31. joulukuuta 2015

Vuoden viimeinen päivä. 

En ajatellut kirjottaa mitään ihmeellistä kertausta tästä vuodesta, mutta tästä päivästä voin vähän kertoa. Se kuvastaa aika hyvin nimittäin myös sitä mihin tämä vuosi on minut tuonut. 


Ulkona oli pakkasta, kylmää ja tuulista. Ja harmaata. Ei niin kauhean kaunista, tai ehkä karulla tavalla kaunista. Mulla oli jo valmiiksi kylmä, mutta silti oli sellainen olo että haluan hengittää vähän, ja lähdin kävelemään kohti rantaa. 


Mulla on kivat oranssit toppahousut, asialliset talvikengät jota todellakin on lämpöiset ja vedenpitävät ja kiva takki. Pipo jäi, mutta sen korvasi kaksi huppua. Ulkona on kiva olla jos ei koita taistella säätä vastaan vaan pukeutuu sen mukaan. 


Aiemmin en olisi koskaan ehkä lähtenyt tuollaiseen säähän. Tai ulos muutenkaan. En ainaskaan ihan vaan huvikseen. Mutta nyt oli ihan sellainen olo että täytyy lähteä ja hengittää. Se oli hyvä päätös, ja kotiin tullessa oli heti paljon parempi olo. 


Kuopio on kyllä kaunis kaupunki ja sen huomasin taas erityisen hyvin kun tulin kotikotoa tänne takaisin. Vaikka on haikeaa lähteä lapsuudenkodista ja oman perheen luota, niin tänne on aina yhtä ihana palata. Ja oikeastaan vielä ihanampi nyt kun tuli ihan omaan kotiin, niin kodintuntuiseen ja rakkaaseen. 


Mun kotikulmat täällä on niin kauniita. Paljon vanhoja taloja, ja tämä omakin on vanha. Melkein neljä kertaa niin vanha kuin minä. Joskus aina mietin että ehkä tässäkin asunnossa on asunut sukupolvia, ehkä täällä on syntynyt joku meidän mummun ikäinen. Se tuntuu ihmeelliseltä. Ja nyt täällä ollaan minä ja hamsterit. 


Kirkko ei sijaitse Kirkkokadulla, mutta Kirkkokadulta näkee kyllä sopivista pienistä väleistä, kauniilta pikkukaduilta kirkolle. Se on kivaa. 


Vaikka olisi ollut poissa viikon tai tunnin kävelemässä rannassa, niin kotiin on aina silti yhtä kiva palata. Naputella ovikoodi, tilata hissi, avata kodin ovi. Täällä olen onnellinen. 


PS: Asun ylimmässä kerroksessa ja ikkunassani palaa valo. 

26. joulukuuta 2015

Tänään paistoi aurinko niin kauniisti ettei tosikaan, ja siksi kuviin tuli taikaa. En halua sanoa sen enempää kuvista, paitsi että olen onnellinen että minusta ja Akusta on vihdoin kuva jossa näytetään molemmat ees suurin piirtein järkeviltä. Siellä oli myös joutsenia, vaikea saada hyviä kuvia mutta tässä silti jotakin. Maailma on ihmeellisen kaunis. Ei mulla muuta. 










Kaikki kertoo joulusta niin kai minäkin nyt sitten. Tosin huomasin että mun joulukuvat on täynnä Milaa, mutta mikäs sen söpömpää ja ihanampaa. Ja sehän mun jouluaattoakin kyllä kuvastaa aika hyvin, koska me leikittiin ja touhuttiin ihan koko päivä yhdessä. 


Oli ihanaa että aamu alkoi sillä että Mila kömpi mun viereen nukkumaan, vaikka mua meinasikin vielä silloin väsyttää. Eikä me sitten nukuttukaan kyllä vaan höpötettiin niin että samassa huoneessa nukkuvaa (tai no, ei se enää siinä vaiheessa kyllä sitten nukkunutkaan) Akua ärsytti. Meillä oli vaan niin paljon asiaa toisillemme! 


Me myös kuunneltiin joululauluja ja vähän muitakin lauluja, laulettiin ja viitottiin yhdessä. Ja otettiin parit tonttukuvat, Mila on kyllä ihan maailman söpöin tonttutyttö. Ja pelattiin laiva on lastattu saunassa. 



Yksi päivän kohokohdista oli tietenkin joulupukin vierailu. Se oli tietenkin se odotetuin juttu Milalle, mutta oli se kyllä niin ihanaa katsoa tuollaisen pienen rakkaan ihmisen iloa, jännitystä ja onnea kun se pukki sieltä vihdoin tuli, että se oli kyllä yksi mun päivän kohokohdista myös ehdottomasti. Lopuksi Mila uskalsi syliinkin istumaan. 


Loppuilta me kulutettiin pelaamalla lahjapelejä ja leikkimällä lahjaleluilla ja kasaamalla lahjalegoja. Niin ja syömällä karkkia ja suklaata tietenkin. 


Ja illalla me käytiin äidin kanssa vielä yökirkossa. Vaikkei se ehkä ole suurin ja mahtavimman näköinen kirkko, niin valittiin joulukirkoksemme kuitenkin meidän kotiseurakunta, tai siis mun entinen sellainen, juuri se kirkko missä olen käynyt isoskoulutukseni ja muutenkin viettänyt paljon aikaa. Messussa tuli vastaan muutama tuttu, ja jotenkin ne hetket siellä oli kyllä ihan paras lopetus jouluaatolle. 

Lapsena sitä jotenkin joulut oli niin hohdokkaita ja ihmeellisiä. Nykyään ne ei jotenkin enää tunnu siltä, ja usein olen aika onnellinen sitten kun joulu on jo ohi ja saa rauhottua vihdoin. Mutta tänä vuonna musta on ollut jotenkin tosi ihanaa nähdä se lasten riemu joulusta. Ensin töissä missä olenkin sitä saanut seurailla vaikka kuinka paljon, ja sen jälkeen Milan kanssa aattona. Nyt kuitenkin huokastaan helpotuksesta, onneksi joulu on vaan kerran vuodessa vaikka se onkin ihana. 

7. joulukuuta 2015

En malttanut olla tarttumatta toimeen kun eilen raahasin sen varsin monioksaisen tapauksen iltalenkiltä kotiin. Karsin oksia ja maalasin koko komeuden valkoiseksi. Sen jälkeen odoteltiin kuivumista ja se pääsi seinälle. Joulupallojen ripustaminen oli kaikista hauskinta, ja koko oksasta tuli mun mielestä vaan niin kiva! Nyt ei enää tartte miettiä että mihinköhän sitä joulukoristeensa ripustaisi (tai no tarttee, koska tähän meni vaan noita pikkupalloja), ja nyt on ainaskin jotain jouluista kotona. Parastahan tässä on se, että oksa voi olla seinällä ympäri vuoden ja siihen voi aina vaihtaa teemaan sopivat koristukset. Kuvista ei nyt tullut hirmu hienoja, mutta en malttanut ottaa uusiakaan. 





6. joulukuuta 2015

Mun itsenäisyyspäivä on kulunut lähinnä sohvannurkassa ja nettitelkkaria katsoessa. Illan tullen lähdin kuitenkin käymään ulkona ja etsimään itselleni jouluoksaa. Löytyi! Karsin sitä vähän ja maalasin, oli hassu tunne olla oksan kanssa hississä ja toivoinkin hissin ovien avautuessa että siellä ei olisi muita ihmisiä. 


Taloyhtiön kuivaushuoneeseen oli varattu jokaiselle ikkunalle kaksi kynttilää, oksanhakureissultani kerkesin juuri parahiksi sytyttämään ne. Kynttilänjalat on pikkusen eri kokoiset, mutta ei se mitään. Pitää ehkä käydä ulkona katsomassa onko muissakin ikkunoissa kynttilöitä. 


5. joulukuuta 2015

Tuntuu hassulta ja epätodelliselta että tasan viikko sitten oltiin juuri syömässä isän ja veljen kanssa rankan muuttopäivän jälkeen. Syömästä kun tultiin niin päästiin kotiin kasaamaan huonekaluja. Viikko sitten edes tämä sohva millä istun ei ollut kasassa, enkä ollut vielä nukkunut yhtäkään yötä uudessa kodissa. 

Jollain tavalla tuntuu että siitä olisi ikuisuus. Tuntuu siltä kuin tämä olisi ollut mun koti aina, ja musta on koko ajan tuntunut että tämä koti on kyllä jotenkin tarkoitettu mulle. Ennen muuttoa tuskailin sitä, että vaikka muutto saadaan hoidettua niin sitten ainaskin jouluun saakka puran pahvilaatikoita ja järjestelen kotia. Yllätyksekseni olin kuitenkin purkanut kaikki laatikot jo maanantaina (hups, vähän innostuin) ja olen saanut laitella kotia omassa tahdissani koko viikon. Kodin laittaminen jollakin tavalla jatkuu varmaan vielä pitkään, ainahan sitä pitää toteuttaa jotain uutta sitä mukaa kun tulee ideoita, ja vielä esimerkiksi seiniltä puuttuu kuvia. Mutta suuret asiat on löytäneet paikkansa aika äkkiä, ja täällä on sen verran valmista ettei koko ajan tartte miettiä mitä sitä kodin hyväksi seuraavaksi tekisi, vaan voi ihan vaan keskittyä olemaan. 

Ja sen kunniaksi päätin ottaa vähän kotikuvia ja esitellä millainen asunto nyt sitten onkaan kyseessä. Jotenkin tuntui vaikealta näin ihan pimeällä saada hyviä kuvia, salamallahan ne oli pakko ottaa ja tuntui kamalan kolkoilta kuvat joita sain. Ei ne hyviä kuvia ole, mutta ehkä niistä näkee kuitenkin edes vähän minkälaisessa kodissa asun. Paitsi että lämmin tunnelma, ihanat yksityiskohdat tai tunne kodista ei kyllä ihan välittynyt näihin kuviin. 

Pohjapiirrosta mulla ei tästä asunnosta ole niin kuin edellisestä, jonka kuvat voitte muuten käydä katsomassa täältä. Tekniset tiedot on kuitenkin jotakuinkin seuraavat: 46 neliötä, kaksio, keittokomero, ei saunaa. Sijainti Kuopion keskustassa vanhassa ihanassa kivitalossa, tarkemmin sen viidennessä kerroksessa. 

Kun tänne tulee joku kylään, saa painaa valokatkaisijan näköistä ovikelloa joka sanoo vanhanaikaisesti pim pom. Sen jälkeen näkymät on suunnilleen seuraavan kuvan kaltaiset. Oikealle jää siis wc/kylpyhuone (josta nyt ei ole kuvaa, mutta joka on muuten ihana lattialämmityksineen ja työskentelytasoineen). 


Eteisten sisustaminen yleensäkin on mun mielestä vähän haastavaa, mutta ainaskin nyt toistaiseksi lätkäisin muutaman söpön kortin seinälle. Hetken mallailin myös viirinauhaa kiertämään katon rajaan, mutta olisi pitänyt hakata sinne niin monta taulukoukkua etten ainaskaan tänään jaksanut. Mulla on myös ovipuhelin joka vähän näkyy kuvassa, ihan ylisiisti kapistus! 


Kun eteisestä tullaan suoraan eteenpäin, tulee vastaan olohuone, ja jos käännytään ihan heti vasemmalle, niin siellä on keittokomero. Sana joka tätä keittokomeroa kuvaa ehkä parhaiten on pieni. Onneksi se on myös söpö. Kaappitilaa on paljon, mutta puolet siitä niin korkealla etten yletä sinne. Ei se haittaa, kaikki tarpeellinen kuitenkin mahtui tai pistettiin mahtumaan. Ja yksin sinne keittiöön onneksi mahtuu, kahdestaan vähän huonommin. 


Kun keittiöstä katsotaan olohuoneeseen päin niin näyttää mun mielestä kivalta. Olohuone on vähän yhdistetty ruokailutila ja olkkari nimenomaan tuon keittokomeron pienuuden takia, mutta jotenkin tämä on musta jaettu kivasti ja kaikki mahtuu juuri niin kuin alun perin suunnittelinkin. Eihän siinä, aiemmin keittiössä oli myös ruokapöytä ja tuolit ja olkkari oli ihan vaan olkkari ja hamstereillakin oli oma huoneensa. Nyt on pitänyt vähän yhdistellä. Mutta sitä mä juuri kaipasinkin, että kaikki on lähellä. 


Keittiöstä katsottuna oikealla onkin sitten hamsterit. Tuo pahvilaatikkokasa on tuosta lähdössä johonkin pois mahdollisimman pian, ne näyttää niin rumalta. Olin kuitenkin liian laiska siirtämään niitä valokuvaamisen ajaksi. Vasemmalta oikealle asumuksissa elelee Maggie, Viima ja Valo. Seinälle päätyi kolme random taulua, koska siinä sattui valmiiksi olemaan kolme reikää. Olisi kivaa jatkaa tuota tauluriviä vaikka koko seinän verran, mutta katsotaan. 


Tuolla keittiön suunnalta otetussa olkkarikuvassa taisikin näkyä jo ovi makkariin, ja tämä kuva on sitten sen oven luota otettu keittiön suuntaan. Hahmottaa vähän miten nuo keittiö ja eteinen sijoittuu toisiinsakin nähden. 


Ja keittiön pöydän vieressä on sohva, kuten näkyy. Ja tietokone on tässä missä nytkin istun, tämä on mun oma nurkka johon aina käperryn koneelle ja neulomaan ja vaan olemaan. Sohva on myös jotain täydellistä ja juuri sellaista mitä halusin mutta aattelin ettei mulla ole varaa ostaa. Isä toi sen mulle muuton yhteydessä, ja tämä kyllä peittoaa mun vanhat sohvakalusteet mennen tullen. Huomatkaa myös ihana karvamatto. Mä aina aattelin että tuommoset karvamatot ei oo kyllä yhtään mun juttu, mutta niin vain sitten aloinkin haluamaan semmoista, ja tällä viikolla sain sen kotiin. Se on niin pehmeä etten raaskinut pistää sitä makkariin vaan olohuoneeseen jotta voin kävellä sen päältä useammin! 


Olohuoneesta makuuhuoneeseen ei tosiaan ole mitään oikeaa ovea, vaan kaaren mallinen oviaukko. Aluksi mua vähän epäilytti että mitä jos hamsterit sitten valvottaa mua kaikki yöt kun periaatteessa nukun niiden kanssa samassa huoneessa, mutta mitään valvotusongelmaa ei kyllä ole ollut. Tuntuu vaan lähinnä jotenkin kivalta että olohuone jatkuu vielä makuuhuoneeseenkin koska makkari on niin iso, ja sen nurkkaan on sitten eristetty pieni nukkumispaikka. Ja nimenomaan koska olohuone ja makuuhuone on niin avoimesti yhteydessä toisiinsa, niin koen että puolet tuosta makkarista on kyllä vielä tätä olohuonetta tavallaan. 


Siellä näkyy vielä viimeinen purkamaton muuttolaatikko! Tuosta tosiaan näkee myös tuon makkarin "olkkaripuoliskon". 


Ja tässä sitten kuva vastakkaisesta suunnasta otettuna. Vaikka mulle oli ihan pimennossa pitkään että miten järkkäilen tämän koko asunnon ja mihin pistän minkäkin huonekalun, niin alusta saakka mulle oli kummiskin selvää että sänky menee tuonne ihan perimmäisen nurkkaan ja tuo hylly sen eteen. Voi että siellä on jotenkin suloisen ihana nukkua, vähän kuin piilossa kaikelta. Keinutuoli käy tuohon ihanasti, mutta toi ylimääräinen keittiöntuoli on kyllä vähän hassun näköinen. Pitää keksiä sille joku muu paikka ehkä. 


Viimeisen kuvan otin sängyssä seisten peilin kautta, siitä näkee aika hyvin sekä tuon nukkumanurkan että ylipäätään makuuhuoneen "rakenteen". En oikein jaksa pistää päiväpeittoa sänkyyn ikinä kun tuo hylly pikkusen ehkä hankaloittaa sen petaamista muutenkin... Laiska mikä laiska. 


Tältä täällä siis suurin piirtein tällä hetkellä näyttää. Tuntuu hassulta katsoa omaa kotia näin kuvista, varsinkin kun mä en koskaan pidä kattovaloja päällä, ja tuollain valosassahan täällä näyttää ihan erilaiselta kuin kynttilänvalossa tai muuten tunnelmavalossa. Joka tapauksessa rakastan tätä pientä kotiani, tämä on niin sellainen turvapaikka maailmassa, ihan mun oma pieni kolo. Nyt vaan haluaisin kutsua ihmisiä teelle kun täällä on niin kiva olla. 

1. joulukuuta 2015

Pieniä kurkkauskuvia uuteen kotiin. Ei sen ihmeempiä, mutta jotain nyt kummiskin. Ikkunalaudasta on kaksi kuvaa, mutta onhan nyt leveät ikkunalaudat ihan tosi kuvaamisen arvoisetkin! 


Tekisi mieli laittaa joulukoristeita mutta en ole vielä keksinyt että mitä ne semmoiset koristeet olisi mitä oikeesti haluaisin laittaa näytille. Ainaskin aion hakea ulkoa oksan söpöille pienille joulupalloille. Jouluvalotkin pistin roikkumaan, mutta ne on siinä varmaan ympäri vuoden. Pöydällä on karkkia kipossa, ehkä sekin on tavallaan joulukoriste. Ja paljon kynttilöitä, niitä kyllä poltan aina. 



Olen niin ihastunut tähän uuteen kotiin etten ollenkaan illalla malttaisi mennä nukkumaan ja laittaa silmiä kiinni kun haluaisin vain koko aika katsella ympärilleni. Mutta mun sänkykin on kyllä ihanasti makuuhuoneeen perällä hyllykön takana, siellä tuntee olevansa turvassa ja jotenkin siellä on niin kotoisaa. Jos tämä blogi olisi norjaksi niin sanoisin että siellä on koselig. Tämä koko koti on koselig. Se on semmoinen sana mitä en ihan äkkiä osaakaan selittää. 


Otin kuvan myös jostain niin höpsöstä kuin astiakaapista. Mutta kun se on niin söpö ja värikäs, tai siis sen sisältö on. Mulla on ehkä maailman pienin keittiö, jos se ois vielä vähän pienempi niin ei siellä varmaan mahtuis ees kääntymään. Mutta ei se mua haittaa, tämä koti on ihan vaan minulle ja keittiö on juuri sopivan pikkuinen mun olemattomille kokkaustaidoille. 


Tuntuu niin ihanalta olla kotona. Ihan oikeasti kotona. 

28. marraskuuta 2015

Nämä kahdeksan kuvaa voisi ehkä aika hyvin kertoa tästä päivästä. Tänään on muutettu, ja tänään olen päässyt uuteen kotiin. Vaikka purettavia laatikoita ja laitettavaa on vielä jonkun verran, niin kyllä tämä alkaa näyttää jo kodilta ainaskin vähän. En uskonut että voisin olla näin onnellinen! 









Nyt on hyvä.