15. helmikuuta 2015

Tänään on sunnuntai. En käynyt kirkossa koska on vähän nuhainen olo. Huomenna se on toivottavasti kaikonnut sillä koulu jatkuu pitkästä aikaa. En oikeastaan haluaisi että se jatkuu, mutta ehkä se sitten loppuukin nopeammin kun pääsee edes alkamaan. 

Mieleni on aika haikea, on ikävä ihmisiä joiden kanssa vietin viimeiset kuusi viikkoa. On ikävä sitä että saan mennä töihin, tehdä töitä, laittaa aamulla työkengät jalkaan, viedä eväät jääkaappiin. On ikävä sitä että päivät kuluu nopeasti kun tekee jotain mistä pitää. En ollenkaan odota niitä päiviä koulussa kun haluaisi painaa otsan pöytään ja nukahtaa oppitunnille. 


Kevät on kuitenkin tulossa, ja se on suuri ilon aihe joka vuosi. Lisääntyvä valon määrä ja laatu, ei tarvitse pian enää lähteä pimeässä kouluun. Myös linnut laulaa aamuisin, kuulen sen hiljaa kuulokkeiden läpi ja kovempaa jos ehdin hetkeksi pysähtyä kuuntelemaan. Ja ehdinhän minä kun lähden kotoa bussipysäkille joka päivä vartin liian aikaisin. 

Kevään merkki on myös keittiön pöydällä kasvavat pienet vihreät versot. Hamstereille ruokaa ja vihreyttä ihmisille. Meidän koti muuten pian vaihtaa paikkaa, tosin vihreyttä kaipaa sekin koti. Kaikki kodit joissa minä asun niin kaipaa. Pian meidän elämä on pahvilaatikoiden keskellä.