26. heinäkuuta 2014

Tämä on tällainen vähän pikapostaus kännykkäkuvilla, mutta ehkei se haittaa. 

Tänään oli tosi kuuma päivä, niinkuin viime päivinä kai kaikki päivät, mutta tänään sain todeta sen istumalla monta tuntia suorassa auringonpaahteessa myymässä puistokirppiksellä. Oltiin myymässä samaisella puistokirppiksellä myös viime vuonna, joskin sillon vietettiin siellä kaksi päivää eikä ollut yhtä kuuma kuin tänään. 

Aamupäivä meni istuskellessa sateenvarjon alla ja läkähtyessä. Meitä vastapäätä oli myymässä oman pöytänsä takana aivan ihana naishenkilö joka lainasi meille aurinkorasvaansa (päivän pelastus!) ja me vastavuoroisesti lainasimme hänelle kylmäkalleja ja kylmää vettä kylmälaukustamme vähän vilvoittamaan. Tuli molemmin puolin tosi hyvä mieli, ja pitkin päivää juteltiin kaikenlaista. Tällaista pitäisi ihmisten välillä ollakin, hyvän tekemistä ajattelematta sen enempää mitä siitä itse saa, koska siitä kuitenkin saa aina itse jotakin. Jos ei muuta niin hyvän mielen ja hymyjä. 

Tarkoituksena oli saada omia tavaroita vähän kiertoon ja mahdollisesti rahaa taskuun, eikä todellakaan kierrellä pitkin muiden myyjien maaplänttejä etsiskelemässä jotakin kivaa itselle, mutta pakkohan siellä oli kierros sitten kuitenkin heittää. Ostin heinähatun ja palan kangasta. Pala kangasta pääsi käyttöön heti tänä iltana. 


Kankaan myyjä oli tuonut sen Intiasta, ja se taisi olla hänelle aika tärkeä. Voivotteli kun ei koskaan itse keksinyt sille käyttötarkoitusta eikä oikein osaa ommella. Kerran kävelin ohi, mutta myöhemmin kipittelin sitten ostamaan tuon kangaspalasen. Oli jo visio mitä siitä voisi tehdä ja mihin se sopisi, joskaan en ajatellut toteuttaa tuota ajatustani vielä tänään. Toteutin kuitenkin. 


Päätin tehdä kankaasta housut. Tarkoituksena oli saada aikaan mahdollisimman löysät ja sopivan kokoiset (=pysyvät päällä) kesähousut (tai miksei niitä talvellakin voisi käyttää). Ensimmäisen kesähousuyritelmän voi nähdä muistaakseni edellisestä postauksesta. Näihin toisiin olen paljon tyytyväisempi ihan jo kangasvalinnan ja työn tarkkuuden takia. Resorin laittokin onnistui joku sata kertaa paremmin. Kangas ei tosin riittänyt ihan kokonaisiin housuihin kun halusin niistä niin reilun kokoiset, joten housujen takaosa on violettia kangasta. Se nyt ei näissä kuvissa näy, mutta on ehkä astetta vaaleampaa ja kirkkaampaa kuin tuo taustaväri toisessa lahkeessa. 


Nyt tuli sellainen olo että ehkä mäkin voin saada jotain oikeasti käytettävää aikaan ompelukoneella. Kaapissa on vielä kankaita (ei kylläkään ehkä ihan näin kivoja) odottamassa muokkautumista joksikin uudeksi. Tätä kangasta jäi myös sen verran yli että haaveilin vähän hurauttavani siitä vielä pieniä pussukoita tai vaikkapa mekon/hameen jollekin pienelle tyttöselle. 

Jäi hyvä mieli kirppispäivästä ja ompeluhetkestä. Nyt pitäisi malttaa mennä nukkumaan. 

13. heinäkuuta 2014

Tänään lähdettiin vähän iltakävelylle - ja kuvaamaan. 


Leikin bussipysäkillä Totoroa. Jalassa on housut jotka itse ompelin pari päivää sitten. Kankaana on etupuolella tuo kuviollinen, sen ostin Kontista (eli SPR:n kirppikseltä joka sijaitsee tuossa tien toisella puolen) ja housujen takaosa on vihreää lakanakangasta, ihan omasta kaapista. Housuissa on myös hienon hieno siiliresori vyötäröllä, sen varastin kankaasta jonka ostin Jennan yökkärinhousuja varten Kierrätyskeskuksesta. En oo mikään hyvä ompelemaan ja noidenkin eteen sain ensin tehdä kaksi hyvin epäonnistunutta yritelmää. Mutta opimpa millaisista palasista housut suunnilleen koostuu ja miten resori suunnilleen ommellaan. Ja sain omasta mielestäni kivat kesähousut jotka ehkä menee vähän samaan luokkaan yökkärihousujen päiväkäytössä, mutta ei se haittaa! 


Housuhöpinöistä takaisin meidän retkeen... Jenna vei mut tosi kauniiseen paikkaan joka on tässä ihan meidän lähellä. Sitä ei vaan autolla ohi ajaessa tajua, ja harvemmin tuonne suuntaan on tullut lähdettyä kävellen, jos koskaan. Mentiin vanhalle kauniille myllylle jonka vierestä virtasi koski. Koski laski nättiin lampeen, ja vaihtumakohdassa oli silta. 


Tässä on minun ihana rakas. Jonka hiukset leikkasin pari päivää sitten samalla kun omani! 


Puhalleltiin sillalla saippuakuplia. 






Ja vähän sillan vieressäkin... 


Sen jälkeen käveltiin kotiin, aika suoraa reittiä jopa, muttei todellakaan ilman taukoja! Pitihän sitä kauniille metsäpolulle poiketa vaikkei sitä sen pidemmälle jatkettukaan. 



Kotipihassa menin ensin halimaan puuta, mutta totesin että siihenhän voisi vaikka kiivetä. Ja kiipesin. Viimeisissä kuvissa kello on jo reilusti yli kymmenen ellei melkein yksitoista. Puu sijaitsee auringonlaskun puolella taloa. Kesäiltoina ja -öinäkin valo on niin kovin kaunista ja sitä on paljon. 



Oli kiva retki. Pitäisi varmaan vaellella oman kodinkin ympäristössä enemmän sen sijaan että lähtisi aina autolla jonnekin kivoihin paikkoihin. 

8. heinäkuuta 2014

Muutos. Nimittäin hiuksissa. 

Jenna halusi vähän lyhyemmät hiukset, tai lähinnä kuivat latvat pois, ja mulla oli sama idea. Vietiin ulos peili ja leikkasin järjestelmällisesti kuivia latvoja pois ensin Jennan ja sen jälkeen omasta päästäni. Sitten katosi järjestelmällisyys mitä omien hiusteni leikkaamiseen tuli, ja hiukset lyheni enemmänkin kuin muutaman sentin latvoista. 

Hiuksia lähti paljon. Ne oli niin huonossa kunnossa että olikin jo ahdistanut. Vaikka samalla ne oli kyllä pitemmät kuin tosi moniin vuosiin. Silti halusin leikata ne. Ja nyt vaan sattui olemaan sopiva hetki. 

En oikein tiedä olenko yhtä söpö enää, enkä enää ainakaan oikein voi kätkeytyä hiusten taakse samalla tavalla. En voi enää tehdä monipuolisia kampauksia (sikäli kun niitä koskaan teinkään), mikä lienee suurin menetys, mutta onneksi hiukset on uusiutuva luonnonvara - ja minun kohdalla vielä melko nopeasti uusiutuva sellainen. 

Nyt on joka tapauksessa keveä olo ja hyvä mieli. Korvakorut näkyy taas edes jotenkin jos ne laittaa korviin, ja lyhyiden hiusten kanssa huivit saa jotenkin ihan uuden merkityksen. Vaikka ei kesähelteillä kai oikein huiveja hirveästi käytetäkään, mutta ompahan nyt kuitenkin sitten vilposampi olo muutenkin. 

Kuvassa hiukset on kovinkin likaiset, ja heti hiustenleikkuun jälkeen suuntasin suoraan saunaan. Nyt on puhtaat hiukset ja aamulla pääsen laittamaan nämä jotenkin söpösti. Jos kuvausinto jatkuu samanlaisena kuin tähän saakka tänä kesänä, niin varmasti tulee uusista hiuksistakin parempia kuvia. Etenkin sen jälkeen kun ne on taas värjätty. 

Tämä oli kuitenkin toivottu muutos vaikka vähän hämilläni vielä olenkin. Pitää opetella laittamaan hiukset uudelleen. Se on kivaa. 
Ilmeisesti kuvaamaan lähteminen iltamaisemiin on nyt suosittua jos minun seurassa aikaansa viettää. Lähdettiin tällä kertaa ihan vaan jonnekin kuvaamaan kun kävin autolla ja ulkona oli jotenkin kiva ilma. Ja olihan se, ne järkyttävät hyttysparvet vaan pilasi kaiken tunnelman ja niimpä napsittiin kuvia ja rynnättiin pian sen jälkeen autolle. Jenna oli ihanan urhea ja napsi musta kuvia mun pyyntöjen mukaan vaikka hyttysarmeija ihan tosiaan piiritti meitä, ja tulihan sieltä muutama sellainenkin otos joihin oon minäkin jotenkin päin tyytyväinen. 



Nyt ollaan Jennan lapsuuden kotikylässä, joten Jenna sai päättää mihin mennään. Tai saa se viimekädessä kyllä tehdä päätökset muutenkin koska on meistä ainoa ajotaitoinen jos yhtään kauemmas mennään. 


Kuvaaminen on mulle jotenkin vähän kuin terapiaa. En anna ihan kenen tahansa kuvata mua, koska en varsinaisesti viihdy kameran edessä hirveän hyvin. Tykkään vaan paljon siitä että mulla on valokuvia itsestäni joita laittaa sitten vaikka blogiin tai Facebookkiin tai Instagramiin, ja tykkään siitä jos saankin lisäenergiaa siinä tapauksessa että näytänkin ihan söpöltä välillä. 


Mulle tärkeää on tunnelma, ja sitä haluaisinkin kuviin. Mieluiten ottaisin kaikki kuvat itse, mutta tuolla halppis 50mm objektiivilla itsensä kuvaaminen ilman jalustaa ajastimen kanssa on vähän mahoton yhtälö, joten onneksi mulla on ihana Jenna joka toimii sekä itselaukaisimen että jalustan roolissa ja tuo usein vielä oman lisänsä valokuviin. Parempaa saa hakea. Ja mähän en tietenkään voi taipua käyttämään mitään muuta objektiivia kuin tuota... 


Jotenkin siinä kameran edessä, kun keksii kaikkia hullutuksia, vähän vapautuu. Tai en minä ainaskaan tasan vapautuisi jos olisi joku random tyyppi, tai vähän tutumpikin muttei tarpeeksi tuttu, siellä kameran toisella puolella, mutta sillon kun puitteet on hyvät (vaikka olisikin miljoona hyttystä kimpussa koko ajan) ja olo on turvallinen, niin siitä voi jopa vähän nauttia. 


Vaikka tänäänkin, niinkuin lähestulkoon jokaisena hellepäivänä, on ollut hiukan vaikeaa hyväksyä itseä ja omaa peilikuvaa, niin on tällaiset illat silti varsin tervetulleita. Ne kannattaa paitsi sen kannalta että on tekemistä ja kokemista ja kauniita maisemia, niin myös siksi että ne auttaa huomaamaan. Ja saa taas muutaman edes jollakin tasolla hyvän ja tarinaakertovan kuvan matkastaan. 
Vantaa jäi taakse pari päivää sitten. Sen jälkeen on ollut kirpputoreja, Jennan perhettä, mielenkiintoisia telkkarinauhotuksia, ihmisiä jotka alkaa olla jo minunkin ystäviä ja maailman ihanin koira. Mutta haluan silti palata viimeiseen Vantaailtaan, koska se oli hyvä. 


Viimeinen ilta oli perjantai, ja me käytiin isän luona. Leikittiin Milan kanssa vielä viimeiset leikit, kun nyt ei ollenkaan voi tietää milloin seuraavan kerran tavataan. Pienet ihmiset kasvaa niin kovin nopeasti että niistä eroaminen on kauhean haikeaa ehkä siksi. 


Kiipeiltiin, keinuttiin, rakennettiin hiekkalinnoja ja kerättiin kukkia pihalla. Kaiken päätteeksi luin oman lapsuuteni tärkeimmän kirjan - me annettiin se aikanaan Milalle kun se täytti vuoden. Ei kai se oikein olisi malttanut kuunnella, mutta luettiin silti. 




Syötiin sitten kotiin palattuamme vielä iltapalaa äidin kanssa ja juteltiin ja halattiin, mutta sen jälkeen me lähdettiin vielä ajelulle kameran kanssa. Vailla sen kummempaa ajatusta tai päämäärää kai. Kauniit kuvat ja iloinen mieli olisi plussaa, kaunis kesäyö takasi sen jotenkin. Oli haikea ja hyvä olla. Nähtiin kauris, jänis, lampaita, kissoja, hevonen ja lepakko. Vantaalla. Ei se ole niin kaupungissa kun täällä Savossa luullaan. 


Minä näin tarpeelliseksi poseerata vähän lupiinien kanssa. Ne on jänniä kun niitä katsoo tarkemmin. Ne on niin eksoottisia verrattuna kaikkeen muuhun, ei tuollaisia olettaisi olevan Suomessa, mutta sitten niitä on juuri niissä kaikista suomalaisimmissa paikoissa. Sinne ne kuuluukin ja siellä niitä on totuttu näkemään, mutta sitten kuitenkin niiden kirkas väri ja hassu muoto ja näyttävyys pistää silmään. Ja niitä on niin paljon että niitä saa kerätäkin niin paljon kuin haluaa, jos haluaa. 






Pysähdyin määkimään lampaille, mutta ne taisi vähän pelätä mua. Hirveän söpöjä ne oli silti, ja määkivät takaisinkin. 


Sitten tultiin kotipihaan. Ei uskallettu pimeähköön metsään saakka, mutta käytiin kääntymässä metsätiellä. 


Nyt olen jo muualla, täälläkin on ihan hyvä, Kuopiossa saakka ei vielä olla kuitenkaan, sinne mennään tässä joku päivä jahka tuntuu siltä.