8. heinäkuuta 2014

Vantaa jäi taakse pari päivää sitten. Sen jälkeen on ollut kirpputoreja, Jennan perhettä, mielenkiintoisia telkkarinauhotuksia, ihmisiä jotka alkaa olla jo minunkin ystäviä ja maailman ihanin koira. Mutta haluan silti palata viimeiseen Vantaailtaan, koska se oli hyvä. 


Viimeinen ilta oli perjantai, ja me käytiin isän luona. Leikittiin Milan kanssa vielä viimeiset leikit, kun nyt ei ollenkaan voi tietää milloin seuraavan kerran tavataan. Pienet ihmiset kasvaa niin kovin nopeasti että niistä eroaminen on kauhean haikeaa ehkä siksi. 


Kiipeiltiin, keinuttiin, rakennettiin hiekkalinnoja ja kerättiin kukkia pihalla. Kaiken päätteeksi luin oman lapsuuteni tärkeimmän kirjan - me annettiin se aikanaan Milalle kun se täytti vuoden. Ei kai se oikein olisi malttanut kuunnella, mutta luettiin silti. 




Syötiin sitten kotiin palattuamme vielä iltapalaa äidin kanssa ja juteltiin ja halattiin, mutta sen jälkeen me lähdettiin vielä ajelulle kameran kanssa. Vailla sen kummempaa ajatusta tai päämäärää kai. Kauniit kuvat ja iloinen mieli olisi plussaa, kaunis kesäyö takasi sen jotenkin. Oli haikea ja hyvä olla. Nähtiin kauris, jänis, lampaita, kissoja, hevonen ja lepakko. Vantaalla. Ei se ole niin kaupungissa kun täällä Savossa luullaan. 


Minä näin tarpeelliseksi poseerata vähän lupiinien kanssa. Ne on jänniä kun niitä katsoo tarkemmin. Ne on niin eksoottisia verrattuna kaikkeen muuhun, ei tuollaisia olettaisi olevan Suomessa, mutta sitten niitä on juuri niissä kaikista suomalaisimmissa paikoissa. Sinne ne kuuluukin ja siellä niitä on totuttu näkemään, mutta sitten kuitenkin niiden kirkas väri ja hassu muoto ja näyttävyys pistää silmään. Ja niitä on niin paljon että niitä saa kerätäkin niin paljon kuin haluaa, jos haluaa. 






Pysähdyin määkimään lampaille, mutta ne taisi vähän pelätä mua. Hirveän söpöjä ne oli silti, ja määkivät takaisinkin. 


Sitten tultiin kotipihaan. Ei uskallettu pimeähköön metsään saakka, mutta käytiin kääntymässä metsätiellä. 


Nyt olen jo muualla, täälläkin on ihan hyvä, Kuopiossa saakka ei vielä olla kuitenkaan, sinne mennään tässä joku päivä jahka tuntuu siltä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti