25. tammikuuta 2015

Tänään oli kiireetön sunnuntaiaamu. Usein olen kirkossa, mutta tänään päätin jäädä kotiin nukkumaan. Se oli ihan hyvä päätös. Oli ihana nukkua ja oli ihana herätäkin, vaikken yleensä oikein arvosta sitä hetkeä kun pitäisi kömpiä lämpimän ihanan peiton alta pois. Tänään se ei haitannut, vaan aukaisin verhot uuteen päivään ihan mielelläni. Hipsin olohuoneeseen ja sytytin kynttilöitä. Ne tuovat paitsi valoa niin myös väriä hiukan hämäriin talviaamuihin. 


Elämässä on ehkä tapahtumassa monta ihanaa muutosta. Kaikki eivät ole niin kovinkaan suuria ja osa taas on, mutta hyviä asioita ne on joka tapauksessa. Pidän tällaisista muutoksista. Itseaiheutetuista, hyvistä.  Vaikkei kaikki vielä ihan varmaa olekaan. Jotten olisi ärsyttävän mystinen, niin voin ainaskin paljastaa sen että me tilattiin mulle uusi tietokone - se on jotain mistä olen innoissani. Muutoshan se on sekin, aika suuri sellainen.

Parasta on että aikuisena saa ihan itse päättää minkälaisen koneen haluaa ja voi valita sen vaikka ulkonäön perusteella. Itse en siis toki toiminut näin, mutta olisin toiminut jos rakas toinen puoleni ei olisi ottanut rooliaan jonkinmoisena järjen äänenä ja luonut silmäystä myös käyttöominaisuuksiin. Uudenuutukainen kone on kuitenkin myös kaunis, joten omakin vaatimuslistani täyttyi aika hyvin! (ja siis oon kiitollinen siitä että tiedän että se kone on paitsi kivannäköinen niin myös toimiva ja sopiva mulle) 


Viikonloput on ihania, ehkä vähän liiankin. Maanantait ei kiinnostaisi ollenkaan, ja sunnuntai-iltaisin olo on täysin päinvastainen kuin joitakin tunteja aiemmin aamulla. Sunnuntaiaamut on täynnä toivoa, valoa ja rauhaa, kun taas iltaisin alkaa ärsyttää ja stressata eikä unikaan meinaa tulla. Luin kyllä että se on ihan normaalia, mutta se ei tee siitä yhtään kivempaa. Haluaisi vielä vähän lisäaikaa, mutta sitä ei silti saa. 


Olen viettänyt kolme viikkoa työssäoppimassa. Se on yleensä aikalailla poikkeuksetta kivempaa kuin koulu, eikä toisin ole ollut tälläkään kertaa. En varsinaisesti odota kouluun paluuta, tykkään tällaisesta vapaudesta ja uusista ihmisistä. Ei kai niissä vanhoissakaan varsinaisesti vikaa ole, paitsi juuri se että niiden kanssa on viettänyt melkein liikaa aikaa. Eikä koulu ole läheskään yhtä innostavaa kuin työnteko. 


Onneksi koulun joidenkin viikkojen päästä jatkuttua voin saada edelleen molemmat - sekä työn että koulun, vaikka koulun roolia pääosassa pitääkin jaksaa katsella vielä muutama kuukausi. Sitten se on takana, ja hyvin ristiriitaisesti sekin pelottaa. 

En kuitenkaan jaksa ajatella sitä nyt, vaan koitan iloita siitä ettei kello ole vielä edes yhdeksää ja saan viettää viikonlopun viimeiset hetket onnellisesti kotisohvalla superpehmeään vilttiin käpertyneenä odottaen mukavia muutoksia ja tulevaa, oikeastaan huomispäivääkin. Maanantaitkin on ihan okei sitten kun on herännyt ja päässyt töihin saakka. 

1. tammikuuta 2015

Vuosi vaihtui taas. Vaikka jotenkin mittaan vuodet alkaviksi aina silloin kun koulukin alkaa syksyllä. Ehkä siinä suhteessa olen vielä vähän kuin lapsi. Mutta ensi syksynä tuskin on koulua minne mennä, paitsi ehkä töihin, joten ehkä tämä vuodenvaihde oli kuitenkin ihan tärkeä. 


Luulin ettei vuoden viimeisiksi päiviksi saataisi lunta eikä pakkasta. Siksi jätin talvitakin Kuopioon ja matkustin etelään syystakissani. Unohdin myös pipon ja villapaidat, mutta ei se oikeastaan ole haitannut. Olen nauttinut kuurasta ja kylmästä, käpertymisestä kaikkien vilttien ja peittojen sisälle. Viileistä öistä äidin isossa pehmeässä sängyssä, käpertyneenä sielläkin. 


Silloin kun on aurinkoisia täydellisiä pakkaspäiviä, juuri niitä mistä haaveillaan silloin kun ylipäätään haaveillaan talvesta, niin kaikki on jotenkin kaunista. Erityisesti valo. Valo joka siivilöityy raidallisena olohuoneeseen, kynttilöiden liekkien ulkoa läpi kuultava kirkas valo. Kaikki se valo on niin kaunista ja puhdasta, jotenkin se koskettaa vaikkei sitä voi tuntea. 


Vuoden viimeiset päivät oli täynnä kaunista valoa. Sen lisäksi oli myös uusia iloa tuottavia vaatteita, aarre jonka saatoin pukea kaulaan (koska se on koru), yhteisiä iltoja, hiljalleen valoisampia päiviä (varsinkin kun ollaan etelässä) ja pitkiä keskusteluita. Vuoden viimeiset päivät ovat hyviä niinkuin niiden kuuluukin. Silloin ei pitäisi huolehtia kun ennen seuraavaa vuotta ei voi kuitenkaan enää saada aikaan kovin paljon. Eikä tarvitsekaan. 


Joskus kapinoin ilotulitteita vastaan. Turhaa meteliä, pelkoa, vaaratilanteita ja rahankulutusta. Samaa mieltä olen edelleen, mutta sen verran olen päässyt yli kapinastani että varttia vaille kaksitoista kipitin ulos yhdessä äidin, veljen ja Jennan kanssa. Ihmiset kerääntyi parkkipaikalle hiljalleen ja siellä me sitten katseltiin kun ympärillä räjähteli. Halattiin kun vuosi vaihtui ja kipitettiin takaisin kotiin. Meidän oma tapa juhlistaa oli tähtisädetikut, niistä ihan sataa tähtiä, ja se oli kaikista kivoin hetki. 


Kai pitäisi myös muistella kulunutta vuotta. Siinä on ollut omat ilonaiheensa ja surunaiheensa myös. Olen ollut varmaan stressaantuneempi kuin koskaan ennen, mutta toisaalta ei se nyt enää haittaa. Ennen kaikkea jotenkin muistaisin silti tämän vuoden ystävistä. Minulla on niitä vihdoin. Ei montaa mutta on kuitenkin, ja sitäkin tärkeämpiä. Kun lakkasin etsimästä niin niitä löytyikin yhtäkkiä. Siitä olen varmaan kiitollisin, jos pitää nimetä joku uusi ihana asia kuluneelta vuodelta. 

Jos pitäisi mainita vielä muuta, niin olen aloittanut työt koulun ohessa ja nautin niistä, olen saanut opinnäytetyöni valmiiksi ja esiteltyä, olen suorittanut yhden työssäoppimisjakson, olen saanut paljon hyviä arvosanoja koulusta, meille on muuttanut neljä uutta hamsteria, olen tutustunut hamsterinäyttelyihin, meille on tullut oikea sohva ja nojatuoli, olen selvinnyt vaikka olin tosi kipeä loppusyksystä, aloin taas käymään kirkossa, olin aivan mahtavalla leirillä joka muutti elämääni, me oltiin seurusteltu heti tammikuussa vuosi, piirsin ja maalasin enemmän kuin edellisenä vuonna, rakastin varmaan entistä syvemmin ja olin myös entistä ärsyttävämpi kun tajusin että siinä rakkaudessa ei ole ehtoja. 

En tiedä oliko kulunut vuosi hyvä, mutta ainakin siinä oli paljon hyvää. 


Toivottavasti ensi vuodessa olisi paljon onnellista, vaikka se onkin hyppy tuntemattomaan. Suurin asia jonka ennalta ainakin luulen tietäväni on se että mun pitäisi valmistua ammattiin. Ekaa kertaa koskaan mistään. Se kai tarkoittaa sitä että mun pitäisi sitten osata olla aikuinen. Katsotaan osaanko.