 

Mikä juuri nyt sitten on tärkeää, tärkeämpää kuin tänne kirjoittaminen? Eläminen kai, niinkuin nykyään aina tuppaa olemaan. Selvisin kipeilystäni vaikken vieläkään ihan kokonaan, ja olen stressannut koulujutuista ehkä enemmän kuin ikinä ennen elämäni aikana. Se ei ole ollut kivaa, mutta nyt on opinnäytetyö valmiina (alapuolella oleva kuva havainnollistaa opinnäytetyötä - siinä Ninni auttaa mua kirjoittamaan sitä), viittomakielen k-tason tentti käytynä (vaikka tulokset saakin vasta myöhemmin), edelleen korvaustehtäviä rästissä mutta jotenkin käsiteltävässä muodossa silti, joulukortit ajoissa postilaatikkoon pudotettuna ja lahjatkin alkaa olla paketeissa. Niin ja joululoma alkoi, vaikken vielä ihan osaakaan huokaista. 


Eilen oli viimeinen koulupäivä ja taisin ylittää itseni, jopa kahteen kertaan. Ensimmäisenä siksi että meillä oli aamulla joku kamala seminaarialustuksen tapainen jossa piti viittoa kahdelle luokalliselle ihmisiä ja selvisin siitä hengissä, ja iltapäivällä me saatiinkin yhtäkkiä tietää että ihan liian lyhyessä ajassa pitäisi valmistella esiviitottava joululaulu ja viittoa se sitten koko koulun yhteisessä joulujuhlassa. Ei mitään paineita, ei toki... 

Mun ongelma on kauan ollut esiintymisjännitys, ja kyllä mä siitä kärsin vieläkin, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Eilen oli semmoinen päivä että vähän enemmän. Viittomakieli ei sikäli hirveästi paranna asiaa, että viittoen jonkun asian esitelmöiminen on mulle ihan sama kuin menisin pitämään puhetta millä tahansa vieraalla kielellä jota olen opiskellut reilut kaksi vuotta (vaikkakin melko intensiivisesti mutta silti). Mutta kun nyt kerran tuli käännettyä joululaulu viittomakielelle, niin nauhoitin sen tänään sitten videolle kuitenkin ja ajattelin että siitä saisin ihan hyvän joulutervehdyksen myös blogin puolelle. Alla siis viitottu video, Varpunen jouluaamuna


15. marraskuuta 2014

Tulin keskellä viikkoa kipeäksi ja siitä lähtien olen tylsistynyt kotona. Vaikka kurkkukipu ei ole kivaa eikä siitä seuraava puhumattomuuspakkokaan oikein, niin ensimmäiset kipeilypäivät sujui kuitenkin aika mukavasti. Enää ei tunnu yhtä mukavalta. 

Tänään oli aamupalaksi herkkukarjalanpiirakoita. 


Kipeän kurkun ja pihisevän äänen, tai äänettömyyden, vielä kestän ja jaksan. Huono olo ja kuume, kylmä, särky, sekin on semmoista ihan ok -kipeilyä. Mutta tukkoinen nenä ei ole. Se vie elämältä tarkoituksen kun ei voi nukkua eikä keskittyä mihinkään. Eikä mikään auta. 

Halusin tänään tehdä jotain, mutta kun en voinut lähteä minnekään niin neuloin. 


Välillä tuntuu että tulen hulluksi neljän seinän sisällä, vaikka tätähän sitä kai juuri arkena kaipaakin. Istumista, yöpaitapäiviä, elokuvia, käsitöitä, ei kiirettä mihinkään kun ei voi mennä mihinkään, lupaa niin moniin päiväuniin kun jaksaa nukkua... Mutta kun en voi nukkua. 

Löytyi kalalankaa ja virkkasin kukkia. 


Olo ei ole kovin hääppöinen ja se ei ole kivaa, mutta toisaalta koti on ihan kiva silti, nämä seinät ja tunnelmat. Yhdessä vietetty aika. Vaikka joka hetki toivoo että tuntuisi jo vähän paremmalta. Vielä ei tunnu. 

Illalla sukka oli kasvanut jo kantapäähän saakka. Kuvasta tuli vahingossa supersininen. 


Ei kamalan hyviä kuvia tai ajatuksia, mutta ei kai nyt voi olettaakaan. 

2. marraskuuta 2014

Nyt on kai vaan pakko myöntää että väsyttää. 

Koulu, tunnelmat, loskasää. Painajaisunet. Arkipäivät, tekemättömät tehtävät, ihmiset.


Onneksi on myös pilkahduksia. 

Meillä on uusi lamppu ja huomenna uusi pyykinpesukone. Kävin tänään kirkossa. Meillä on koti. Meillä on toisemme. 


28. syyskuuta 2014

Eilen me poikettiin kirppiksellä ja sieltä löysin huivin ja paidan. Taisin kyllä juuri eilen päästä sanomasta miten tykkään värikkäästä pukeutumisesta, ja sitten marssin kirppikselle ostamaan mustavalkoisen paidan. Mutta siis oikeesti, se maksoi 50snt, se on pehmeäksi kulutettu ja silti kirkkaan värinen, sopivasti vähän liian iso ja muutenkin kaikin puolin mukava. En ees sovittanut sitä ostaessani vaan totesin että jos ei muuten niin teen siitä tilkkuja yhteen projektiin tai pidän yöpaitana. Mutta päiväpaita siitä saattaa kyllä nyt kuitenkin tulla, voishan sitä piristää jollaki värikkäällä kangaspalasmerkillä kyllä. 


Huivi sitten puolestaan on niin mua kuin vain olla ja voi, ja maksoikin huomattavasti enemmän kuin paita (3e). On se lämminkin ja iso ja värikäs, tai tuommoinen maanläheisesti värikäs, juuri syksyyn sopiva siis. Ja mun mielestä nuo kaksi vaatekappaletta (siis huivi ja paita) sopivat kaiken lisäksi vielä hirmusen hyvin yhteen. Ei ehkä kenenkään muun mielestä tai minkään maailman värisääntöjen mukaan, mutta ehkä just siks. 


Tänään on ollut kaunista syksyistä valoa, ja niimpä napsin vähän kuvia ihan vaan kauniin valon takia. Tosi nopeasti ihan vaan siks että kamerasta meinas loppua akku ja tunsin itteni liian laiskaksi sitä lataamaan ensin - tai liian malttamattomaksi odottamaan. Niimpä kuvat sai luvan onnistua ekalla kerralla. Kameran akku ei tosin vieläkään ole loppunut. 


Oon viime aikoina virkannut paljon tiskirättejä. Bambulanka tuntuu ihanalta käsissä, sitä on ihana virkatakin, minkä lisäksi virkkaaminen on sitäpaitsi tosi palkitsevaa kun työnsä tuloksen näkee niin nopeasti (vielä nopeammin kun neuloessa) ja yksi tiskirätti valmistuu hyvin nopeasti sekin. Oon myös suosinut malleja joissa ei tartte laskea ollenkaan (tai kehitellyt semmosia päästäni), jolloin esim. koulussa oppitunneilla virkkaaminen on paljon vaivattomampaa kun ei tartte niin keskittyä siihen tekemiseen mutta saa kuitenkin käsille jotakin tehtävää mikä taas parantaa mun keskittymiskykyä ihan huomattavasti. Jos unohdan tai jätän neuleen kotiin niin piirtelen monisteiden reunat täyteen, jotenkin käsityöt tuntuu mielekkäämmältä. 


En oo koskaan aikaisemmin ollut kyllä mikään kova käsityöihminen. Oikeastaan inhosin käsitöitä ja ajatusta siitä että pitäisi osata. Aika takkuisesti neulominen sillon muutama vuosi sitten alkoikin, mutta siitä se sitten lähti ja sen jälkeen olen neulonut. Virkkaaminen tuntu kuitenkin ihan utopistiselta ajatukselta enkä sitten virkannut. Paitsi vuosi sitten. Meillä oli koulussa semmosia rasteja joissa yhdellä opeteltiin virkkaamaan isoäidinneliöitä, ja niin minäkin opin. Virkkasin sitten onnellisena niitä. Nyt oon opetellut vähän lisää, ja juurikin nuo tiskirättijutskat sujuu aika kivasti ja kivuttomasti. Oon harkinnu vähän tästäkin vielä laajentamista, mutta kattoo sitä sitten. Alla olevan kuvan peittoa en kuitenkaan oo itte virkannut. 


Tänään aloitin tähänastisen elämäni suurimman virkkausprojektin. Tai no jaa, on mulla se kasa niitä isoäidinneliöitä joista niistäkin ois tarkotus tulla ihan kunnon peitto - varmaan vielä isompi ku tästä peitosta. En oo vielä varma kenelle tämä on, mutta siitä oon varma että tämä on tosi kivannäköinen, kiva virkatakin ja kauniin värinen. Ehkä se vielä joskus lämmittää jotakin pikkusta ihmislasta. 


Meillä on olohuoneessa suurensuuri lankakori jonka sisältöä ois ehkä hyvä päästä vähän tyhjentämään. Siihenkin projektiin tämä työ on ihan omiaan, lankaa kuluu paljon ilman että sitä oikeestaan ees huomaa. Niin ne isotkin kerät muuttuu pieniksi, ne joista oon tuskaillu etten mitään jaksais tehä mut pitäis kuitenkin. 

Olin päivällä jo aika tuottelias tämän uuden projektini suhteen, ja sama tuotteliaisuus jatkui iltaan saakka. Saatiin vieras meille kylään ja pidettiin jonkinmoista käsityökerhoa. Kaikki neuloi tai virkkasi (no muut neuloi ja mä virkkasin) ja höpöteltiin samalla kaikenlaista. Oli hyvä olla. Ja työhön syntyi monta kerrosta lisää. 

26. syyskuuta 2014

Selailin vanhoja puhelimella otettuja kuvia, ja vastaan tuli yllättävän paljon peilivaatekuvia. Napsin niitä aina jos haluan lähettää jollekin kuvan että missä menen/miltä näytän/sopiiko nää vaatteet/tuntuuettänäytänkamalalta jne. Joten on niitä jonkun verran kertyny. Osa vähemmän ja osa enemmän laadukkaita. 

Mun blogi ei oo mikään vaateblogi, tai semmoinen missä jakaisin asukuvia, mutta on tällanen nyt kerran kiva tehdä kuitenkin. En oo mikään todellakaan muotitietoinen tapaus, suurin osa mun vaatteista on kirppiksiltä ja loput sitten yleensä sieltä mistä saa halvalla. En kuitenkaan kaupasta oikeen meinaa löytää mitään ostamisen arvoista, kun hinnat on moninkertaiset kirppishintoihin nähden, joten vaatteet jää siks yleensä kauppaan ja lähden mieluummin kirppiskierrokselle ja löydän jotain enemmän mun tyylistä.

Kai mun tyylikin on vähän vaihdellut vuosien varrella. Yläasteen mustan angstikauden ja sen jälkeen yliampuvan hippityylin jälkeen musta on tullut verrattaen aika normaalin näköinen. Ostan vaatteita jotka tuntuu kivoilta ja näyttää mun silmään mukavilta, ja jotka ennen kaikkea on sopivia. Tykkään kerrospukeutumisesta, ja mulla on lähes poikkeuksetta aina huivi kaulassa. Punaiset hiukset mulla on ollut jo vuosia, vaikka pituus kovasti vaihteleekin. Myös villasukat on aika yleinen vaatekappale, joskaan ei yleensä kesällä. En käytä kenkiä joissa on minkäänlaista korkoa, ja tykkään pitää mieluummin takkeja, neuleita ja huppareita auki kun kiinni. Hiusten pitää olla aina vähän sotkussa enkä mä meikkaa ollenkaan, en omista edes yhtäkään meikkiä (ellei kynsilakkoja lasketa). Tykkään värikkäistä vaatteista, tai ehkä semmosista aika luonnonläheisen värisistä. Nykyään käytän kyllä jo hieman mustaakin. Ehkä nuo on semmosia mulle hyvin ominaisia ulkonäköön liittyviä juttuja. 

En tiiä pitäiskö mun selostaa jokaisesta lisäämästäni kuvasta/vaatekokonaisuudesta jotain. Ehkä mä kerron aina lyhyesti jos muistan mihin oon ees ollut matkalla. 

Ensimmäisessä kuvassa oon ehkä ollu menossa kaupungille/kouluun. Ei sen tarkempaa muistikuvaa kyllä, tuo hame oli uus ja testasin että tuunko sitä käyttäneeksi hameena. Nyt se on kaapin perällä ja mietin että siitä sais kyllä kivan huivin. 

Toka kuva on kun lähin kerran kävellen kauppaan. Siellä sato vettä niin laitoin tuulitakin päälle. Ja jopa lenkkarit jalkaan. Aika harvinainen näky siis. 

Viimenen kuva on otettu koulusta. Ehkä aika perus vaatteet mulle, joku pitempien hameiden kausi oli yhdessä välissä viime keväänä. 


Ensimmäinen kuva on joku kesäkuva koska hiukset on niin kamalan näköiset eikä mulla oo ees huivia kaulassa kun on ollut niin kuuma että se on päässyt hartioille. Hyi kun puistattaa ees katsoa tuota kuvaa, inhoon kesähelteitä. 

Toinen kuva on lapsuudenkodista Vantaalta (niitä luvassa enemmänkin, taustasta tunnistaa), oltiin lähdössä yksiin ylioppilasjuhliin. Mun käsitys juhlavaatteista ei oikeen eroa mitenkään siitä mitä normaalisti puen päälleni. 

Kolmas kuva on työssäoppimispaikan hissistä, näköjään on kaunis sininen avainnauhakin kädessä. Alkukesä oli kylmä, aamusin sai jopa ihan pitää hupparia kun oli niin kylmä! Semmosesta kesästä tykkäisin. On myös ikävä pitkiä hiuksia ja sivuponnareita. 


Alla sitten ensimmäinen kuva sekin työssäoppimispaikan hissistä. Kesällä on niin ärsyttävää kun otsahiukset on aina ihan huonosti jos on kuuma! 

Toinen kuva on vähäsen vanhempi, siinä on mun rakkausneule, aivan täydellinen vaatekappale koleina päivinä. Ja voi että noita hiuksia on ikävä, haluan taas saada nutturan. 

Viimeinen kuva on äidin luota, hienosti muodostaa kuulokkeiden johto mulle viikset... 


Ensimmäinen kuva on kamalan huonolaatuinen, se on otettu Jennan edellisestä asunnosta. Oon siinä varmaan lähössä kouluun kahvikuppi kourassa. Taitaa olla aika lähelle vuosi sitten, ennen kuin muutettiin omaan kotiin. 

Toinen kuva on Vantaalta. Hienot yökkärihousut ja sillain, ja vielä hamsterikin sylissä. Yökkärihousut on aivan liian aliarvostettuja mun mielestä, jos kehtaisin ja viittisin ja kokisin sen sopivaksi niin käyttäsin yökkärihousuja varmaan koulussa ja töissäkin. Jotain maailman mukavinta ja söpöintä. 

Kolmas kuva on yhtenä retkipäivänä viime kesänä otettu. Ei ollut vielä kovin lämmin, ainaskaan tuosta tuplahuivista päätellen. 


En oo ihan varma millon ensimmäinen kuva on otettu, mutta kaiketi oon ehkä lähdössä kouluun siinä. Oiskohan viime keväänä. Tai sit viime syksynä. 

Keskimmäinen kuva on aika uusi, kuten hiusten pituudestakin voi päätellä. Kouluun lähdössä siinäkin. 

Viimeinen kuva on vähän random, oltiin lähdössä yhden ystävän luokse kylään. Parhaat liilat yökkärihousut joita ei tosin viitti koulussa käyttää ja jotka on ehkä oikeesti aika rumat, mutta mun mielestä ihan täydelliset. 


Ensimmäisessä kuvassa en oo näemmä vielä kerennyt laittamaan hiuksia kun ne näyttää tuolta. Joku aamu kouluun lähdössä varmaan tuossa kuvassa, luulisin. 

En muista millon toka kuva on otettu, mutta on siitä ehkä jo aikaa. Joulun jälkeen joka tapauksessa, sen voi päätellä noista puhelimen kuorista. Ehkä taas kouluun lähdössä, kun on laukkukin olalla. 

Vika kuva oli eräänä iltana kun lähdettiin kauppaan. Yökkärihousut taas kunniaan, ne on parhaat kauppahousut! 


Joten semmosia. Ei nyt ehkä niin kiinnostavia, mutta kuitenkin. En tiiä oliko järin kiinnostavaa katsella mun vaatekuvia tai lukea höpsöjä höpötyksiä, mutta joskus tällaistakin. 

24. syyskuuta 2014

Aloitin maanantaina, jatkoin tiistain ja tämän päivän, keskiviikon. Pieniä paloja elämästä, ei aina niistä parhaista päivistä, silti täydellisistä. Jälkikäteen ymmärtää että saa olla aika onnellinen näin kauniista elämästä. 


Vaikka sitä kai ajatteleekin että oma elämä ei ole kamalan mielenkiintoista, eikä tämä videokaan. Mutta tätä se on, juuri sopivaa. 

29. elokuuta 2014

Moni on varmaan kuullut Suomen lukiolaisten liiton #kutsumua-kampanjasta (jos ei, niin siitä voi lukea lisää esim. täällä). Koen tämän ittellenikin niin tärkeäksi asiaksi että halusin olla mukana. 

Kampanjahan on siis kiusaamista vastaan, ja vaikken koe olevani esim. koulukiusattu, niin on mullekin aika paljon satuttavia sanoja keretty tämän elämän aikana sanomaan. Ikävä kyllä monet niistä satuttavimmista ja edelleen raskaimpina mielen päällä olevista ihan vasta viime vuosina. 

Mulle on ollut tosi kipeä paikka se että ihmisten on ollut niin vaikea hyväksyä sitä että seurustelen naisen kanssa. En ole missään vaiheessa kokenut tekeväni mitään väärää, enkä ole myöskään missään vaiheessa ketään pakottanut hyväksymään mun seurustelua tai seksuaalista suuntautumista, enkä myöskään ole tyrkyttänyt juttuja omasta parisuhteestani vaan enemmänkin jättänyt ne taka-alalle jos olen kokenut että tilanne niin vaatii. Olen piilotellut parisuhdettani enemmän kun ihmiset yleensä. 

Mulle on sanottu paljon satuttavia sanoja. En koe satuttavaksi sitä jos joku ei voi hyväksyä mun seurustelua, mutta koen tosi satuttavaksi sen että mua arvioidaan, arvostellaan, mun mielentilasta, uskosta ja elämästä tehdään johtopäätöksiä vaan sen perusteella että musta tiedetään yksi (varsin vähäpätöinen) asia enemmän. 

Monet sanotuista asioista on jättäneet jälkensä muhun, mä esimerkiksi pelkään nykyisin mennä kirkkoon. Kovasti kyllä taistelen tätä pelkoa vastaan ja koitan silti käydä kirkossa. Ainakin välillä. Omalla tavallaan on vaan tosi kauheaa että joutuu yhtäkkiä pelkäämään, että verrattain kuitenkin vaan muutamat ihmiset sanoillaan ja teoillaan on saaneet aikaan tällaista. En koe tulleeni kiusatuksi, mutta koen tulleeni syrjityksi. 

Lisäksi kiusaaminen aiheena kosketta myös monien läheisten ihmisten kautta. Oon joutunut liian monen kiusatun läpi käymää taistelua katsomaan, se jättää aivan äärettömän syvät jäljet pieneen ihmiseen, tai vähän isompaankin. Siksi tämä on mun mielestä tärkeää, ja päätin julkaista tämän kuvan vielä täälläkin, vaikka se löytyy jo muutamasta muustakin sosiaalisesta mediasta (kuten täältä ja täältä). 



26. elokuuta 2014

Tänään on ollut vähän väsynyt päivä, onneksi poikkeus monien ihan hyvien päivien joukossa. Tänään on satanut ja väsyttänyt ja ei-huvittanut. Mutta on tässä päivässä ollut hyviäkin asioita. Jaksoin herätä aamulla niin aikaisin että vaikka kävin suihkussa niin kerkesin silti syömään aamupalaa ja pysähtyä kuuntelemaan radiota. Kouluakin oli vain neljä tuntia ja siksi olen löhönnyt jättinojatuolissa yöpaita päällä. Aion viettää tässä loppu illan ja syödä paahtoleipää jonka päällä on juustoa ja juoda teetä. 


Eilen meidän kiinanruusu oli puhjennut kukkaan. Luulin että kukka kestää vaan päivän, mutta vielä se on kyllä ihan täydessä loistossaan. Ehkä se katoaa jonakin yönä, yhtä salaperäisesti ja huomaamattomasti kuin ilmestyikin. 


Silti vaikka päivä olisi kuinka väsynyt, niinkuin tämä, meillä on nämä ihanat karvapallerot jotka nyt on pomppineet tämänkin blogin puolelle vähän tiiviimmin. Niiden takia jaksaa joka päivä, tänäänkin olen väsymystilastani huolimatta käynyt höpöttelemässä niille pitkät pätkät, vaihtanut vedet ja napsinut vähän kuvia. On ihanaa kun joku otus tarvitsee - vieläpä noin söpö! 


23. elokuuta 2014

Eilen unohdin kameran kun käytiin kansainvälisillä suurmarkkinoilla Kuopion torilla ja se harmitti. Markkinat oli suuret, siellä oli paljon katseltavaa, haisteltavaa ja ostettavaakin. Sen lisäksi että sain aikaisen synttärilahjan jo pitkään haluamani korun muodossa, meille muutti myös muutama kukka. Koska ei itse varsinaisesti olla niitä viherpeukaloimpia, niin saatiin onneksi apua kasvien istuttamiseen. 

Istuttamisen lisäksi napsin kuvia ympäri kämppää myöhemminkin. Tallensin pieniä kohtia, arkisia asioita. Siksi tämän postauksen teema kai voisikin olla jonkinlainen kuvien sekasotku. 






Sen jälkeen kun oltiin viherpeukaloitu tarpeeksi (tai siis nuo kaksi muuta viherpeukaloi ja mä otin kuvia), niin vietettiin pientä piknikkiä meidän olkkarin matolla, koska keittiönpöydän tuolit on suurin osa kipeästi liimauksen tarpeessa eikä niiden kantavuudesta ole aina ihan varmuutta. 


Meidän kotona iltoihin kuuluu myös olennaisesti hamsteritouhut. Ninni pääsi eilen (niinkuin yleensä lähes joka ilta) juoksemaan lattialle omaan aitaukseensa. Meidän söpö ja kaunis pikkunen otus. Kaikki hamsut sai maissia, ja kaikille se näyttää olevan aika herkkua. 




Koska osa kuvista oli vähän liian sinisiä niin muutin ne mustavalkoisiksi. Niiden tunnelma muuttui jotenkin erityisen kauniiksi. Kasvit tuo hirveästi lisää viihtyisyyttä ja tunnelmaa, juuri semmoista kun haluankin meille. Nämä on yksiä ihan lempprikohtia meidän kotona nyt. 




Joskus mietin että meillä on kamalan sotkuista, mutta ei kai meillä oikeasti olekaan. Jotkut paikat on ikuisesti vähän hallitun sekaisuuden alaisena. Vaikka ne jotenkin siistisi, niin ne ei syystä tai toisesta pysy kovin järjestelmällisinä kuitenkaan. Tällasia on esimerkiksi eteisen naulakko ja sänky. 



Meidän vaatekaappien oviin muutti lintuja oksineen, vaikka aluksi olin mitään sisustustarroja vastaan. Mutta nämä on kauniita jopa. Tuovat lisää juuri sopivaa tunnelmaa makkariin. Tykkään siitä että meidän kodin pohjaratkaisu on sellainen että makkari on ihan eri puolella kuin keittiö ja olohuone eikä sinne näe ellei erikseen mene katsomaan ja kurkkimaan. Sen kuuluukin olla vähän sellainen paikka jossa ei olla vieraiden kanssa vaan joka on vaan meidän. 


Meidän seinillä on karttoja tällä hetkellä kaiketi kolme kappaletta. Ja sitten on vielä karttapallo. Me tykätään aika paljon kartoista, kuten tästä varmaankin voi päätellä. Ensimmäinen kartta on "missä olen käynyt, missä asunut" -kartta ja toinen on Postcrossing-seinällä sijaitseva kartta kaikkien saapuneiden postikorttien keskellä. 



Haluaisin kovasti ottaa hyviä kuvia meidän koko kämpästä ja kaikista huoneista nyt kun täällä alkaa olla jotenkin mun mielestä "valmiimpaa", ei enää turhia laatikoita näkyvillä oikeastaan ollenkaan. Ihan hyvin, ollaanhan me täällä jo kohta vuosi asuttu. 

Tämä joka tapauksessa tuntuu kodilta, tänne on kiva kutsua ihmisiäkin joskus, ja täällä on hyvä olla. Oma paikka maailmassa. 

16. elokuuta 2014

Yleensä hamsterijutut ja -kuvat pysyttelee hamsteriblogin puolella, mutta vaikka Ninni näissä kuvissa esiintyykin, niin nämä mun mielestä liittyy kyllä muuhunkin. Nimittäin olemiseen, tähän iltaan, hetkeen, päivään, elämään.

Istuskelen iltaa viettämässä, kohta ryhdytään syömään itsetehtyä pizzaa. On lauantai ja viikonloppu on kulunut kamalan nopeasti kun on tottunut kesälomaan. Kesäloma oli hyvä, mutta kai koulukin voi olla. 


Tänään on ollut hyvä päivä, on tullut tehtyä aika sopivasti. Käytiin pelaamassa asuntolalla korttia, kannettiin jättikokoinen uusi nojatuoli (näkyy alemmassa kuvassa) tänne neljänteen kerrokseen ja tehtiin pikareissu Ikeaan. Ollaan oltu, vähän siivoiltu, liimailtu tarroja makkarin vaatekaappien oviin... Tällainen sopiva lauantai. Olen aika onnellinen. 


Koulu ei kyllä huvita hirveesti, ainakaan ajatuksen tasolla. Opinnäytetyö silti jopa huvittaakin, ja tieto siitä että valmistun jo maaliskuussa, lääkehoito kylläkään ei huvita tippaakaan. Elämä huvittaa paljonkin, vaikken tiedäkään uskallanko huomisaamuna lähteä kirkkoon. 

5. elokuuta 2014

En oikein tiedä mihin kesä loppuu. Siihenkö kun koulu alkaa maanantaina vai siihen kun ei ole enää näin tukahduttavia säitä? Nämä kuitenkin voi varmasti vielä laskea kesäkuviksi ja kesäkuulumisiksi. 

Yhtenä yönä me maalattiin. Oli ihana maalata, ja pitäisi varmaan tehdä niin useamminkin. Haluaisin. Ja aion. 


On ollut kuuma, mutta yhtenä päivänä oli toivottu sade. Silloinkin tosin paistoi aurinko. Ja ukkosti. Ja silti on näin kuuma. Joskus tuntuu ettei tätä oikein enää jaksaisi. Odotan syksyä ja kaulahuivikelejä. Mahdollisuutta pukea villasukat ja huppari. Ilman että paistun.


On myös ollut yöajeluita, muutamaan otteeseen viime päivinä. Tai siis öinä. Musiikkia kovalla, juttelua, pysähdyksiä. Kiireettömiä hetkiä kun on jo hämärää. Se ainakin kertoo syksyn lähestymisestä. Siitä olen onnellinen. 


Tänään lähdettiin iltatorille. Aamu oli huono mutta ilta jo parempi. Hiuksistakin lähti vähän lisää yksi ilta, en tykkää välimuodoista. Alla olevassa kuvassa ei ole muuta kaupasta ostettua kuin aurinkolasit ja hiusväri. Kirpputoreista tykkään. 


Tai no huijasin ihan vähän. Kengistä en tiedä. Ne eivät ole minun. Ehkä ne on kaupasta. 


Torilta sai ilmaista vohvelia ja sen reunalla oli hitusen ahdistava kirpputori (siis torin reunalla, ei vohvelin). Käytiin siellä kuitenkin. Torilla oli myös musiikkia ja tanssia. Tuli ikävä sitä maailmaa. Kävelin suihkulähteen reunalla. 


Torin jälkeen lähdettiin kotiin, mutta tehtiin pieni visiitti kanavalle. Se oli kaunis paikka, mutta kotiin piti päästä pian. Sieltä on kaksi kukkakuvaa. Kukka korvan takana ja kukka rakkausmittarina. Väitti että ei rakkautta, en usko sitä. 



Huomenna alkaa työt. Ne työt on ihan kivoja, mutta arki ja kunnollisuus ei juuri nyt huvittaisi. Voisin vielä jatkaa lomalla vaikka se onkin ollut pitkä. Kulunut ihan liian nopeasti. Mutta syksy on silti odotettu. Kun kouluun tottuu ja uudet kirpeät syystuulet saa puhaltaa. Tänä vuonna ne saa tehdä suursiivouksen ja toivottavasti tuovat paljon kauniita värejä.