25. tammikuuta 2015

Tänään oli kiireetön sunnuntaiaamu. Usein olen kirkossa, mutta tänään päätin jäädä kotiin nukkumaan. Se oli ihan hyvä päätös. Oli ihana nukkua ja oli ihana herätäkin, vaikken yleensä oikein arvosta sitä hetkeä kun pitäisi kömpiä lämpimän ihanan peiton alta pois. Tänään se ei haitannut, vaan aukaisin verhot uuteen päivään ihan mielelläni. Hipsin olohuoneeseen ja sytytin kynttilöitä. Ne tuovat paitsi valoa niin myös väriä hiukan hämäriin talviaamuihin. 


Elämässä on ehkä tapahtumassa monta ihanaa muutosta. Kaikki eivät ole niin kovinkaan suuria ja osa taas on, mutta hyviä asioita ne on joka tapauksessa. Pidän tällaisista muutoksista. Itseaiheutetuista, hyvistä.  Vaikkei kaikki vielä ihan varmaa olekaan. Jotten olisi ärsyttävän mystinen, niin voin ainaskin paljastaa sen että me tilattiin mulle uusi tietokone - se on jotain mistä olen innoissani. Muutoshan se on sekin, aika suuri sellainen.

Parasta on että aikuisena saa ihan itse päättää minkälaisen koneen haluaa ja voi valita sen vaikka ulkonäön perusteella. Itse en siis toki toiminut näin, mutta olisin toiminut jos rakas toinen puoleni ei olisi ottanut rooliaan jonkinmoisena järjen äänenä ja luonut silmäystä myös käyttöominaisuuksiin. Uudenuutukainen kone on kuitenkin myös kaunis, joten omakin vaatimuslistani täyttyi aika hyvin! (ja siis oon kiitollinen siitä että tiedän että se kone on paitsi kivannäköinen niin myös toimiva ja sopiva mulle) 


Viikonloput on ihania, ehkä vähän liiankin. Maanantait ei kiinnostaisi ollenkaan, ja sunnuntai-iltaisin olo on täysin päinvastainen kuin joitakin tunteja aiemmin aamulla. Sunnuntaiaamut on täynnä toivoa, valoa ja rauhaa, kun taas iltaisin alkaa ärsyttää ja stressata eikä unikaan meinaa tulla. Luin kyllä että se on ihan normaalia, mutta se ei tee siitä yhtään kivempaa. Haluaisi vielä vähän lisäaikaa, mutta sitä ei silti saa. 


Olen viettänyt kolme viikkoa työssäoppimassa. Se on yleensä aikalailla poikkeuksetta kivempaa kuin koulu, eikä toisin ole ollut tälläkään kertaa. En varsinaisesti odota kouluun paluuta, tykkään tällaisesta vapaudesta ja uusista ihmisistä. Ei kai niissä vanhoissakaan varsinaisesti vikaa ole, paitsi juuri se että niiden kanssa on viettänyt melkein liikaa aikaa. Eikä koulu ole läheskään yhtä innostavaa kuin työnteko. 


Onneksi koulun joidenkin viikkojen päästä jatkuttua voin saada edelleen molemmat - sekä työn että koulun, vaikka koulun roolia pääosassa pitääkin jaksaa katsella vielä muutama kuukausi. Sitten se on takana, ja hyvin ristiriitaisesti sekin pelottaa. 

En kuitenkaan jaksa ajatella sitä nyt, vaan koitan iloita siitä ettei kello ole vielä edes yhdeksää ja saan viettää viikonlopun viimeiset hetket onnellisesti kotisohvalla superpehmeään vilttiin käpertyneenä odottaen mukavia muutoksia ja tulevaa, oikeastaan huomispäivääkin. Maanantaitkin on ihan okei sitten kun on herännyt ja päässyt töihin saakka. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti