22. kesäkuuta 2014

Tämä kesä alkoi ihan rauhallisesti, matkustettiin lapsuudenkotiin ja hetken aikaa oltiin vaan. Pian rauhasta ei ollut mun kohdalla oikein tietoakaan, koska työharjoittelu alkoi. Ei se niin hektistä ollut, mutta riittävän uuvuttavaa, eikä sitten oikein jaksanut tehdä mitään muuta. Tuntui ettei kesä alkanutkaan ihan vielä, se ensimmäinen viikko oli vaan joku satunnainen varaslähtö jota ei ehkä ollutkaan. 

Pieniä kauniita hetkiä on kuitenkin mahtunut matkan varrelle, semmoisia kun aurinko on ihan kirjaimellisestikin pilkahtanut, tai ainakaan ei ole satanut. Joskus aina ollaan menty takapihalle silloin, hetkeksi tai pidemmäksi, ja silloin olen ottanut valokuvan sieltä täältä. Ensimmäisessä kuvassa Mila ja Jenna kerää ohraa hamstereiden syötäväksi. 


Nämä on kuulemma Milan lempparisukat - enkä yhtään ihmettele. 



Meidän takapiha on juuri sopiva. Se ei ole oikeastaan millään mittapuulla kovinkaan suuri tai ihmeellinen, vaan lähinnä hyvin pieni pläntti jonka pinta-alasta laudoitettu terassi vie puolet, ja jonka jokaisesta kohdasta näkee jonkun naapurin pihalle, mikä tarkoittaa tietenkin sitä että myös naapureilta näkee meidän pihalle. Rivitaloasumisen haittapuoli. 


Meidän takapiha on silti oikein kiva paikka. Naapurit on yleensä hiljaisia ja sattuvat ulos harvoin täysin samaan aikaan. Takapihalla kaikki saa kasvaa vähän niin kuin haluaa, ja pari viikkoa sitten ihan toivottiin että oltaisiin löydetty sieltä enemmänkin voikukkia kun naapurin marsut oli meillä hoidossa. Lisäksi siellä on pienissä söpöissä purkeissa kaikenlaista kivaa kasvateltavaa meidän hamstereille ja miksei ihmisillekin jos tuntuu siltä. Allaolevan kuvan nimilappu ilmoittaa että siinä kasvaa "Garden peas". 


Myös äidillä on omat viljelmänsä suuressa ruukussa - salaattia ja persiljaa lähinnä. 


Takapihalla on myös raparperejä, ja vaikken niiden suuri ystävä olekaan silloin kun ne sattuvat lautaselleni, niin pihassa ne tuovat kivan lisän. Suuria Totorolehtiä, sateenvarjoja. 


Myös Mila istutti oman ruukkunsa. Siellä on sekaisin kaikkea mahdollista. Ohraa, ruohosipulia, herneenversoja, basilikaa. 


Takapihalla on myös pöytä ja tuolit. Niiden ääressä ei olla vielä tänä kesänä syöty, vaikka nyt minäkin jo huokaisen työharjoittelun loputtua. Sateessa ei ole kovin kiva syödä ulkona (se todettiin juhannuksena kun herkuteltiin litimärillä letuilla ja sadevesikalakeitolla sateenvarjojen alla litimärkinä - olihan siinä tunnelmansa), mutta pöydän alle sai tuoleja apuna käyttäen kyllä oikein mukavan majan. Allekirjoittaneen varpaat pilkottavat oikeasta reunasta villasukissa. 



Joskus on tietenkin hetkiä kun seison takapihalla ohraruukku päässä. Joskus ei keksi muutakaan. Joskus täytyy rajata yli puolet naamasta pois kun on väsynyt ja hiuksetkin on likaiset, mutta täytyy kuitenkin ottaa muutama kuva kun takapihan valo on niin kiva iltaisin. 



Sitten oli myös yksi toinenkin retki takapihalle. Se oli sama päivä kun Saga muutti meille, ja sama päivä kun rakennettiin maja. Silloin syötiin hyvää ruokaa takapihan lattialla, koska pöytä olisi ollut ihan liian tavallinen ja pilannut tunnelman. Minä ja Mila äänestettiin lattian puolesta. 




Kaiketi puhuin jo kauniista valosta. Tästä kuvasta näette mitä tarkoitin. 


Ja kauniin valon jälkeen tulee yleensä ilta. Joinakin päivinä se on hämärämpi kuin toisina. Joskus saadaan auringonlasku ja joskus vaan harmaita ikuisia pilviä, mutta sisällä on silti lämmintä valoa, peiton ja viltin vetämistä kylmille varpaille, iltapaloja, Serranon perhettä, käpertymistä ja unia. 


Kesällä voi myös polttaa kynttilöitä, silloin ne oikeastaan ovatkin kauneimmillaan. 


Ja nyt kun harjoittelukin osaltani on ohi ja sitä voi muistella hyvin mielin ku tietää saaneensa aikaan tarpeeksi, niin kesäkin voi todella alkaa. Vaikka vielä on pari murhetta, niiden nimet on fysiikka ja yhteiskuntaoppi, mutta ehkä niidenkin kanssa kesä voi olla ihan mukiinmenevä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti