31. heinäkuuta 2015

Eilen matkustin mummulaan. Vaikka matkalla olikin mukava parin tunnin pysähdys ystävän kanssa, niin ahtaat bussit selkäkipuiselle minulle ei olleet ihan sitä kivointa matkustusta. Perillepääsy oli kuitenkin parasta, pappa odotti bussipysäkillä ja nousi autosta halaamaan kun hyppäsin bussista. Mummulaan tullessa tuntuu siltä että tulee kotiin. 


Tänään lähdin pienelle iltaseikkailulle. Aurinko oli sopivasti matalalla, valo oli sellainen kuin nyt kesäiltaisin voi olla. Ajattelin että valokuvaisin enimmäkseen, mutta pysähtyminen oli aina vähän hankalaa kun hyttyset keksi hyökätä kimppuun silloin, ja oikeastaan nautinkin siitä tuulen tuivertamisesta kasvoilla. Tulin siihen tulokseen että tarvitsen oman polkupyörän. 


Pysähdyin kuitenkin pari kertaa, ja tämä silta oli ihana. Jotenkin tuntui siltä että saattoi vaan hengittää. Ihan vaan sitä hetkeä, siinä hetkessä, ei tarvinnut murehtia muusta. Hiukset ihan sotkussa mutta ei se haittaa. 



Muhun kyllä vaikuttaa paljon ympärillä oleva kauneus ja rauha. Tänään sitä onneksi riitti. 


Täytyy ehkä muistaa tämä ilta ja tämä seikkailu, täytyy alkaa retkeilemään enemmän ja nauttimaan ympäröivästä maailmasta. Joskus aina meinaan sen unohtaa. 


27. heinäkuuta 2015

Perustin sukkablogin. Tai no, käsityöblogihan se kai on, mutta suurin osa mun käsitöistä on sukkia, joten... Sinne pääsee t ä s t ä


Oikeastaan olin ajatellut jo useamman kuukauden että joskus mä vielä sellaisen tällaisen perustan, että olisi jotenkin kiva höpötellä johonkin omista käsitöistä, vaikka niiden tekeminen onkin aika kausiluontoista. Joskus innostaa ja joskus ei. Niitä on myös kiva kuvata, mutta en kuitenkaan halua täyttää tätä blogia sukkahöpinällä vaikken kamalasti tämän blogin aihepiiriä olekaan rajannut. 


Välillä mietin tämän blogin kohtaloa muutenkin. Kannattaako tätä kirjoittaa? Onhan mulla ollut aika hiljaisia vuosia välillä, mutta toisinaan tuntuu niin hyvältä ja helpottavalta höpötellä tänne juttuja, ja tuntuu kivalta että on paikka missä voi julkaista omia kuvia. Jakaa omaa elämää, edes itselleen muistutukseksi sitten joskus parin vuoden päähän. Joten täällä tämä pysyy, en varmaan osaisi olla ilmankaan tätä. Ja olenhan mä nyt taas vähän onneksi ryhdistäytynyt ja jopa kirjoittanut muutaman lauseen silloin tällöin! 


22. heinäkuuta 2015

Elämä menee kuitenkin eteenpäin. Välillä vaan tuntuu ettei siinä ole mitään järkeä, ettei siinä ole oikeastaan muuta kuin että väsyttää vielä puoliltapäivin ja kuitenkaan ei saa yöllä nukuttua ennen neljää vaikka heräisi seitsemältä aamulla kirjoittamaan työsopimusta joka lähetetäänkin postissa ja haukottelisi koko päivän. Silti se koko päivän läsnä ollut uni katoaa öisin ja hiipii aamulla taas takaisin. 

Halusin kuitenkin tulla kertomaan siitä että elämällä on toinenkin puoli. En ole tainnut kertoa että me Jennan kanssa erottiin, mutta ajattelin kertoa sen nyt että se on kerrottu sitten. No, en ollut tainnut kertoa sitä suoraan, mutta jotainhan saattoi päätellä. Silti, vaikka valokuvaaminen on ollut aika vähäistä viime viikkoina, niin kummasti kameraan oli kuitenkin tallentunut joitakin kuvia ihanista asioista, sellaisista jotka tekee iloiseksi. Halusin jakaa ne teidänkin kanssa. 

Ensimmäisessä kuvassa on valoa. Ihanaa puu ikkunalaudalla nauttimassa auringosta. Olohuone iltapäivällä, kun kaikki läikehtii. 


Seuraavassa kuvassa on Maggie edustamassa hamstereita yleensäkin. Vaikka tuntuu välillä että en jaksa huolehtia kenestäkään muusta kun itsessäkin on ihan tarpeeksi, niin on se silti aika lohdullista mennä hamsuhuoneeseen ja nähdä kuudet rakkaat nappisilmät. Eikö muuten ole aika söpöt viikset Maggiella? 


Olohuoneessa vallitsee rauha, ja vaikka paistaisi aurinko, niin kyllähän kynttilöitä voi silti kai polttaa näin keskikesälläkin. Juuri sytytetty tulitikku tuoksuu hyvälle ja lepattavat liekit on jotain elävää hiljaa hämärtyviin iltoihin. On jo paljon hämärämpää kuin juhannuksena, pitäisi varmaan huolestua kun on käynyt niin monena yönä nukkumaan silloin kun alkaa taas jo olla valoisaa. Vaikka se onkin aika aikaisin. 


Viimeinen on ehkä vähän epä-minämäinen kuva tai asia täällä blogissa julkaistavaksi, muuten kyllä hyvin minua. Mulle kävi niin että hiukset oli ihan mähnäiset. Pesin ne, mähnäiset edelleen. Monta viikkoa, mutta pahenevissa määrin koko ajan. Kädetkin tuntui likaisilta jos koski omiin hiuksiin vaikka ne olisi juuri pesty, ja suoristusraudan jättämä tulos oli lähinnä jokin laattamainen kova asia. 

Tänään kyllästyin ja kyselin neuvoa siihen mitä ihmettä näille nyt pitäisi sitten tehdä. Mulle suositeltiin tuota Herbinan syväpuhdistavaa shampoota. Sitä metsästämään siis. Koska olin muutama viikko sitten vaihtanut käyttöön eri shampoon ja hoitoaineen, en voinut olla ajattelematta että ehkä niillä oli joku yhteys tähän juttuun, ja niimpä ostin uudet nekin. Tuommoisiksi ekohippituotteiksi aivan upean tuoksuisia (ja halpoja). Tai ehkä ne nykyään onkin, sillon kun mä teininä yritin olla oikein hippiäinen niin ne haisi lähinnä oudoille eikä ainaskaan näin ihanille. Kuvaan eksyi yllämainittujen lisäksi myös suihkusaippua, tai no ei se eksynyt kyllä kun sen paikka on tuossa, suihkussa. 

Ette voi kuitenkaan siis arvata miten onnellinen musta tuli kun pesin hiukset tuolla Herbinalla ja sitten laitoin hoitoainetta. Ja kun hiukset oli kuivat niin voi miten pehmeät niistä tuli, olen hipelöinyt niitä koko illan. Se oli ihan uskomattoman iso onnellisuusasia tänään. (ja se että sain uuden ruokapöydän) Siksi laitoin niistä kuvan, teki niin onnelliseksi nähdä ne nätisti siinä vierekkäin. 


Voi mitä höpsöä hehkutusta, varsinkin tuo viimeinen. Pitäiskö tällaista julkaistakaan.. Ehkä kuitenkin. Elämän pieniä iloja, uskokaa pois, niitä ihan oikeesti on. Paljon. Joka päivä. 

13. heinäkuuta 2015

Vähän huonosti koostettu kollaasi ja huonolaatuinenkin. Mutta tänään löytyi paljon kuvia ja vaikka se ehkä on vähän hassua niin halusin jakaa nämä täällä kuitenkin. Ensimmäinen kuva on otettu kun olin tokaluokalla ja viimeinen on lukiosta. Vuoden 2007 kuva on rippikuva, koska ysiluokan koulukuvia ei löytynyt tai ehkä niitä ei vaan ollut jäljellä enää. Harmi, se oli yksi mun kivoimmista koulukuvista. 


Jotenkin sitä miettii että ompa ollut matka... Ja vielä se vaan jatkuu. 

9. heinäkuuta 2015

Kaikesta huolimatta tänään oli kaunista. 







Älkää pelästykö. Viime päivät on olleet ihan tällaisia. Kaikki on kuitenkin ihan hyvin. Tilanteeseen nähden.




Älkää kuitenkaan ihmetelkö jos olen hetken hiljaa. 

3. heinäkuuta 2015

Jotenkin mulle tuli tässä joskus mieleen, että haluaisin ottaa kuvat mun kalentereista ja julkaista ne täällä. Mitään sen syvällisempää ajatusta tähän tuskin liittyi, tai jos liittyi niin en ainaskaan muista. Mä en ole koskaan ollut mikään kalenterinkäyttäjäihminen. Kalenterit on mun mielestä kauniita, ja joskus oon aina ostanut semmoisen tarkoituksenani oikeesti käyttää sitä, mutta vielä koskaan se ei ole onnistunut. Ennen viime vuotta. 

Reilu vuosi sitten, keskellä kevättä, kuinka sopivaan aikaan, mulle tuli aivan pakottava tarve saada oma kalenteri. Sellainen mihin kirjoittaisin koulupäivät, työtunnit ja muut tekemiset ylös. Mielellään etukäteen, mutta jälkikäteenkin kelpaisi. No, harva ostaa kalenteria siinä maalis-huhtikuussa, joten valikoima ei ollut järin suuri. Kummasti kuitenkin tuli vastaan kalenteri joka alkoi huhtikuusta, ja senhän mä sitten otin, vaikka sen kannessa olikin Eiffel-torni. Ajattelin että voihan sen koristella, mutten koskaan koristellut kuitenkaan. 


Taisin todella olla kalenterin tarpeessa, sillä aukeemat alkoi täyttymään. Kesällä vähän vähemmän, mutta muuten. Koulupäivät, työtunnit ja kaverien tapaamiset tuli kirjoiteltua muistiin, ja joskus muutakin. Koulujutut oli helpompi palauttaa ajallaan, ja muukin tarpeellinen tieto päätyi yleensä jotenkin kalenterin väliin. Olin aina ajatellut että kyllä mun muisti nyt herran jestas sentään riittää omaa elämääni kasassa pitämään ja muistamaan milloin olen luvannut tavata ihmisiä tai milloin pitää olla koulussa, mutta siitä huolimatta nautin suunnattomasti tällaisesta pienestä järjestelmällisyydestä. Varsinkin kun siihen liittyy käsin kirjoittaminen ja se mahdollistaa edes pienesti jonkun koristelun ja turhan piirtelyn. Sitäpaitsi tulee aikuisempi olo. 


Eiffel-tornistaan huolimatta tuosta kalenterista tuli mulle rakas. Ja olihan se aika erityislaatuinen jo ihan aloitusajankohdastaan johtuen - se oli mulla yli vuoden niin siihen kerkesi kiintyä enemmän. Nyt kesän tullen tajusin kuitenkin että uuden osto oli edessä, ja olin aika innoissani siitäkin. Nyt saisin ostaa kalenterin oikeaan vuodenaikaan, silloin kun niitä olisi myynnissä monia erilaisia ja mulla olisi enemmän valinnanvaraa. Poikettiin Helsingissä Akateemisessa kirjakaupassa (joka on siis ihan paperikauppojen taivas, joskin hinnatkin on monilta osin ihan taivaissa mutta silti, ihana paikka) ja löysin täydellisen tuntuisen kalenterin. Tuon joka ensimmäisessäkin kuvassa esiintyy. 

Mun uudessa täydellisessä kalenterissa oli vain yksi ongelma. Sen viikkonäkymä on ihan vääränlainen. Tai no, ei ihan vääränlainen, mutta aika paljon. Päivien pitäisi olla pystysuorassa ja ajat mielellään valmiina että juttujen muistiin kirjoittaminen on nopeampaa ja hahmottaminen visuaalisempaa. Mutta kun otin tämän kyseisen seeprakantisen kappaleen hyllystä, niin en voinut enää sitä sinne palauttaa, ja tiesin että tämä se on, vaikka yritinkin vähän katsella myös muita vaihtoehtoja. 

Ajattelin kuitenkin tottua tähän, se tuntuu täydelliseltä. Ja koska tarvitsen kalenterin välttämättä ja käytän sitä niin usein, niin kyllähän mä totunkin! 


Ehkä yksi syy sille miksi en osannut käyttää kalenteria oli se että oon aina ollut enemmän päiväkirjankirjoittajatyyppiä, vaikka harmikseni tuo tapa on ihan viime vuosina meinannut jäädä. Se on harmittanut, ja nyt kun opin käyttämään kalenteria ja totesin miten kivaa kuluneita asioita on selailla jälkikäteen, ostin myös uuden päiväkirjan. Olen jopa osannut kirjoittaa sitä, ehkä johtuen sen täydellisestä koosta ja tuntumasta, ja toivon että jatkossakin osaan. En varmaan joka päivä, mutta edes muutaman kerran kuussa. Niin että muistan sitten. 


Eihän päiväkirjat tai niinikään kalenteritkaan ole sen enempää kuin muistoja. Kalenterit tosin ehkä auttaa vähän järjestämään arkea, ja päiväkirjatkin omalla tavallaan. Ainaskin mun kohdalla tuollainen varaukseton vuodattaminen selvittää omia ajatuksia aika tehokkaasti. Koitan vaan olla päätymättä tulokseen että kannan taas pian viittä elintärkeää (tai "elintärkeää") kirjaa mukanani joka paikkaan. Eilen raahasin päiväkirjan mukaan kauppareissulle, en tiiä mitä järkeä siinä oli. 

Niin ja viime postauksen kommentteihin vastatessani tajusin ettei mun suosikkimatosta ole yhtäkään kuvaa vaikka postaus sentään kertoi meidän kodista. Nyt on sekin vääryys korjattu, kuvasin kalenterit ja päiväkirjan keittiön ihanuusmaton päällä teidänkin silmienne iloksi! 

2. heinäkuuta 2015

Oon jo ihan meidän muutosta saakka halunnut tehdä postauksen johon laittaisin kuvia meidän kodista, sillain ihan kunnolla eikä vain pieniä palasia. Jotenkin kotikuvien ottaminen vaan aina on tuntunut musta vaikealta, kun aina on joku asia joka ei ole ihan valmis tai joka kaipaa jotakin, aina on edes vähän sotkuista ja aina on joku syy olla ottamatta niitä kuvia. 

Tänään me kuitenkin oltiin päätetty siivota, ja mä päätin olla välittämättä siitä että täällä on keskeneräistä. Siitä että kaikki taulut ja kuvat ei ole vieläkään löytäneet tietään seinälle eikä kaikkea ole oikein loppuun saakka pohdittu ja laitettu. Ajattelin että kyllä täältä silti voi ottaa kuvia, ja jos joskus tuntuu että täällä on jotenkin merkityksellisesti valmiimpaa, niin sitten voin ottaa uusia kuvia silloin. 

Meidän koti ei ole mikään "blogikoti", semmoinen aina kaunis ja siisti, värimaailmaltaan hillitty tai muutoin hieno ja yhteensopiva. Täällä kokonaisuuksia ei ole harkittu muuta kuin sen pohjalta mikä nyt voisi näyttää kivalta, mikä toimii meille ja mihin tavarat sattuu mahtumaan. Suurin osa tavaroista on ostettu käytettynä tai saatu, ja loput on lähes poikkeuksetta Ikeasta. Ja mun mielestä parasta sisustusta aina loppuviimein on siisteys ja puhtaus, ja taidankin olla vähän siivoushullu, ainaskin tuon talouden toisen asukin mielestä. Siitäkään huolimatta meillä ei mun mielestä ole siistiä. Ehkä vähän ristiriitaista. 

Mun mielestä kyllä kotikuvien ottaminen on vaikeaa muutenkin. On vaikea mahduttaa koko huone yhteen kuvaan sellaisena kuin haluaisi, ja on vaikeaa olla kuvaamatta pelkästään niitä siistejä ja söpöjä yksityiskohtia. Nautin kuitenkin itse niin paljon toisten kotikuvista, siis semmoisista mistä oikeesti näkee sen kodin eikä vaan yksityiskohtia, että päätin ryhtyä tähän kuitenkin. Kuvat ei ole priimaa, mutta luulen että ne ajavat asiansa kuitenkin. 

Ajattelin että laitan ensin pohjapiirroksen täältä, se ehkä auttaa hahmottamaan vähän minkälainen asunto on kyseessä, sikäli kun ketään nyt niin paljon kiinnostaa. Tämä on siis luhtitalo, meille tullaan sisään ensimmäisestä kerroksesta, mutta meillä on myös alakerta josta ei pääse ulos/sisään. Neliöitä on 74 ja tämä on kolmio. 


Ajattelin että aloitan kuvat loogisesti ulko-ovelta/eteisestä, mutta meidän piha on tällä hetkellä niin ruma että en halunnut ottaa siitä kuvaa ollenkaan. Voinkin siis saman tien pyörtää puheeni siitä että yritän olla välittämättä keskeneräisyydestä ja muusta semmoisesta. Voin kuitenkin vähän selitellä tätä sillä että me tultiin eilen muutaman viikon reissulta kotiin, ja sinä aikana ruoho (ja voikukat) on kasvaneet ihan kiitettävästi. Ennen reissua heitettiin kevätkukat pois, joten etupihalla on vaan tyhjiä kukkapurkkeja, ja tuuli on tuonut siihen pölyä ja roskaa. Ei siitä huvita vaan ottaa kuvia! 

Otin kuitenkin kuvan meidän eteisestä. Sen siivoaminen tosin ei tänään pitänyt sisällään muuta kuin talvitakkien survomisen kaapin perälle ja imuroinnin. Kenkiä on liikaa, samoin huiveja ja muita, mutta niin se nyt vaan menee. 


Seuraavaksi pari kuvaa olohuoneesta, joka siis on yläkerrassa. Kuvia ei vielä hirveästi olla saatu seinälle, ja tuntuu että kirjahyllytila ja dvd-hyllytila loppuu kesken. Nojatuoli on tosi suuri, mutta sohvakin pitää olla, joten ne on laitettu sillä tavalla kun ne saatiin järkevästi mahtumaan, mutta on täällä ihan kivannäköistä silti. Olohuoneessa pitää olla isot ja peittävät verhot, koska muuten jokainen ohikulkija voisi varsinkin iltaisin kurkistaa suoraan meidän olkkariin. En tiedä mitä voisin sanoa meidän olohuoneesta, mutta mun mielestä täällä on viihtyisää. 


Seuraava kuva on otettu sohvalla istuen. Mä sain valita että kirjat on värijärjestyksessä, ja sen takia dvd:t on Jennan päätöksen mukaan aakkosjärjestyksessä. Olen onnellinen että meidän keinutuoli mahtui olkkariin tässä kodissa, telkkarin alla on vähän hassu ratkaisu että kaikki tarpeellinen mahtuu sen lähettyville. Seinät näyttää kamalan tyhjiltä kaikissa näissä olkkarikuvissa, mutta ehkä vielä joskus... 


Mun vakiopaikka, missä nytkin istun tätä postausta kirjottamassa, on meidän jättinojatuoli. Juuri sopivan kokoinen paikka olla, ja käsinojille mahtuu hyvin kaikkea tarpeellista. Siistiltä tämä tuoli ei näytä, ja yleensä käsinojilla tosiaan onkin useimmiten keskeneräisiä kirjeitä, neuleita tai muuta vastaavaa. Etsinnässä on myös joku siistimpi säilytysjärjestely kaikelle paperitavaralle ja muulle. 


Yläkerrassa on myös suurempi kylppärivessa ja sen yhteydessä sauna. En tiedä kuinka olennaista siitä on laittaa kuvaa, mutta laitoin kuitenkin. Enkä tämän kuvan osalta jaksanut edes siistiä paikkoja, pyykit on kuivumassa, pyykkikone jo uudella kierroksella käynnissä ja suihkuverho repsottaa. Mutta niinhän se menee. Saunasta en ottanut kuvaa, mutta se nyt on aika perus sauna. Ihana sellainen kyllä. 


Keittiöstä tuli otettua aika monta kuvaa, mutta ei se haittaa. Ja keittiö onkin jotenkin tosi kaunis. Tuntuu että se on paljon helpompi esimerkiksi pitää siistiä kuin vanhan kodin keittiö. Siellä on riittävästi tilaa ja asioille on helppo löytää omat paikat. Tykkään myös siitä että keittiöön mahtuu kunnon kokoinen pöytä ja se on myös lähellä sitä ihan itse keittiötä eikä esim. erillisessä ruokailutilassa tai olohuoneessa. Keittiön seinä näyttää tosi tyhjältä, mutta siihen mulla on jo idea. Olen ajatellut ostaa siihen hyllyn johon voi laittaa kaikkia kauniita peltipurkkeja esille! 


Kuten sanottua niin kaappitilaa on ihanan paljon. Ainaskin vanhaan keittiöön verrattuna. On niin ihanaa kun tavaroille on omat paikat. (no okei, kaikkien keittiölaitteiden ei ehkä tarttis olla näkyvillä, mutta miksi sitten ees ostaa kivanvärisiä laitteita jos niitä ei kukaan koskaan näe)



Keittiössä on myös yksi tuollainen valkoinen hyllykkö, ja vähän väliaikaissijoituksessa tuollainen pieni korisysteemi. Ei kai tuon silityslaudankaan paikka tuossa olisi, mutta siinä se nyt on kuitenkin. Haluaisin järjestellä tuon hyllyn vielä joskus nätisti, mutta vielä ei ole tainnut olla sen aika kun en ole saanut aikaiseksi. 


Meillä harvoin syödään keittiön pöydän ääressä. Lähinnä silloin kun on vieraita, ja joskus harvoin jos tuntuu siltä. Oon kuitenkin iloinen siitä että tässä kodissa keittiön pöytä on pysynyt siistinä eikä se ole samanlainen tavaransäilytyspaikka kuin vanhassa kodissa. Siellä tosin säilytystilaa oli niin vähän, että ei ihmekään. 


Pakko oli myös laittaa kuva mun ihanista onnenbambuista! Ne löytyi Lidlistä (ja tuo maljakossa vielä majaileva Ikeasta), ja oon niin ilonen miten ne on lähteneet kasvamaan. Oltiin juuri monta viikkoa poissa, ja silti ne on noin elossa. Voi vaikka verrata tuohon taustalla näkyvän kukkasen kuntoon. Täydellisiä kukkia mulle siis! 


Alakertaan menee portaat tuosta tämän mun nojatuolin takaa. Otin kuvan hamsterihuoneen ovelta, mutta laitoin sen nyt tähän ensimmäiseksi. Tuo ala-aula vai miksi sitä nyt sitten sanoisikaan on ihan kohtuullisen tylsä tila vielä toistaiseksi. Portaiden alla on kuitenkin aivan ihana tila josta olisi kiva tehdä jonkinlainen lukulöhötunnelmointinurkkaus. Toistaiseksi siellä on lähinnä säilytetty tavaraa. Kuvasin teille myös meidän imurin näköjään... 


Ylläoleva kuva on otettu hamsterihuoneesta, ja seuraavat kuvat onkin sieltä. Hamsterihuone on tämän asunnon se suurempi makkari, joka me kuitenkin valittiin sopivammaksi hamstereille. Huone on mun mielestä vähän hassu, koska se on tosi pitkän mallinen ja ikkuna on aika pieni. Tuo huoneen muoto rajottaa paljon sen sisustamista, mutta hamsterihuoneena se toimii kuitenkin ihan hyvin. Siellä on värikästä, mutta onhan se nyt kuitenkin tavallaan meidän lastenhuone, joten saa ollakin. Ensimmäinen kuva on otettu suoraan ovelta. 


Ja tämä toka kuva sitten tavallaan huoneen toisesta päästä. Hamsteriasumuksia bongattavissa yhteensä kuusi. 


Viimeisen kuvan nappasin toisesta päästä huonetta. Tylsiä valkoisia kaappeja, mutta säilytystila on täydellistä ja tarpeellista! 


Myös alakerrassa on kylppärivessa, ja vaikkei sitä olekaan sisustettu millään tavalla, niin otin sieltä nyt kuvan kuitenkin. On kätevää että myös alhaalla on vessa, mutta suihkutarkoitukseen tuota huonetta ei ole kyllä käytetty kertaakaan. Sen sijaan se on ihan omiaan hamsteriasumusten pesemiseen! Vähän ärsyttävän korkea ja kaikuva tila jota ei saa oikein mitenkään kodikkaammaksi, mutta minkäs teet. 


Viimeisenä meidän makuuhuone. Se on mun mielestä aivan ihana, vaikka joskus joku onkin saattanut vähän ihmetellä että miksi valittiin "omaksi huoneeksemme" tuo kaikista pienin mahdollinen. Vaikka meidän kotihan tämä on, kaikki on meidän huoneita. Me valittiin se yksinkertaisesti siksi että se tuntui oikealta, ja ollaan kyllä jo monta kertaa todettu että tunnettiin ihan oikein. Pienihän se on, mutta siksi juuri rauhallinen ja turvallinen. Tykkään tosi paljon siitä miten pelkistetty meidän makuuhuoneen sisustus on, ihan vaan siis siksi kun sinne ei mahdu oikein mitään. Vaan pakolliset asiat eli sänky, pimennysverho, lamppu ja pyykkikori. Ja pari asiaa seinillä. 



Tämän viimeisen kuvan laitoin ihan vaan siksi että näkisitte että näin pieni se oikeesti on. Vaikeaa tuolta oli saada mitään kunnollista kuvaa. 


Tulipas keksittyä paljon asiaa aika tyhjästä ja höpötettyä meidän kodista. Toivottavasti jaksoitte lukea ja katsella, anteeksi jos ette! 

Oma koti on kyllä mulle vähän sellainen asia, että vaikka tykkäänkin kodistani, niin silti sen jakaminen muille ihmisille edes näin blogin kautta vähän arveluttaa. Saati sitten ihmisten kylään kutsuminen. Tuntuu että tämä on sellainen oma pieni turvapaikka maailmassa, eikä tänne halua päästää ihan ketä vaan. 

Kuulisin kyllä tosi mielelläni mitä ihmiset ajatteli...