28. syyskuuta 2014

Eilen me poikettiin kirppiksellä ja sieltä löysin huivin ja paidan. Taisin kyllä juuri eilen päästä sanomasta miten tykkään värikkäästä pukeutumisesta, ja sitten marssin kirppikselle ostamaan mustavalkoisen paidan. Mutta siis oikeesti, se maksoi 50snt, se on pehmeäksi kulutettu ja silti kirkkaan värinen, sopivasti vähän liian iso ja muutenkin kaikin puolin mukava. En ees sovittanut sitä ostaessani vaan totesin että jos ei muuten niin teen siitä tilkkuja yhteen projektiin tai pidän yöpaitana. Mutta päiväpaita siitä saattaa kyllä nyt kuitenkin tulla, voishan sitä piristää jollaki värikkäällä kangaspalasmerkillä kyllä. 


Huivi sitten puolestaan on niin mua kuin vain olla ja voi, ja maksoikin huomattavasti enemmän kuin paita (3e). On se lämminkin ja iso ja värikäs, tai tuommoinen maanläheisesti värikäs, juuri syksyyn sopiva siis. Ja mun mielestä nuo kaksi vaatekappaletta (siis huivi ja paita) sopivat kaiken lisäksi vielä hirmusen hyvin yhteen. Ei ehkä kenenkään muun mielestä tai minkään maailman värisääntöjen mukaan, mutta ehkä just siks. 


Tänään on ollut kaunista syksyistä valoa, ja niimpä napsin vähän kuvia ihan vaan kauniin valon takia. Tosi nopeasti ihan vaan siks että kamerasta meinas loppua akku ja tunsin itteni liian laiskaksi sitä lataamaan ensin - tai liian malttamattomaksi odottamaan. Niimpä kuvat sai luvan onnistua ekalla kerralla. Kameran akku ei tosin vieläkään ole loppunut. 


Oon viime aikoina virkannut paljon tiskirättejä. Bambulanka tuntuu ihanalta käsissä, sitä on ihana virkatakin, minkä lisäksi virkkaaminen on sitäpaitsi tosi palkitsevaa kun työnsä tuloksen näkee niin nopeasti (vielä nopeammin kun neuloessa) ja yksi tiskirätti valmistuu hyvin nopeasti sekin. Oon myös suosinut malleja joissa ei tartte laskea ollenkaan (tai kehitellyt semmosia päästäni), jolloin esim. koulussa oppitunneilla virkkaaminen on paljon vaivattomampaa kun ei tartte niin keskittyä siihen tekemiseen mutta saa kuitenkin käsille jotakin tehtävää mikä taas parantaa mun keskittymiskykyä ihan huomattavasti. Jos unohdan tai jätän neuleen kotiin niin piirtelen monisteiden reunat täyteen, jotenkin käsityöt tuntuu mielekkäämmältä. 


En oo koskaan aikaisemmin ollut kyllä mikään kova käsityöihminen. Oikeastaan inhosin käsitöitä ja ajatusta siitä että pitäisi osata. Aika takkuisesti neulominen sillon muutama vuosi sitten alkoikin, mutta siitä se sitten lähti ja sen jälkeen olen neulonut. Virkkaaminen tuntu kuitenkin ihan utopistiselta ajatukselta enkä sitten virkannut. Paitsi vuosi sitten. Meillä oli koulussa semmosia rasteja joissa yhdellä opeteltiin virkkaamaan isoäidinneliöitä, ja niin minäkin opin. Virkkasin sitten onnellisena niitä. Nyt oon opetellut vähän lisää, ja juurikin nuo tiskirättijutskat sujuu aika kivasti ja kivuttomasti. Oon harkinnu vähän tästäkin vielä laajentamista, mutta kattoo sitä sitten. Alla olevan kuvan peittoa en kuitenkaan oo itte virkannut. 


Tänään aloitin tähänastisen elämäni suurimman virkkausprojektin. Tai no jaa, on mulla se kasa niitä isoäidinneliöitä joista niistäkin ois tarkotus tulla ihan kunnon peitto - varmaan vielä isompi ku tästä peitosta. En oo vielä varma kenelle tämä on, mutta siitä oon varma että tämä on tosi kivannäköinen, kiva virkatakin ja kauniin värinen. Ehkä se vielä joskus lämmittää jotakin pikkusta ihmislasta. 


Meillä on olohuoneessa suurensuuri lankakori jonka sisältöä ois ehkä hyvä päästä vähän tyhjentämään. Siihenkin projektiin tämä työ on ihan omiaan, lankaa kuluu paljon ilman että sitä oikeestaan ees huomaa. Niin ne isotkin kerät muuttuu pieniksi, ne joista oon tuskaillu etten mitään jaksais tehä mut pitäis kuitenkin. 

Olin päivällä jo aika tuottelias tämän uuden projektini suhteen, ja sama tuotteliaisuus jatkui iltaan saakka. Saatiin vieras meille kylään ja pidettiin jonkinmoista käsityökerhoa. Kaikki neuloi tai virkkasi (no muut neuloi ja mä virkkasin) ja höpöteltiin samalla kaikenlaista. Oli hyvä olla. Ja työhön syntyi monta kerrosta lisää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti