29. toukokuuta 2015

Tänään musta tuli viittomakielen ohjaaja
Valmistuin ensimmäistä kertaa ikinä mistään sitten peruskoulun, valmistuin ensimmäistä kertaa ammattiin (ei sillä että toinen valmistuminen ois ees suunnitteilla). En ihan vielä tiedä miltä musta tuntuu. 


Mun aika koulussa on ollut aika ihmeellistä. Kolme vuotta sitten siellä aloittaessani en olisi koskaan voinut kuvitellakaan mitä kaikkea saan ja joudun kokemaan, miten paljon joudun astumaan ulos mukavuusalueiltani ja miten paljon mun täytyy uskaltaa. Onneksi en tiennyt, koska muuten en olisi ikinä edes uskaltanut hakea koko kouluun opiskelemaan. 


En usko että ollenkaan valehtelen jos sanon että olen kasvanut ja muuttunut tosi paljon näiden vuosien aikana. En osaa sanoa mikä se suurin muutos on ollut, mutta veikkaisin että se liittyy jotenkin siihen kuka olen ja miten näen koko maailman, elämän. Mun on pitänyt katsoa maailmaa ihan uudella tavalla sekä toisten ihmisten että omilla silmillä, ja se on auttanut mua ymmärtämään ja kokemaan asioita ihan eri tavalla. Monesti mä olen myös pelännyt, stressannut, jännittänyt ja itkenyt kun on tuntunut etten riitä, etten pysty, ja ettei tämä ole mua varten. Nyt on ihana olla valmis ja todeta että tämän oli sittenkin juuri mua varten. 


Tavallaan nyt tuntuu tyhjältä. Siltä että kaikki loppui kuitenkin liian äkkiä ja vielä haluaisi palata takaisin. En voi ymmärtää että en näe enää samoja ihmisiä syksyllä koulussa tai etten itse edes mene kouluun. En voi tajuta että kukaan ei enää opeta mulle asioita, että mä olen niin valmis kuin miksi koulun penkillä nyt on mahdollista kai tulla, tai jos en ole niin elämä opettaa mulle loput eikä se koulu. Se on aika hurjaa. 


Mutta vaikka mun olo on tyhjä, niin on mulla myös kovin kiitollinen mieli. Kaikista muistoista, uuden oppimisesta, kaikesta siitä hyvästä ja huonostakin mitä olen saanut käydä läpi ja kokea. Olen kiitollinen ihmisistä ja siitä miten olen saanut muuttua, jotenkin tavallaan kasvaa enemmän kohti sitä kuka olen. 

On tosi vaikea sanoa mitään hienoa tai juhlavaa, jotenkin sanat ei riitä. 
Mutta nyt mä kuitenkin olen valmis, ainaskin jotenkin. Johonkin. 

2 kommenttia: