7. maaliskuuta 2014

Ensin mietin että teen heti perään toisen kierrätyskirppishehkutuspostauksen koska oon viime aikoina löytäny niin kivoja vaatteita, mutta sitten mietin että ujutan tähän vähän muutakin. Haluan puhua ulkonäöstä yleensä, vaikka se on tavallaan ihan tosi vaikeakin aihe. 

Mulle ei ole koskaan blogissa ollut mikään keskeinen tekijä se että julkaisisin kuvia varsinaisesti itsestäni (vaikka niitä vuosien varrella onkin tänne ihan jonkun verran kertynyt), vaan enemmänkin se että pystyisin kertomaan jotenkin omaa tarinaani omien kuvieni ja kirjoitusteni kautta. Oli se sitten kuvia arkisista tilanteista, selitystä jostakin kiinnostavasta (tai vähemmän kiinnostavasta) aiheesta tai ihan vaan sen hetkisten tunnelmien jakamista, niin toivon sen jollakin tavalla kuitenkin kertovan tarinaa elävästä elämästä. Ja minusta. 

Mutta kyllä mua silti kiinnostaa ihan hirveästi se että näyttäisin kuvissa ees jotenkin päin nätiltä ja söpöltä, etenki tietysti niissä mitä täällä julkaisen. Kyllä mua kiinnostaa mitä mun blogia lukevat ihmiset musta ajattelee, ja joskus mietin että onko siellä ees ketään joka lukee jos vaikka kukaan ei olekaan vähään aikaan kommentoinut tai jos itse olen elänyt jonkinmoista hiljaiseloa, niin kuin usein nykyisin tuppaa käymään (siis blogin osalta, ei muuten). Kyllä mua kiinnostaa ja kyllä sillä on väliä, vaikka yrittäisinkin luoda jonkin ihan toisenlaisen kuvan, sellaisen huolettoman. Aina en silti ole huoleton. 


Monesti mua vähän liikaakin kiinnostaa että mitä ne muut ajattelee. Kiinnostaa liikaa mitä laitan päälle kouluun tai varsinkin jos tapaan jonkun ihmisen vapaa-ajalla. Saatan lähteä kauppaan yökkärinhousut jalassa (ja lähtisin varmaan joka paikkaan jos se ois sopivaa), eikä mua silloin häiritse mikään, koska ne yökkärinhuosut on yleensä se mukavin ja omasta mielestäni mua parhaiten pukeva vaatekappale. Mutta jos mulla sattuukin olemaan ihan normaalit farkut jalassa ja on muuten vaan huono päivä, niin se muuttuu varmasti vielä huonommaksi. Silloin luulen että koko maailma tuijottaa mun jalkoja ja vertaa niitä jokaisen muun sinä päivänä näkemänsä ihmisen jalkoihin joissa kans on farkut. Tavallisuus on vaikeaa, mutta verhoutuminenkin on. 

Missä sitä tuntisi olonsa kotoisaksi? Ei kouluun, työpaikalle tai vaikkapa työhaastatteluun voi oikein mennä pinkki-valkoruudullisissa flanellihousuissa. Mutta auttaako tilanteeseen sopivissa vaatteissa vaivaantuneena kiemurtelu asiaa sitten kuitenkaan sen enempää? Ja onko sitten toisaalta ees niin fiksua antaa jonkun niinkin pinnallisen asian kuin vaatteet vaikuttaa omiin mahdollisuuksiin, ajatuksiin, ammattitaitoon ja onnellisuusasteeseen. Ei se oo mutta se vaikuttaa silti. 

Tää on tällanen oravanpyörä enkä taida päästä tällä pohdinnalla kovin pitkälle. 


Tänään kuitenkin olin oikeasti huoleton. Mulla oli hiukset sotkussa mutta kiinni silti, ulkona oli ihan oikea kevätilma ensimmäistä kertaa mun kokemana tänä vuonna. Keksin uudesta hameesta oikein sopivan mekkosen, ja hyppelin nurmikolla puita halien kun aurinko häikäisi. Niin, huolettomana. Kiinnosti miltä näytän, mutta tiesin että ihan kivalta varmaan. 

En kyllä ole kovin pieni, pituutta löytyy riittämiin ja painoa siihen nähden vieläkin enemmän tarpeeksi, joskus tuntuu että eihän tällaista jaksa. Mutta sitten jossakin vaiheessa aina välillä pieninä hetkinä tajuan että mitä sitten. Asialle voi tehdä jotain, ja elämä on hyvää, ja kevät tulee eikä mulla edes ole hätää. Muut rakastaa mua tällaisena niin miksi en itse voisi? Asioille voi tosiaan tehdä jotain, ja tietysti kannattaakin, mutta ei se voi olla elämän tarkoitus ja pääsisältö. Voi kun muistaisin sen aina. 


Joten tässä minä olen. Näissä kuvissa ja tässä keväässä. Näissä minä olen tosi paljon sellainen kun ihan oikeasti huolettomana olen. Nämä hiukset ei ole enää pörrökasa kuten joitakin aikoja sitten, ne ei piilota mua enää mutta on söpöt ja punaiset. Nämä vaatteet on melkein kaikki kierrätyksestä ja siksi niin minua, ja kerrankin mulla on kunnolliset talvikengät jotka kestää varmaan ainakin toisen ja kolmannen talven vielä vaikkei sitten ehkä olekaan ihan niin töppösmäiset ja antavat vielä muutaman ei-toivotun lisäsentin pituuteen. Minun oli silti hyvä olla itseni kanssa. 


Ja vaikken mitään päivänasujen esittelyä täällä yleensä harrastakaan niin kerrompa silti. Neuletakki maksoi alle 2 euroa kirpputorilla, mekoksi muuntunut hame 3 euroa samaisesta paikasta. Housut on Norjan Pelastusarmeijan ylihinnoitetulta kirpputorilta, kengät parillakympillä muutamaksi vuodeksi oikeasta kenkäkaupasta ostetut. Toinen huivi on Englannin hyväntekeväisyyskirppikseltä alle punnalla, toinen enemmillä euroilla ylijäämätukkumarketista. Reppu on rakas ja sekin oli kyllä varmaan puolen hinnan alennuksessa. Äiti toi ulkomailta tuliaisiksi metallisen ja puutakin sisältävän hiustenlattosysteemin jonka keksin tänään sopivan omaankin päähäni. 


Ja koska oli niin söpö olo, niin otin peilikuvia eteisessä ennen uloslähtöä. Ja oloni oli oikeassa, ihan söpöhän minä olinkin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti