31. heinäkuuta 2015

Eilen matkustin mummulaan. Vaikka matkalla olikin mukava parin tunnin pysähdys ystävän kanssa, niin ahtaat bussit selkäkipuiselle minulle ei olleet ihan sitä kivointa matkustusta. Perillepääsy oli kuitenkin parasta, pappa odotti bussipysäkillä ja nousi autosta halaamaan kun hyppäsin bussista. Mummulaan tullessa tuntuu siltä että tulee kotiin. 


Tänään lähdin pienelle iltaseikkailulle. Aurinko oli sopivasti matalalla, valo oli sellainen kuin nyt kesäiltaisin voi olla. Ajattelin että valokuvaisin enimmäkseen, mutta pysähtyminen oli aina vähän hankalaa kun hyttyset keksi hyökätä kimppuun silloin, ja oikeastaan nautinkin siitä tuulen tuivertamisesta kasvoilla. Tulin siihen tulokseen että tarvitsen oman polkupyörän. 


Pysähdyin kuitenkin pari kertaa, ja tämä silta oli ihana. Jotenkin tuntui siltä että saattoi vaan hengittää. Ihan vaan sitä hetkeä, siinä hetkessä, ei tarvinnut murehtia muusta. Hiukset ihan sotkussa mutta ei se haittaa. 



Muhun kyllä vaikuttaa paljon ympärillä oleva kauneus ja rauha. Tänään sitä onneksi riitti. 


Täytyy ehkä muistaa tämä ilta ja tämä seikkailu, täytyy alkaa retkeilemään enemmän ja nauttimaan ympäröivästä maailmasta. Joskus aina meinaan sen unohtaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti